Martin Paz | Page 5

silmät puoleensa ja silloin ruvettiin
arvelemaan, että mestisi André Certa oli rakastunut nuoreen tyttöön.
Suurta hämmästystä olisi tietysti herättänyt nuo satatuhatta piasteria,
jotka olivat Saran käden hintana; mutta tämä kauppa pidettiin vallan
huolellisesti salassa. Hyvin luultava oli, että Samuel hieroi kauppaa
tunteillaan yhtä paljo kuin kotimaisilla tuotteilla. Pankkiiri, lainaaja
panttia vastaan, kauppias ja laivan isäntä oli hän varsin taitava asian
ujamisessa koko mailman kanssa. Kuunari "Annonciacion", joka tänä
yönä yritti laskemaan maihin Rimac-joen suulla, oli hänen omansa.
Kaikkien näitten moninaisten asiainsa keskellä täytti tämä mies,
kumma kyllä, perityn taika-uskonsa vuoksi uskonnolliset
velvollisuutensa turhanpäiväisellä tarkkuudella ja hänen tyttärelleen oli
huolellisesti opetettu Israelin kirkollismenot.
Nytkin mestisin tehdessä muistutuksiaan näistä asioista pysyi vanhus
vaienneena ja miettiväisenä. André Certa lakkautti vaiti-olon sanoen:
"Unhoitatteko että Saran, ruvetessaan vaimokseni, välttämättä täytyy
tulla paavin-uskolaiseksi?"
"Aivan oikein", vastasi Samuel alakuloisesti, "muttu Sara tulee
pysymään juutalaisena, niinkauan kuin hän on minun tyttäreni".
Nyt huoneen ovi aukaistiin ja hovimestari astui sisään.
"Onko murhaaja vangittu?" kysyi Samuel.
"Kaikesta päättäen hän on kuollut", vastasi hovimestari.

"Kuollut!" huudahti André Certa iloissaan.
"Meidän ja sotilasparven ahdistamana täytyi hänen hypätä
rintavarustuksen yli ja heittäytyä Rimacjokeen".
"Mutta mitä todistuksia teillä on siihen, ettei hän ole voinut pelastua
rannalle?" kysyi Samuel.
"Sulanut lumi on tehnyt virran kohisevaksi koskeksi", vastasi
hovimestari. "Sitäpaitsi olimme asettaneet vahteja kummallekin
rannalle, emmekä ole nähneet häntä. Olen jättänyt vahtimiehiä yöksi
vartioimaan Rimacin rannikoita".
"Hyvä", vastasi vanhus. "Hän on itse rangaissut itseänsä. Näittekö
hänen pakoretkellä ja tiedättekö, kuka hän oli?"
"Vallan hyvin. Hän oli Martin Paz, erät vuori-indianeista".
"Hänkö se on, joka nyt kauan aikaa on vakoillut Saraa?" kysyi
juutalainen.
"E tiedä", vastasi mustalainen.
"Käske vanhan Ammonin tulla tänne".
Hovimestari vetäytyi pois.
"Näillä indianellla", sanoi ukko, "on salaisia seuroja. Minun pitää saada
tietää, onko tämän miehen kiikkuminen Saran jälessä kestänyt kauan".
Naispalvelija astui huoneesen ja jäi seisomaan isäntänsä eteen.
"Tyttäreni", kysyi Samuel, "ei tietäne mitään siitä, mitä on tapahtunut
tänä iltana?"
"En tunne sitä", vastasi naispalvelija, "mutta kun palvelijanne huudot
olivat herättäneet minun, juoksin tyttärenne kamariin ja tapasin hänen
siellä melkein hengetönnä".

