Mehiläisten elämä | Page 6

olevan liian veden
haihtumista; sen määräyksestä arkkitehdit, muurarit, vahanmuovailijat
ja kuvanveistäjät ryhmittyvät ketjuun ja rakentavat kennokakut. Sen
määräyksestä saaliin kokoojat hakevat kedoilla kukista hunajaksi
valmistettavaa mesinestettä, siitepölyä toukille ja koteloille ravinnoksi,
kittausvahaa (propolis) rakennuksien tiivistämiseksi ja vahvistamiseksi
sekä suvun kasvavalle polvelle tarpeellista vettä ja suolaa. Tämä sama
henki säätää tehtävän kemisteille, jotka tiputtamalla pistimistään
pisaran muurahaishappoa hunajaan tekevät sen säilytyskelpoiseksi, ja
samoin kannentekijöille, jotka umpeen tukkivat niiden kammioitten

suut, joiden sisällys on tuleentunut, lakaisijoille, jotka pitävät huolta
katujen ja torien mallikelpoisesta puhtaudesta, ruumiinkantajille, jotka
vievät kauas pois kuolleitten ruumiit, päävahdin naissotureille, jotka
päivin ja öin valvovat pesän suulla sen turvallisuutta, kuulustelevat
tulevia ja meneviä, tarkastavat nuoria neitosia niiden ensi kertaa pesästä
lähtiessä, pelottavat irtolaisia, maankiertäjiä ja rosvoja, karkottavat
pesään tunkeutuneita muukalaisia, kootuin joukoin ahdistavat
pelättäviä vihollisia ja, jos niin tarvitaan, sulkevat pesän suun
vallituksella.
Vihdoin määrää "pesän henki" hetken, jolloin vuotuinen suuri uhri on
toimitettava suvun hyväksi--tarkotan parveilua--jolloin kokonainen
kansa, saavuttuansa onnensa ja valtansa kukkuloille, äkkiä jättää
nousevalle sukupolvelle kaikki rikkautensa, linnansa, asuntonsa ja
vaivojensa hedelmät lähteäkseen kaukaa muualta maailmasta etsimään
uutta isänmaata, jossa sitä odottaa epävarmuus ja puute. Tämä on teko,
joka, tietoisena tai tiedottomana, varmaankin on inhimillistä moraalia
korkeammalla. Toisinaan se johtaa perikatoon, se köyhdyttää joka
tapauksessa, se hajottaa onnellisen kaupungin totellaksensa lakia joka
on yhteiskunnan onnea korkeampi. Missä tuo laki on säädetty, joka,
niinkuin piakkoin saamme nähdä, ei suinkaan ole niin tuhoisa ja sokea
kuin voisi luulla? Missä paikassa, missä lainsäätäjäkokouksessa, missä
neuvostossa, millä yhteisellä alalla se asustaa, tuo henki, jota kaikki
tottelevat ja joka itse vuorostaan on sankarillisen velvollisuuden ja alati
tulevaisuutta tähtäävän järjen määräysten alainen?
Mehiläisten laita on sama kuin useimpien tämän maailman ilmiöitten.
Tarkastelemme muutamia niiden tapoja ja sanomme: näin ne tekevät,
sillä tavoin ne työskentelevät, näin niiden kuningattaret syntyvät, niiden
työntekijät pysyvät impinä, ne parveilevat siihen ja siihen aikaan.
Luulemme ne tuntevamme emmekä pyydä enempää. Näemme niiden
rientävän kukasta kukkaan, huomaamme pesän hyörinän ja pyörinän;
niiden elämä tuntuu meistä hyvin yksinkertaiselta, ja arvelemme sen
niinkuin muittenkin olijain elämän rajottuvan vain ravinnon
hankkimisen ja suvun lisäämisen vaistomaisiin huoliin. Mutta
antakaamme katseemme tunkeutua syvemmälle ja koettaa saada asiasta
selkoa: näemme edessämme luonnollisimpienkin ilmiöiden pelottavan

monimutkaisuuden, näemme edessämme järjen, tahdon, tarkotusperien,
loppumäärän, keinojen ja syitten arvotuksen, pienimmänkin
elämäntoiminnan käsittämättömän järjestyksen.

