Merimiehen matkamuistelmia I | Page 7

tarpeeksi
voimakas viemään teitä rantaan saakka. Tähän samaan kätöseen tartuin
silloin kiinni, kun tiedotonna sen minulle ojensitte. Kiitos Jumalan,
ettei jalon isänne tarvinnut teitä menettää ja kuolleena surra."
Olin tulla mielettömäksi katsellessani tuota kuusitoista vuotiasta
kalpeata liljaa ja hänen hurmaaviin silmiinsä.
Nyt hän puhui, hänen huulensa liikkuivat; mutta alussa ääntä en
kuullut.
"Minä kiitän teitä! Jumala teitä siunatkoon! Mitenkä voin teitä palkita?"
"Istukaamme tähän," jatkoi hän hetken kuluttua, irroitti kaulastaan
kultaisen sydämenmuotoisen medaljongin, tarjosi sitä minulle ja
pitkitti:

"Ottakaa tämä muistoksi minulta; se sisältää muotokuvani. Pitäkää se
muistona, -- älkää palkintona," lisäsi hän, kun huomasi aikovani tarjota
sitä takaisin. "Muistakaa myös," jatkoi hän vielä, "jos mitä tahansa
tarvitsette, niin ilmoittakaa vain, niin minä täytän pyyntönne, jos vain
se mahdollista on. Hyvästi," päätti hän, "me näemme pian toisemme
jälleen."
Kävisi liian laveaksi kertoa kaikki, mitä tuli osakseni niinä neljänä
kuukautena, mitkä viivyin kauppaneuvoksen perheessä. Lyhyesti
mainitsen vaan seuraavat kohdat.
Kauppaneuvos tarjosi minulle poika vainajansa paikan
kauppakonttoorissa, kuultuansa minun täällä Suomessa
kotikaupungissani kauppakoulun käyneen.
Mutta minä tahdoin mieluummin jatkaa iloista merimiehen elämää,
jonka tähden hän ehdotti, että hänen kustannuksellaan lukisin itseni
perämieheksi.
Sen teinkin ja suoritin tutkintoni neljän kuukauden kuluttua. Kyllä
ahkera sain ollakin; mutta minulla oli opettaja kotona, joka lukujani
johti järjellisellä tavalla.
Onnellisia kuukausia olivat ne, jotka vietin kauppaneuvoksen perheessä.
Minä sain, mitä suinkin tarvitsin ja toivoin. Olin kaikellaisissa
hienoissa huveissa ja seurusteluissa aina Charlyn ja Maryn seurassa.
Minua pidettiin ja kohdeltiin kuin olisin ollut Charlyn ja Maryn veli.
Eikä olisi voinutkaan minua enään millään tavalla otaksua samaksi
henkilöksi, joka ennen onnettomuuden tapausta omantunnontuskissa ja
murheellisena rantakivellä istui. Nyt olin mitä hienoin kavaljeeri.
Tervanruskeat kädet olivat hienoiksi ja valkeiksi muuttuneet, kynsien
ruskeat viivat olivat kadonneet, eikä merkkiäkään näkynyt entisestä
hurjasta merimiehestä. Ja saman aseman olisin voinut aina pitää, jos
olisin ymmärtänyt tuota hyväkseni käyttää.
Lyhyesti olkoon tässä vielä kerrottuna eräs seikka.
Helposti voi ymmärtää seurauksen tällaisesta jokapäiväisestä

