Merimiehen matkamuistelmia I

matkamuistelmia I, by Aukusti
Högman

Project Gutenberg's Merimiehen matkamuistelmia I, by Aukusti
Högman This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and
with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away
or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Merimiehen matkamuistelmia I Ja haaksirikko
Author: Aukusti Högman
Release Date: November 6, 2006 [EBook #19727]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
MERIMIEHEN MATKAMUISTELMIA I ***

Produced by Tapio Riikonen

MERIMIEHEN MATKAMUISTELMIA I
Ja haaksirikko
Tositapausten mukaan kertoi

AUKUSTI H. [HÖGMAN]
Tampereen Kirjapaino, Tampere, 1889.

Elokuun ilta v. 1876.
Sakea sumu peitti vaipallaan luonnon-ihanan seudun Glascowin
kaupungin ympäristöllä.
Jokainen noilla Brittein viheriöitsevillä saarilla käynyt tuntee hyvin
tuon ikuisen sumun, joka ei hetkeksikään vallan näkymättömiin poistu,
etenkään sellaisista seuduista, joissa suurempaa liikettä harjoitetaan,
nimittäin laiva- ja tehdasliikettä. Sillä semmoisissa satamapaikoissa
muun muassa ovat kivihiili-lastauspaikat, jotka lakkaamatta täyttävät
ilman kivihiilen tomulla, koska niissä korkeista torneista rautatien
lastivaunuista pitkin sitä varten valmistettuja rännejä myöten syöstään
kivihiiliä suorastaan laivan ruumaan, joten suurikin laiva muutamassa
tunnissa tulee täyteen lastiin.
Tuohon ainaiseen pilvivaippaansa onkin kunnon Glascowilainen
tottumuksesta niin mieltynyt, että hän ei oikein viihdykään muualla,
missä tämä hänen synnyinmaansa pilvinen taivas puuttuu.
Päivä oli ollut paahtavan kuuma ja ilma tyyni koko päivän. Mutta tyyni
ei ollut minun mieleni. Rauhaton oli sydämeni, myrsky raivosi
rinnassani; omaatuntoani kalvoi katumus mennyttä hurjaa, hyödytöntä
elämää muistellessani ja tutkiessani, kuinka himojeni orjaksi
antautuneena juoppouden jumalan palveluksessa olin riehunut.
Yksinäisyyttä haluten, raitista ilmaa kaivaten, lähdin Boarding-hausista
(merimies-majasta) ulos kävelemään. Jonkun ajan kuljeksittuani katua
ylös, toista alas, ohjasi sallimus askeleeni satamaan ja sieltä taasen
eteenpäin meren rantaan. Vihdoin tuntiessani pientä väsymystä,
huomasin mielestäni mukavan levähdyspaikan, johon istahdin,
nauttiakseni raitista meri-ilmaa täydellä halulla.
Vähitellen vaivuin ajatuksiini, ihaellen avaraa näkyalaa ja meren

aaltojen majesteetillista kohoelemista ja laskemista. Nousuvesi oli juuri
ruvennut laskeutumaan, se kun aina säännöllisesti laskeutuu kuusi
tuntia ja taasen samanverran aikaa nousee, -- niin, nousuvesi oli juuri
ruvennut laskeutumaan, ja laivatokkain sulut olivat suljetut; sillä jos ei
niitä laskettaisi tiviisti kiinni, niin juoksisi vesi kuiville laivatokista, ja
laivat jäisivät kuivalle maalle.
Ilta-aurinkokin ikään kuin väkivallalla tunkeusi sumun lävitse,
hälventäen hetkeksi savupilvi-vaipan, osoittaakseen kirkkautensa
voimaa ja viehättäen lumoavalla kauneudellaan ja harvinaisella
värityksellään, minua kumminkin, joka en ennen ollut semmoista tullut
huomanneeksi.
Tätä ihaellessani tunsin itseni sanomattoman vähäpätöiseksi, kurjaksi
olennoksi, hyödyttömäksi, yksinäiseksi, onnettomaksi kuljeksijaksi,
niinkuin tosin olinkin. Vähitellen näin vaivuin haaveiluun,
aatemaailman lentäväksi linnuksi. Eteeni selveni kurja tilani,
hulivilielämäni hedelmä.
Olin jo ollut kaksi vuotta, melkein puoli kolmattakin, poissa
kotimaastani, josta olin lähtenyt muka rikkautta ja rauhaa etsimään,
kunniaa ja viisautta kokoomaan.
Kuinka olin käyttänyt tuon ajan? Olinko edistynyt toiveissani? Missä
olivat nuo haaveksitut rikkaudet, joita olin niin toivorikkaana
kokoomaan lähtenyt?
Tuonlaisia ynnä muita semmoisia kysymyksiä soi omassatunnossani.
Mitä noihin voin vastata, mitenkä itseäni puolustaa?
Niin, ensinnäkin täytyi huomata, että lompakkoni oli typi tyhjä; eikä
ollut mitään säästöön muuallakaan joutunut.
Mihin olivat nuo jotenkin runsaat ansaitsemani varat joutuneet; mihin
ne olivat uponneet?
Tunnustaa täytyi, että nuo lukuisat, kirotut merimiesten ystävät olivat
ne ystävällisesti huostaansa korjanneet, kun ei merimies raukka itse

