Martin Paz | Page 4

minua yöllä vuorilla".
Kolmen miehen silmät säihkyivät, eikä sanaakaan puhuttu sen
kovemmin. Molemmat indianit palasivat pitkin Rimacin jyrkkää
rannikkoa ja niiden askelten kopina haihtui pimeässä...
Martin Paz oli äkkiä lähestynyt juutalaisen taloa. Tämä oli kuten
muutkin talot Limassa ainoastaan kaksinkertainen; tiilimuureja
alakerrassa yhdisti saumoista kipsillä peitetyt putket. Koko tämä osa
rakennuksesta, joka oli sovelias kestämään maanjäristyksiä, oli taidolla
tehdyn maalauksen takia tiilten näköinen alemmissa kerroksissa;
nelinurkkainen katto oli kukkia täynnä ja koko penger oli täynnä
lemuavia kukkasia. Kahden huvihuoneen välissä olevan suuren portin
kautta tultiin pihaan, mutta juutalaisten tavan mukaan ei näissä
huvihuoneissa ollut akkunoita kadulle päin.
Kello löi 11 lähimäisessä kirkossa, kun Martin Paz seisahtui Saran
asunnon edustalle. Syvä äänettömyys vallitsi hänen ympärillään.
Minkätähden seisoo indiani liikkumatonna näiden muurien
ulkopuolella? Sentähden että valkoinen haamu näkyy penkereellä
kukkien kesken, joille yö antoi epäselvän muodon, poistamatta niiden
lemuja.

Martin Paz nosteli ehdottomasti käsiään ja laski ne ristiin
kunnioituksella.
Äkkiä katosi valkoinen haamu ikäänkuin säikähtyneenä. Martin 3az
kääntyi ja André Certa oli hänen silmäinsä edessä.
"Milloin indianit ovat alkaneet viettää öitään tällaisissa mietteissä?"
kysyi viime mainittu vihoissaan.
"Sen he tekevät, niinkauan kuin polkevat esi-isien omaa maata", vastasi
Martin Paz.
André Certa astui askeleen lähemmäksi liikkumatonta kilpailijaansa
kohti.
"Kurja, väistytkö suosiolla?"
"En väisty", vastasi indiani ja kohta välkkyi kaksi tikaria molempien
vastustajain käsissä. Ne olivat saman kokoisia ja näkyivät olevan yhtä
väkeviä. André Certa kohotti sukkelaan käsivartensa, jonka hän laski
alas vielä sukkelammin. Hänen tikarinsa oli näet sattunut indianin
tikariin; Andr6, haavotettuna olkapäähän, kaatui maahan huutaen:
"Auttakaa, auttakaa!"
Juutalaisen talon portti aukeni. Mestisiä tulvaili läheisistä taloista ja
muutamat ajoivat pakenevaa indiania takaa, vaan toiset nostivat
haavotettua ylös.
"Kuka tämä mies on?" kysyi joku niistä. "Jos hän on merimies, anna
viedä häntä Pyhän Hengen sairashuoneesen, mutta, jos hän on indiani,
pyhän Annan sairashuoneesen".
Vanha mies lähestyi haavoitettua ja hän tuskin oli nähnyt hänen,
ennenkuin hän huusi: "Anna kohta viedä tämä nuori mies minun
luokseni. Kuinka kummallinen onnettontuus!"
Sillävälin toivoi Martin Paz pimeyden ja sukkeluuden avulla voivansa
päästä takaa-ajavia pakoon. Hän juoksi kaikin voimin. Jos hän vaan

voisi päätä maaseudulle olisi hän turvassa, mutta kaupungin porttia,
joita suljettiin joka ilta kelo yksitoista, ei aukaistu ennen kello neljää
aamulla. Hän tuli kivisillan toiseen päähän. Indianit lähestyivät yhä
sekä muutamat sotamiehet, jotka olivat yhtyneet heihin. Kaikeksi
onnettomuudeksi näkyi vahti-joukko vastakkaisella rannalla; Martin
Paz huomattuaan, ettei hän voinut päästä eteenpäin eikä taaksepäin,
hyppäsi rintavarustuksen yli ja heittäysi kohisevaan koskeen, joka
murtui kivi-arkkuja vastaan.
Kumpiki parvi riensi sillan reunalle, ottaakseen pakolaista kiini silloin,
kun hän aikoi nousta maihin; mutta turhaan seisoivat siinä odottaen:
Martin Pazia ei enää näkynyt.