"Jatka", sanoi Samuel.
"Kiihkeästi kysyessäni syytä tyttärenne mielentilaan ei hän tahtonut
vastata. Hän laski levolle huolimatta avustani ja minä katsoin sopivaksi
vetäytyä pois".
"Onko tämä indiani usein ollut tyttäreni tavattavissa?"
"En tiedä, mestari, kuinka usein; usein kyllä olen häntä tavannut San
Lazaron kaduilla ja tänä iltana on hän auttanut tytärtänne P1aza
Mayorilla".
"Aauttanut ja mitenkä?"
Eukko kertoi nyt, mitä torilla oli tapahtunut.
"Voi! tyttäreni tahtoi notkistaa polviaan näiden kristittyjen seassa",
huusi ukko vihoissaan, "enkä minä tiedä mitään kaikesta tästä! Sinä
näyt tahtovan, että ajan sinut pois talostani?"
"Mestari, antakaa minulle anteeksi".
"Mene matkoihisi", vastasi ukko jäykästi.
Eukko lähti hämmästyneenä pois.
"Nythän näette, että meidän pian on häitämme viettäminen", sanoi
sitten André Certa. "Mutta minun tarvitsee levätä ja pyydän siis, että
jätätte minut yksinäisyyteen".
Näin puhuttuaan ukko vetäysi verkalleen takaisin. ennen kaikkia tahtoi
hän ennen levolle menoaan saada varma tieto tyttärensä tilasta ja astui
hiljaa hänen kamariinsa. Sara uinaili levottomasti kalliiden silkkisten
verhojen takana, jotka olivat poimuihin lasketut hänen ympärilleen.
Alabasterista tehty öljylamppu, riippuen katon lehdityskuvausten
keskellä, valaisi huonetta himmeästi ja puoleksi avattu ikkuna laski
rullakartiinien läpitse kamariin viileätä ilmaa, joka oli kokonansa
täytetty aloen ja magnolien väkevillä lemuilla. Creolilainen ylelliiyys
ilmaantui tuhansissa taideteoksissa, joita hyvällä aistilla oli levitelty

huoneen veistokuvilla koristetuille pöydille ja hyllyille, ja yön
himmeässä valossa voipi miltei sanoa, että nuoren tytön henki leikitteli
näiden ihmeteltävien esineiden keskellä.
Ukko lähestyi Saran vuodetta ja kumartui hänen ylitsensä nähdäkseen,
kuinka hän nukkui. Ikävä uni näkyi vaivaavan nuorta tyttöä ja kerran
luiskahti Martin Pazin nimi hänen huuliltaan.
Samuel palasi kamariinsa.
Auringon ensimäisten säteitten paistaessa nousi Sara kiireesti ylös.
Liberta, eräs neekeri, joka palveli Saraa, lähestyi nyt ja satuloitsi hänen
käskystänsä muulin hallitsiatartansa varten ja hevosen itseänsä varten.
Saralla oli tapana joka aamu tehdä ratsastusretken tämän palvelijan
seurassa, joka oli hänelle hyvin uskollinen.
Sara pukeutui ruuniin läninkiin ja kasmiri-vaippaan suurilla napeilla,
kätki olkihatun leveiden reunojen alle pitkät, mustat palmikkonsa, jotka
riippuivat pitkin. selkää, ja sytytti hyvänhajuisessa nesteessä kostutetun
sikarin.
Noustuaan satulaan ratsasti Sara kaupungista ja ajoi täyttä ravia kentän
poikki, ohjaten kulkuansa Callaoon päin. Satama oli täynnä väkeä;
rantavahdit olivat yön aikana otelleet kuunari "Annonciacionin" kanssa,
jonka epämääräiset liikkeet näyttivät ilmaisevan petolisia hankkeita.
"Annonciacion" näkyi odottaneen muutamia epäluulonalaisia aluksia
Rimac-joen suulla; mutta ennenkuin satamaluupit olivat ehtineet
laivalle, oli laivan onnistunut pötkiä pakoon. Kaikenlaisia juttuja
kerrottiin kuunarin käytöksestä. Muutamat luulivat, että laiva,
lastattuna columbialaisilla sotamiehillä, aikoi ottaa Callaon tärkeimmät
rakennukset valtaansa ja kostaa Bolivarin sotamiesten kärsimää
häväistystä, kun näitä häpiällisesti oli karkoitettu Perusta.
Toiset taasen arvelivat kuunarin aikovan varkain kulettaa maahan
europalaisia villatavaroita. Huolimatta näistä enemmän tahi vähemmän
todenmukaisista huhuista palasi Sara Limaan ja lähestyi Rimac-joen
rantaa. Saran ratsastusretki Callaoon oli ainoastaan ollut tekosyy

päästäkseen joen varrelle.
Sara ratsasti pitkin jokivartta sillalle saakka. Useat sotamiehet ja
mestisit olivat kokoontuneet useissa paikoin joen rannalla. Liberta oli
emännälleen kertonut yöllisiä tapauksia ja Saran käskystä kyseli hän
muutamia sotamiehiä, jotka nojasivat rintavarustusta vastaan. Kerrottiin
Martin Pazin hukkuneen, mutta hänen ruumistansa ei vielä