Mehiläisten elämä | Page 8

tarkastettavaksemme, ja kauniin kesäpäivän vielä
kostea lämpö, joka verkalleen etenee ja jo ulottaa säteitään puittenalle,
jouduttaa lähdön hetkeä. Kaikkialla kultaisissa käytävissä, jotka
erottavat yhdensuuntaiset seinät toisistaan, tekevät työmehiläiset
viimeisiä matkavalmistuksiansa. Ensinnäkin kukin niistä ottaa
mukaansa hunajaa eväiksi viiden tai kuuden päivän varalle. Tästä
hunajastaan ne valmistavat vielä selittämättömän kemian avulla
tarpeellisen vahan, jotta voisivat heti ryhtyä uuden pesän rakentamiseen.
Ne varustautuvat sitäpaitsi riittävällä määrällä kittausvahaa, joka on
jonkunmoista pihkaa, jolla uuden asunnon raot tukitaan, kaikki, mikä
on irti, kiinnitetään, seinät kiillotetaan ja valo estetään tunkeutumasta
sisään, sillä mehiläiset työskentelevät mieluimmin melkein
pilkkopimeässä, jossa niitä opastavat niiden verkkosilmät tai kenties
tuntosarvet; näissä näet luullaan tuntemattoman, pimeyden syvyyksiä
tunnustelevan ja mittaavan aistin sijaitsevan.

VIII
Ne kykenevät niinmuodoin edeltäpäin arvaamaan kaikki ne vaarat,
jotka niitä uhkaavat niiden elämän vaarallisimpana päivänä. Tänään
näet tuo suuri tapaus ja kaikki ne kenties aivan ihmeelliset sattumat,
joita se mahdollisesti tuo mukanaan, täyttää kokonaan niiden mielen,
eikä niillä ole aikaa nyt lennellä puutarhoissa ja niityillä,--ja saattaa
tapahtua, että huomenna, ylihuomenna sataa tai tuulee, että pienet siivet
kangistuvat vilusta, että kukat eivät avaa teriänsä. Ilman tätä
ennakolta-harkitsemisen kykyä uhkaisi niitä nälänhätä ja kuolema.
Kukaan ei tulisi niiden avuksi, eivätkä nekään rukoilisi kenenkään apua.
Toisen pesän asukkaat eivät tunne toisen asukkaita, eivätkä ne auta
toinen toistansa. Tapahtuupa joskus, että mehiläishoitaja asettaa pesän,
johon hän on ottanut vanhan kuningattaren ja sitä rypäleenä
ympäröivän parven, aivan sen pesän viereen, jonka ne äskettäin ovat
jättäneet. Jos niitä kohtaisi mikä onnettomuus tahansa, niin ne näyttävät

yhtäkaikki ikiajoiksi unohtaneen entisen kotinsa rauhan, uutteran onnen,
pohjattomat rikkaudet ja turvallisuuden, ja jokainen niistä kuolee
mieluummin kylmään ja nälkään onnettoman kuningattarensa luona
kuin palaa syntymätaloonsa, josta ehkä niiden entisen uutteruuden
luoman ylellisyyden sulotuoksu tunkeutuu niiden nykyiseen
kurjuuteen.

IX
Sitä ei ihminen varmaankaan tekisi, väitettänee; siinä on muka yksi
niitä tosiasioita, mitkä todistavat ettei tässä elinjärjestössä, kaikista sen
ihmeistä huolimatta, kumminkaan ole ymmärrystä eikä todellista
itsetajuntaa. Mitäpä me siitä tiedämme? Lukuunottamatta sitä sangen
luultavaa seikkaa, että toisilla olennoilla on toisenlainen järki kuin
meillä, järki joka saa aikaan hyvin toisenlaisia, mutta ei silti
alempiarvoisia tuloksia, niin kykenemmekö me, jotka alati
pysyttelemme ahtaan inhimillisen näköpiirimme rajoissa,
arvostelemaan kaikkia hengen ilmiöitä? Jos vain näemme kahden tai
kolmen henkilön puhelevan ja viittoilevan ikkunan takana, kuulematta
mitä he toisilleen sanovat, on meidän jo sangen vaikeata aavistaa
heidän ajatuksensa johtolankaa. Luuletteko, että Mars tai Venus tähden
asukas vuoren huipulta katsellessaan kaupunkiemme kaduilla ja toreilla
liikkuvia pieniä, mustia pisteitä, joita me ihmiset olemme
suunnattomassa avaruudessa, liikkeittemme, rakennuksiemme,
kanaviemme ja koneittemme nojalla saisi tarkan käsityksen
järjestämme, siveydestämme, rakkautemme, ajatustapamme, toivomme
laadusta, sanalla sanoen sisimmästä todellisesta olemuksestamme? Hän
tyytyisi merkitsemään muutaman jonkunverran hämmästyttävän
tosiseikan, niinkuin me teemme mehiläisten suhteen, sekä tekisi siitä
luultavasti yhtä epävarmoja ja harhaan vieviä johtopäätöksiä kuin me.
Joka tapauksessa hänen olisi sangen vaikea keksiä "noissa pienissä,
mustissa pisteissä" se ylevä, siveellinen tahdonsuunta ja ihmeteltävä
yksimielisyyden henki, joka mehiläispesässä ilmenee. "Mihin he
pyrkivät?" kysyisi hän vuosikausia ja vuosisatoja niitä tarkasteltuaan.
"Mihin he tähtäävät? mikä heidän elämänsä keskipiste ja tarkotusperä