niitä voinut säilyttää; ja siellä ne olivatkin niin hyvässä tallessa, ettei
ikinä niitä enään nähdäkään tarvinnut.
Keitä nuo ystävät sitten ovat, jotka niin hyvää huolta pitävät tuhmista
meripojista, jotka eivät itse kykene rahojaan säilyttämään?
Niin, noita ystäviä on merimiehellä sangen paljo. Ensinnäkin laivan
saapuessa ulkomaiseen satamaan, tulee heti laivaan joukko ystävällisiä
niinsanottuja "runareita" (merimies-majojen isäntien kätyreitä). Niissä
on aina joku, joka osaa kieltäsi puhua, joka on maanmiehesi. Hän tarjoo
sinulle tupakkaa, viinaa, ja jos et noin väkevää rakasta, niin on hänellä
viiniäkin, tuota oikein "puhdasta viinimarjan mehua," jota hän
tervetulijaisiksi tarjoo, kehoittaen ottamaan "aika siemauksia." Ei se
mitään maksa, hauskaahan on, kun saa tavata kansalaisensa. Tarjoopa
vielä rahaakin, jos haluttaa tulla ehtoolla maihin, jossa sitten tuo
herttainen runari vie paikasta toiseen ja näyttelee kaikenlaisia
huvipaikkoja ja kauniita "restarationeja."
Niihin mennään sisään ja juodaan lasia pari kolme, taasen
tervetulijaisiksi; eikä sekään mitään maksa. Täytyyhän ensikertalaiselle
tuonverran tervehdykseksi tarjota. Ei kestä kiittää, tervetuloa vastakin!
Runari iskee vaan silmää isännälle heti huoneesen tultua, ja sen masteri
(isäntä) hyvin ymmärtää; mutta outo merimies ei sitä huomaa.
Näin käydään sitten "kestissä" parissa, välistä kolmessakin paikassa, ja
sitten mennään "runarin Boarding-hausiin," jossa mistres (rouva),
missis (talon neiti) ja master (isäntä) ottavat mitä herttaisimmalla
tavalla tulijaa vastaan ja jossa häntä sitten vielä kestitään ruoalla ja
juomalla.
Viimein masteri ja runari sulasta ystävyydestä rupeavat tarjoomaan
hänelle parempia palkkoja vähemmästä työstä ja parempaa ruokaa, jos
vain jättää nykyisen laivansa ja tulee heidän luoksensa asumaan.
Mitäs muuta kuin suostutaan ystävällisen, helläsydämisen, isällistä
huolta pitävän masterin neuvon mukaan jättämään vanha huono laiva ja
niukkaa palkkaa maksava kapteeni.

Seuraavana iltana on runari taasen laivassa. Hän on tullut kenenkään
huomaamatta. Mutta eipä haittaa, jos ken tahansa huomaakin. Hän on
merimiehen puvussa ja tulee tapaamaan tovereitaan. Hänen neuvostaan
merimies pyytää kapteenilta rahaa ostaaksensa niitä ja