Merimiehen matkamuistelmia I | Page 4

oli saanut hautansa aalloissa, ja h?nen ruumiinsa saatiin yl?s ahkeran hakemisen j?lkeen vasta toisena p?iv?n?. Vanhempaa poikaa ja ?iti? tuotiin rantaan juuri silloin, kun min? virkosin, ja ihmiset juoksivat katsomaan tulijoita, samassa kun min? koin pyrki? pois heid?n joukostaan.
En ollut viel? kauvan maannut piilopaikassani, kun kuulin, miten minua etsittiin. Kuulin jonkun sanovan: "min? tahdon n?hd? tytt?ni pelastajan; hakekaa h?n esille; kaksi puntaa sille, joka h?net l?yt??."
Samassa saapui muutamia kiven luo huutaen: "T??ll? on! T??ll? on!" Ja ennen kuin kerkisin mit??n vastusta tehd?, tarttuivat muutamat miehet minuun ja veiv?t kantaen sen luokse, joka oli vaatinut minua etsim??n.
N?hty??n minut ja huomattuaan tilani, k?ski h?n vied? minut vaunuihinsa, johon jo rouva ja poika olivat juuri astuneet. Itse istui h?n ajajan viereen, ja sanaa lausumatta l?hdettiin tulista vauhtia kauppaneuvoksen kotia.
Tytt? jo kuului olleen kotona turvassa, ja pikaisen l??k?rin-avun saatua oli h?n jotenkin vironnut.
En rupea t?ss? kuvaamaan is?n, ?idin ja pojan tunteita. Kukin ne arvannee ilmankin. Sen tunsin vain, ett? heid?n silm?ns? olivat erinomaisen kiitollisina ja lempein? luodut minuun. Ei kukaan puhunut sanaakaan; oli ik??n kuin olisi jokainen pelj?nnyt aloittaa keskustelua. Lienee syyn? ollut sekin, ett? kukin kiitti syd?mess??n Jumalaa ihmeellisest? pelastuksessaan. Tuntui todellakin niin mahdottoman oudolta mieless?ni, ett? Jumala oli k?ytt?nyt minua v?likappaleenaan ihmishengen pelastamisessa; ett? olin itse ollut niin l?hell? kuolon kitaa ja sent??n tullut temmatuksi pois ik??n kuin pedon suusta. Kun ajattelin, kuinka l?hell? ijankaikkisuutta olin ollut, niin en voinut muuta kuin kiitt?? Herraa h?nen sanomattomasta armostaan, joka ei tahdo syntisen kuolemaa. Armonaikaa oli minullekin pitennetty viel?, ja kun tuota ajattelin, rupesivat kyyneleet virtana vuotamaan poskiani pitkin. Min? painoin p??ni vaunun tyynyj? vastaan, etteiv?t muut huomaisi liikutustani.
Samalla tunsin kiitollisuutta kumppaleitani kohtaan, kun eiv?t minua kysymyksill??n vaivanneet, vaan antoivat minun olla omilla oloillani, joka tuntui v?syneelle hermostolleni suloiselta.
Nyt ajaa karautettiin kauppiaan taloon, johon rouva ja poika vietiin yhdest? ovesta, min? toisesta. Huoneeseen tultuani laskettiin minut sohvalle, riisuttiin m?r?t vaatteet ylt?ni ja puetettiin puhtaat, hienon hienot villavaatteet niitten sijaan. Samassa l?hestyi minua hieno herra, jonka heti huomasin l??k?riksi. H?n kysyi vointiani. Vastattuani: "Auttavasti kyll?, herra tohtori; mutta olen ylen v?synyt, viluinen ja kangistunut," koitti h?n suonenly?nti?, syd?men tykytyst? y.m. ja sanoi minun pian olevan t?ysiss? voimissa j?lleen. Min? sain menn? levolle huoneessa olevaan valmiiksi tehtyyn vuoteesen ja sain lasillisen jotakin ainetta, jonka tunsin ruumiissani vaikuttavan erinomaisen suloisesti.
Monta hetke? ei viipynyt, ennen kuin vaivuin syv??n uneen, josta her?sin vasta toisen p?iv?n illalla. Silloin tunsin olevani aivan t?ysiss? voimissa ja iloisella mielell?. Kova ruokahalu tuntui olevan, ja olisin sy?nyt vaikka laivan huonointakin ruokaa.