on? Ovatko he jonkun jumalan käskyjen alaisia? En näe mitään, joka
heidän askeliaan ohjaisi. Tänään ne näyttävät rakentavan ja kokoovan
kaikenlaisia pikkuisia esineitä huomenna ne jälleen hävittääkseen ja
hajottaakseen. He kuljeksivat sinne tänne, kokoontuvat ja hajaantuvat,
mutta tietämätöntä on, mitä he oikeastaan haluavat. Heidän elämänsä
tarjoo nähtäväkseni monta selittämätöntä ilmiötä. Niinpä näkee
sellaisiakin, jotka eivät juuri ensinkään liikahda paikaltaan. Heidät
tuntee heidän loistavammasta asustaan, usein he myös ovat muita
kookkaampia. He asustavat kymmenen tai kaksikymmentä kertaa
suuremmissa, taidokkaammissa ja ylellisemmissä asunnoissa kuin muut.
Siellä he nauttivat joka päivä tuntikausia, toisinaan myöhäiseen yöhön
saakka kestäviä aterioita. Kaikki, jotka heitä lähestyvät, näyttävät heitä
kunnioittavan. Ravintoaineiden tuojat tulevat naapuritaloista, vieläpä
kaukaa maaseudultakin heille lahjojansa tarjoomaan. Täytynee kai
otaksua, että he ovat välttämättömän tarpeellisia ja tekevät 'lajille'
tärkeitä palveluksia, jos kohta meidän tutkimuskeinomme eivät vielä
ole antaneet tarkkoja tietoja näitten palveluksien laadusta. Toisia taas
näkee lakkaamatta vaivalloisesti raatavan suurissa taloissa, jotka ovat
täynnä pyöriviä rataksia, pimeissä sopissa, satamien ympärillä ja
pienillä maatilkuilla, joita kaivelevat auringon noususta sen laskuun
saakka. Kaikki saattaa meidät otaksumaan, että tämä raataminen on
rikoksellista. Heidän täytyy näet asua ahtaissa, likaisissa ja
puutteellisissa hökkeleissä. He ovat jollakin värittömällä kudoksella
verhotut. Niin suuri näyttää heidän intonsa olevan tuohon
vahingolliseen tai joka tapauksessa hyödyttömään työhönsä, että he
tuskin suovat itselleen aikaa syömiseen ja nukkumiseen. Luvultaan on
heitä tuhat kertaa enemmän kuin edellämainittuja. Merkillistä on, että
laji on voinut säilyä meidän päiviimme saakka sen kehitykselle niin
epäsuotuisissa olosuhteissa. Sopii muuten lisätä, että lukuunottamatta
tuota omituista kiintymystä vaivalloiseen työhön he näyttävät sävyisiltä
ja kuuliaisilta ja tyytyvät niiden tähteisiin, jotka nähtävästi ovat rodun
suojelijoita ja kenties pelastajia."

X
Eikö ole hämmästyttävää, että mehiläispesä, jonka täten epäselvästi

näemme ikäänkuin toisen maailman korkeuksilta, jo ensi näkemältä
antaa meille varman ja syvän vastauksen kysymyksiimme? Eikö ole
ihmeteltävää, että sen varmapiirteiset rakennukset, sen tavat ja lait, sen
taloudellinen ja valtiollinen järjestys, sen hyveet, vieläpä sen
julmuudetkin näyttävät meille välittömästi sen aatteen tai jumalan, jota
mehiläiset palvelevat,