Merimiehen matkamuistelmia I | Page 2

näitä,
välttämättömän tarpeellisia vaatteita y.m. Kapteeni sattuu olemaan
hyvänluontoinen, luulee miehen todellakin tarvitsevan, koska hän niin
hartaasti pyytää, ja antaa hänelle välistä enemmänkin kuin tulevaa olisi.
Välin toki sattuu niinkin, ettei kapteeni olekaan niin herkkä antamaan,
joten merimiehellä on monen kuukauden palkka säästössä.
Mutta ei se esteeksi ole, karataanpa sittenkin; pianhan semmoiset
summat takaisin tienataan.
Runari auttaa yön hiljaisuudessa ja pimeydessä tavarat, kistun, säkin
ynnä muut veneellä maihin. Rannalla odottaa suljettu cabi (vaunu)
tulijaa, ja tulisella vauhdilla mennään Boarding-hausiin, josta "ei
vaadita merimieheltä maksua."
Sitten eletään iloisesti masterin luona; siellä on ravintola; sieltä saa,
mitä haluttaa; maksuista sitten sovitaan.
Jos on itselläsi rahoja, vie runari sinun tanssisalonkiin, jossa on
juomalat kaikissa neljässä nurkassa. Siellä istuu viehättäviä naikkosia,
jotka hymyhuulin heti tulevat vastaan. Luulisi noita hienoimmiksi
herrasnaisiksi, niin hienoja ja kauniita ne ovat.
Hetken niitä näitä juteltuanne, kysäisee kaunottaresi, mitä tahdot juoda.
Vastattuasi neitonen samassa tuo pyydetyn lasisi, taputtaen sinua
poskelle, eikä jätä lasillista samaa ainetta itsensäkin varalle tuomatta.
Tuossa äkki pikaa tutustutte. Samassa musiikki salongin lehteriltä
kajahtaa, pakottaen sinut kaunottaresi kanssa tahdin mukaan pyörimään
ympäri salongin, vaikka et tanssissa muutoin mestari olisikaan.
Sen jälkeen tuntee sulottaresi itsensä niin pahoinvoivaksi, että et voi
etkä henno olla menemättä häntä saattamaan salongin käytävän toisella
puolella olevaan pieneen kammioon, jossa hän tilapäisesti asuu. Siellä
taasen tarjotaan jotakin vaivoistasi, kohteliaisuudestasi juotavaksi. Ja

niin sitten jatketaan hurjia huvituksia, joista kaikista et tietysti selviä
vähemmällä, kuin että lähtiessäsi on lompakkosi kelpolailla
keventynyt.
Sillä tavoin sitten eletään, niin kauvan kuin masterisi hyväksi näkee.
Koko ajan runari sinua uskollisesti seuraa, mihin menetkin. Lopuksi
laittaakin isällinen Boardingmasterisi sinut tuohon luvattuun uuteen ja
parempaan laivaan, jossa tulet nauttimaan luvattua suurta palkkaa, eikä
tarvitse sinun itse tuosta ollenkaan huolehtia.
Kun sitten tulet tuohon ulkomaiseen muhkeaan laivaan, seuraa sinua
runarisi uskollisesti, kunnes laiva on jättänyt sataman. Kaikki tämä
ystävällinen apu ei maksa mitään; mutta perästä kuuluu, sanoo
torventekijä.
Runari jätti viime laivasta saadun päästötodistuksesi kapteenille, sai
ennakkokuitin, jolla hän kolmen päivän kuluttua laivan lähdöstä nostaa
kuukauden palkkasi, joskus kahdenkin, aina sen mukaan, kuinka
pitkälle matkalle laiva menee.
Siten saat nauttimasi vierasvaraisuuden ja ilon maksaa kahden
kuukauden työlläsi, josta muutoin olisit saanut sata tahi kaksi sataa
markkaa omaan taskuusi. Näin menevät rahasi, jotka hielläsi ja väelläsi,
usein hengen vaarallakin olet ansainnut, kapakoitsijain tiskin
laatikoihin ja pohjattomiin taskuihin, noitten samaisten, jotka näillä
kerrotuilla ynnä monilla muilla keinoin koettavat vetää puoleensa
kokemattomia merimiehiä, samoin kuin kaikkia muitakin, jotka heidän
viehättävän näköisiin pauloihinsa antauvat.
Oi kuinka monta tuhatta nuorukaista ovat nämä perikatoon vietelleet.
Lukemattoman paljo olisi niitä merimiehiä, samoinkuin muitakin
nuorukaisia, jotka eläisivät onnellisina, rikastuisivat sekä henkisesti että
aineellisesti ja säilyttäisivät niin hyvin ruumiinsa kuin sielunsakin
voimat turmeltumattomina, jos ei näitä juomatemppeleitä olisi. Mihin
kaikkiin saastaisiin synteihin ja hurjuuksiin juuri nämä ovat syypäinä!
Kuinka monet tuhannet katkerat kyyneleet ovat vuotaneet onnettomain
vaimojen kalpeille, kuihtuneille kasvoille ja poskipäille, kunnes he ovat
kadonnutta onneaan surren, pakahtunein sydämin ja murtunein mielin,