Nousin vuoteeltani, ensin oudostuen paikkaa, miss? olin. En ollut uskoa silmi?nik??n enk? muistaa, miten olin t?h?n kaikinpuolin hienoon huoneesen joutunut.
Mieleeni v?l?hti ik??n kuin olisin taivaassa ollut ja kuullut enkelein laulua. Sill? viereisest? huoneesta kuului korviini soiton s?veleit?. Tarkemmin kuunneltuani veisasi siell? joku naishenkil? jotakuta harrasta kiitosvirtt?, pianolla tai muulla soittokoneella s?est?en. En ole milloinkaan kuullut niin suloisia s?veleit?, sill? ne tuntuivat l?htev?n veisaavan syvimm?st? syd?nsopesta ja ilmaisevan hartainta kiitollisuutta, eik? kuitenkaan olevan vailla surumielisi? v?reit?.
Eik? tuo mik??n ihme ollutkaan, sill? veisaaja oli ?iti, joka iloitsi poikansa, tytt?rens? ja itsens? pelastuksesta, mutta suri toisen poikansa odottamatonta kuolemaa.
Laulun vaiettua selveni minulle, miss? olin ja miten olin t?nne joutunut.
Hyp?hdin lattialle ja n?in tuolin, johon oli kasa vaatteita pantuna. Siin? n?in my?s lipun, johon oli kirjoitettu; "Pue yllesi, Jack; n?m? ovat sinun!" T?m?h?n hauskalta tuntuu, ajattelin, sopiihan tehd? ty?t? k?sketty?; n?it?h?n juuri tarvitsenkin."
L?hell? oli pesukaappi, hienointa laatua, ja siin? kaikki, mit? mies tarvitsi siisti?kseen itsens?. Peseydyin, ajoin partani, ja rupesin sitten vaatettamaan itse?ni.
Muutaman hetken kuluttua olin niin siististi ja hienosti vaatetettu meripoika, etten viel? niin hienoa, aistikasta merimiehen pukua ollut maailmassa sin? ilmoisna ikin? n?hnyt. Asetuin suuren sein?peilin eteen, joka ulottui lattiasta kattoon saakka, ja tarkastin itse?ni siit?, ja tuskin tunsin omaa itse?ni.
Pistin k?teni taskuihini ja aloin k?vell? edestakaisin vartoen uteliaana, mit? nyt piti tapahtuman, ja odottelin ruo'alle kutsua.
Mutta kuinka ihastukseni ja kummastukseni kasvoi, l?ydetty?ni hienon rahakukkaron housujeni taskusta. Avattuani sen n?in ensim?iseksi samanlaisen kirjoitetun lipun, kuin vaatteidenkin ohessa. Siin? oli: "K?yt? hyv?ksesi, merimies; n?m? ovat sinun!" Katsoin rahoja ihmetellen ja laskin niit? olevan yhteens? s?ntilleen kymmenen puntaa (250 Suomen markkaa).
T?m?h?n hauskaksi tulee; olen kumminkin satumaailmaan joutunut, arvelin itsekseni.
Samassa huomasin huoneen nurkassa p?yd?n, jolla n?ytti olevan jotakin, koska se oli hienolla liinalla peitetty.
Siin? oli taasen salaper?inen kirjoitus: "Heit? pois liina, Jack; istu ja ravitse itse?si!" -- No, t?m?h?n huvittavaiseksi k?y, ajattelin. En liene hereill?ni, tai hourin. Nipistin itse?ni nen?st? ja k?sivarresta. Kyll? se sent??n koski. Ainakin olen jossakin lumotussa linnassa, tuumin itsekseni.
Mutta oli miten olikaan, sy?m??n nyt t?ytyy ruveta, sill? ruokia oli jos jonkinlaisia. Viel?p? n?kyi ruokaryyppy? varten olevan pieni pullo, jossa lienee ollut pari naukkua. En ollut juuri usein k?ytt?nyt ruokaryyppy?; mutta nyt otin pienest? kultapikarista siemauksen. Ja hienon hienoa oli sen mukaan kaikki muukin, mit? ateriaan kuului.
Sy?ty?ni ja juotuani heitt?ydyin pitk??n sohvalle; otin p?yd?lt? sikarin ja vetelin haikuja.
T?m?n suloisempaa paratiisia en ikin? toivo, arvelin taas. Olisin kernaasti mennyt ulos, mutta en uskaltanut; pelk?sin, ett'en p??sisi j?lleen