seurustelusta Maryn kanssa. Myöskin tapa, miten ensin tutustuimme
toisiimme, vaikutti luonnollisesti, että rakastuin häneen. Samoin
huomasin Marystä, että en ollut hänelle vastenmielinen. Oma
rakkauteni rupesi päivä päivältä kiihtymään, ja minä rupesin sitä
kiivaammin jouduttamaan lukujani, päästäkseni taas merelle ja, jos
mahdollista olisi, siellä unhottaa taipumukseni, sillä mahdotonhan oli
minun saada rikkaan kauppaneuvoksen tytär omakseni, vaikka
kymmenesti olisin pelastanut hänet hengenvaarasta; olinhan ainoastaan
köyhä merimies. Mitä se auttoi, vaikka olikin isäni kapteeni arvoltaan;
en sieltä päin mitään voinut toivoa kuitenkaan.
Minä muutuin vähitellen alakuloiseksi ja harvapuheiseksi; iloisuuteni
oli kadonnut. Rupesin karttamaan seurustelua niin paljon kuin
mahdollista oli, olletikin suloisen Maryn seuraa. Tein syyksi, että
lukeminen vaati kaiken aikani.
Tiesin ja tunsin kauppaneuvoksen, että vaikka hän oli jalomielinen ja
kaikinpuolin kunnon mies, niin oli hän kuitenkin toiseltapuolen
semmoinen luonteeltaan, että olisi antanut Maryn vaikka kuolla, ennen
kuin suostunut meidän liittoomme. Siitä syystä en tahtonut ilmaista
tunteitani Marylle enkä antaa hänen aavistaakaan niitä myrskyjä, mitkä
rinnassani riehuivat.
Saman päivän iltana, jona olin perämiehen tutkinnon suorittanut, istuin
huoneessani, mietiskellen niitä näitä, kun Charly astui luokseni ja
toivottaen onnea, että olin niin hyvin suorittanut tutkinnon, sanoi
tuovansa isältään kaksi ehdotusta. Ensimmäinen oli semmoinen, että
jäisin hänen konttooriinsa, rupeisin siellä työhön ja jäisin siten taloon
ainaiseksi. Toinen taas, johon hän, Charly, ei toivonut minun suostuvan,
oli semmoinen, että rupeisin perämieheksi hänen isänsä uusimpaan
Martha Broker nimiseen rekattilaivaan, joka pian lähtisi St.
Franciskoon Californiaan. Jos tulisin pysymään merellä, niin saisin
sitten, tarpeeksi harjoiteltuani, tulla lukemaan kapteeniksi hänen isänsä
kustannuksella. Kauppaneuvos oli kyllä pitävä huolta siitä, että pääsisin
päälliköksi johonkin hänen omaan laivaansa, niin pian kuin mahdollista
olisi. Itse hän vielä lisäsi puolestaan, että hän oli myös pitävä huolta
siitä, ettei hänen paras ystävänsä unhotetuksi tulisi. Ja hetken vaiti

oltuaan, sanoi hän, viekas hymy huulillaan, talossa löytyvän vielä
jonkun, joka kumminkaan ei unhota minua, joka soisi niin kuin hänkin,
ehkä vielä hartaammin, etten menisi merelle, vaan jäisin hänen
luokseen. "Hän" oli muka pyytänyt sanomaan, etten saisi mennä
Martha Brokerilla pois, vaan olisin sama iloinen velikulta kuin
ennenkin, enkä häntä karttaisi eroittaen itseäni kaikista seurusteluista,
niin kuin oli tapahtunut näinä viime viikoilla.
Minä hypähdin ylös, tartuin Charlyn käteen kiinni, pusersin sitä niin,
että hän huudahti, ja paremmin huusin kuin puhuin:
"Charly, sinä pidät minua pilkkanasi, taikka jos et puhu pilaa, niin
puhut liiaksi selvää kieltä! Oi Charly! Minä tulen mielettömäksi täällä.
Auta minua, rakas Charly, että jo tänäpäivänä pääsen Martha Brokerilla
pois. Oi Charly, minä en voi jäädä tänne; sydämeni ikävöitsee meren
myrskyjä, ikävöitsen pauhaavia hyökylaineita; tahdon päästä myrskyn
vinkunaan ja meren vaaroihin. Ainoastaan siellä voin polttavan otsani
jähdyttää, ainoastaan siellä on rintani myrsky taukoova ja levoton
vereni oleva sopusoinnussa levottoman meren kanssa. Parempi olisi
ollut, etten tänne olisi koskaan joutunut. Johda minut heti täältä laivaan!
-- Tule, niin menemme isäsi ja suloisen äitisi luokse; minä tahdon
heidät hyvästi jättää nyt, nyt heti, ja kiittää heitä kaikesta hyvästä, mitä
ovat minua kohtaan tehneet, kiittää heitä rakkaudestaan, suurista
lahjoista ja opetuksesta, mitä olen saanut, etten tarvitse paljaana
merimiehenä enään kulkea. Tuossa on kistu, jonka eilen ostin,