kolkkoon hautaan sortuneet! Kuinka moni isä, äiti, sisar ja morsian ovat
saaneet nähdä rakastettunsa näitten uskollisina palvelijoina loassa ja
kaikenlaisessa saastaisuudessa matelevan, kunnes vihdoin ovat
joutuneet ennenaikaiseen juomarin hautaan.
Olenpa itse tässä rannalla istuja, yksi näitä tälle tielle joutuneita? En
liene rahtuakaan parempi; semmoiselta kumminkin ulkoasuni näyttää.
Purjekankaiset omatekoiset housut, pluusi samaa hienoa ainetta, suuret,
raskaat merisaappaat, vanha, haalistunut merimiehen takki ja hattu,
jonka ikää olisi vaikea määrätä.
"No," kysynette, lukijani, "kuinka noin huonoissa vaatteissa olit? Missä
olivat paremmat?" -- Mutta sitähän nyt juuri olen selittänyt.
Näitä ajatellessani havahduin vihdoin ja keksin, etten ollutkaan enään
yksin rannalla. Tähän matkan päähän, muutaman purjeveneen luokse
oli ilmaantunut pieni seurue, joka näkyi hankkivan vesille. Parhaallaan
näkyi pari merimiehen pukuun hienosti vaatetettua nuorta miestä
lykkäävän venettä vesille. Seuralaisina näkyi olevan kaksi naista,
toinen vallan nuori neitonen, toinen näytti jo ikänsä jälkipuoliskolle
joutuneen.
Pojat olivat saaneet veneen vesille ja soutaneet sen laiturin portaitten
viereen, avanneet purjeet ja asettaneet kaikki kuntoon.
Mutta mitä lienevät naiset odotelleet, kun eivät astuneet veneesen?
Kentiesi lisäseuraa, arvelin itsekseni. Pian kuitenkin näyttivät
odotteluun kyllästyneen, ja hiljakseen he astuivat veneesen.
Minusta tuntui, kuin joku surullinen aavistus olisi sydäntäni painanut ja
kuin olisin tuon seurueen jo entuudesta tuntenut, niin että minua halutti
tarjoutua heidän apumieheksensä. Olipa juuri kuin joku olisi sanonut,
etteivät nuo pojat ole täysin kykeneviä venettä purjeineen hoitamaan,
heitä varmaan kohtaa onnettomuus.
Olin juuri lähestymäisilläni heitä, kun huomasin ulkoasuni, joka ei
suinkaan ollut luottamusta herättävä. Häpeissäni käännyin takaisin,

alakuloisena luopuen aikeestani, ja istahdin jälleen takaisin samalle
paikallani, josta voin nähdä kauvas merelle päin. Päätin seurata
katseillani noita outoja suosikkejani, sillä semmoisiksi olivat nämä
henkilöt muutamissa silmänräpäyksissä muuttuneet.
Istuin siinä ja seurasin silmilläni purjehtijoita, jotka nyt myötätuulen
tasaisesti puhaltaessa kiitivät eteenpäin hyvää vauhtia. Alku näytti siis
varsin lupaavalta ja huvittavalta.
Mutta nyt huomasi tottunut merimies-silmäni kaukana taivaan rannalla
jotakin, joka näytti toteuttavan kummallisen pelkoni ja aavistukseni. Se
oli pieni musta pilkku taivaan äärimmäisellä rannalla, taivaanreunan ja
merenpinnan välillä.
Pilkku suureni sanomattoman nopeasti, läheni lähenemistään;
kummallinen suhina kuului kaukaa sieltä päin, mistä tuo musta hirviö