III
Pesässä valmistaudutaan siis parveiluun,--tuo suuri uhri suvun
vaateliaille jumalille on tehtävä. "Hengen" käskyä noudattaen, joka
meistä tuntuu sangen selittämättömältä, se kun on suoraan ristiriidassa
sukumme kaikkien vaistojen ja tunteiden kanssa, lähtee kuusi-,
seitsemänkymmentä tuhatta mehiläistä niistä kahdeksasta-,
yhdeksästäkymmenestä tuhannesta, jotka koko kansan muodostavat,
määrättynä hetkenä synnyinkaupungistansa. Ne eivät lähde minään
tuskan puuskan hetkenä, ne eivät pakene äkillisestä pelokkaasta
päätöksestä nälänhädän, sodan tai kulkutautien ahdistamasta ja
hävittämästä isänmaasta. Ei, kauan ne ovat maanpakoansa miettineet,
kärsivällisesti ovat odottaneet suotuisaa hetkeä. Jos pesä on köyhä, jos
kuninkaallista perhettä kohdanneet onnettomuudet, epäsuotuisat säät tai
ryöstöt ovat sitä etsiskelleet, ne eivät sitä hylkää. Ne jättävät sen vasta
kun se on onnensa kukkuloilla, kun kevään uutteran työn jälkeen tuo
suunnaton satakaksikymmentä tuhatta hyvin järjestettyä kammiota
sisältävä vahalinna on tulvillaan tuoretta hunajaa ja häivehtivää
siitepölyä, jota sanotaan "mehiläis-leiväksi" ja käytetään toukkien ja
koteloiden ravinnoksi.
Ei milloinkaan pesä ole ollut niin kaunis, kuin tämän sankarillisen
kieltäytymisen aattoiltana. Silloin on sillä täydellisen ylellisyyden ja
riemun verraton hetki, eloisa, kuumeinen, mutta samalla ylevän suruton.
Koettakaamme kuvailla sitä mielessämme,--en tahdo sanoa sillä tavoin
kuin mehiläiset kaiken tämän käsittävät, sillä emme voi kuvitellakaan,
millä tenhoisalla tavalla ilmiöt ja tapaukset kuvastuvat niiden
kummallakin puolen päätä olevien verkkosilmien kuuteen tai
seitsemääntuhanteen särmään ja otsan kolmenkertaiseen
kyklooppisilmään,--vaan sellaisena kuin me sen käsittäisimme, jos
olisimme niiden kokoiset.

Holvikuvusta, joka on vielä suurempi kuin Rooman Pietarinkirkon
kupu, kulkee pesän pohjaan lukuisia pystysuoria ja yhdensuuntaisia,
ikäänkuin pimeydestä ja tyhjyydestä riippuvia, vahasta muovailtuja
jättiläismuureja, geometrisiä laitteita, joita ei voisi--kaikki suhteet
säilyttäen--tarkkuuteen, rakenteen uskaliaisuuteen ja suunnattomaan
suuruuteen nähden verrata mihinkään inhimilliseen
rakennustuotteeseen.
Jokaisessa näistä muureista, joiden aine vielä on aivan uuden uutukaista,
neitsyellisen puhdasta, hopeankarvaista, tahratonta ja tuoksuavaa, on
tuhansia kammioita ja niin paljon ravintoainetta, että se riittää koko
kansaa viikkomäärät ravitsemaan. Tuossa loistaa punaisia, keltaisia,
sinipunervia ja mustia siitepölytäpliä, kaikkien kevään kukkien
lemmenvoimaa, jota on koottu läpikuultaviin soluihin. Ylt'ympärillä,
pitkinä, komeina, jäykkiä, liikkumattomia laskoksia muodostavina
kultaverhoina, on huhtikuun hunaja, kaikkein kirkkain ja tuoksuavin,
kahdessakymmenessätuhannessa suljetussa säiliössään, joiden sinetti
murretaan auki ainoastaan suurimman hädän aikana. Ylempänä kypsyy
toukokuun hunaja vielä avoinna olevissa astioissaan, joitten reunoilla
valppaat joukot pitävät huolta keskeymättömästä ilmanvaihdosta. Pesän
keskellä, sen lämpimimmässä osassa, kaukana valosta, jonka
timanttisäteet tunkeutuvat sisään yhdestä ainoasta aukosta, uinailee
eloon herätäkseen tulevaisuus. Tämä on sikiöiden kuninkaallinen alue,
joka on varattu kuningattarelle ja hänen seuranaisilleen. Siellä on
suunnilleen kymmenentuhatta kammiota munia varten, viisitoista-,
kuusitoistatuhatta huonetta toukille ja neljäkymmentätuhatta taloa,
joissa asuu vahankalpeita, tuhansien lastenpiikain hoitamia koteloita.[4]
Näitten kehien kaikkein pyhimmässä näemme vihdoin kolme, neljä,
kuusi tai kaksitoista verrattain laajaa, umpinaista linnaa, joissa nuoret
ruhtinattaret, jonkunmoiseen käärinliinaan verhottuina, kalpeina ja
liikkumattomina, pimeydessä elätettyinä odottavat hetkeänsä.

IV
"Pesän hengen" määräämänä päivänä siis luovuttaa samojen
järkähtämättömien ja varmojen lakien mukaan tarkoin määrätty osa

kansasta