III.
Kun André Certa oli viety juutalaisen taloon ja laskettu maata
k(ireimmän kautta valmistetulle vuoteelle, virkosi hän tainnoksistaan
pian ja puristi vanhan juutalaisen kättä. Lääkäri, jolle palvelijat olivat
vieneet sanan, saapui paikalle. Haava ei näkynyt olevan vaarallinen,
sillä mestisin olkapää oli haavottunut siten, että teräs ei sattunut
lapaluuhun. Muutaman päivän kuluttua toivottiin hänen paranevan.
Kun Samuel ja André Certa olivat kahden kesken, sanoi jälkimäinen:
"Tekisitte oikein herra Samuel, jos muuraisitte kiini oven, jonka kautta
päästään penkereelle".
"Mitäpä sitten pelkäätte?" kysyi juutalainen.
"Toivoisin, ettei Sara enää pitäisi indiania mielessään. Minun
kimppuuni ei käynyt mikään varas; hän on kilpakosija, jonka kynsistä
ihmeellisesti pelastuin".
"Ei suinkaan!" huudahti juutalainen, "te petytte. Sara on oleva
aviopuolison esikuva ja minä puolestani teen kaikkia, jotta hän olisi
teille kunniaksi".

André Certa kohottausi hiukan ylös, nojaten käsivarrelleen.
"Herra Samuel, tahdon sanoa teille jotakin, jota ette kyllin usein voi
muistella ja tämä on se, että minä Sarasta olen maksava teille
satatuhatta piasteria".
"André Certa", vastasi juutalainen saituri hymyilyllä, "tuota muistan
alinomaa ja olen milloin hyvänsä valmis antamaan teille tämän kuitin
saatuani kiliseviä kolikoita".
Näin puhuessaan otti hän lompakostaan paperin, jonka André Certa
työnsi pois sanoen:
"Kauppa ei ole minkään arvoinen, ennenkuin Sara on tullut vaimokseni
ja siksi hän ei ikänä tule, jos minun pitää kilpailla tuollaisen
kilpakosijan kanssa! Te tiedätte kyllä, mihin minä pyrin. Mennessäni
naimisiin Saran kanssa, tahdon päästä tämän ylimyskunnan vertaiseksi,
joka nyt ainoastaan ylenkatseellisilla silmäyksillä katselee minua".
"Ja tämän tarkoituksen te, André Certa, tulette saavuttamaan, sillä
mentyänne kerran naimisiin, näette te ylpeimpien hispanialaistemme
pakkautuvan saleihinne".
"Missä Sara on ollut tänä iltana?"
"Israelin temppelissä vanhan Ammonin seurassa".
"Mitä hyvää siitä on, että annatte Saran noudattaa kirkollismenojanne?"
"Olen juutalainen", vastasi Samuel, "eikä Sara olisi tyttäreni, ellei hän
täyttäsi uskontoni vaatimuksia".
Juutalainen Samuel oli ylenkatsottava ihminen. Rahan ahne ja
vääryydellä etsien voittoa kaikesta, minkä hän voi, oli hän suoraan
takenevassa polvessa syntyisin Judasta, joka myi Mestarinsa
kolmestakymmenestä denariosta. Kymmenen vuotta sitten oli hän
muuttanut Limaan. Omasta halustaan oli hän valinnut asuntonsa San
Lazaron etukaupungin äärimmäisellä reunalla ja rupesi heti ajamaan

vähemmän rehellisiä asioita. Vähitellen alkoi hän näyttää suurta
loisteisuutta; hänen talossaan elettiin muhkeasti; hänen lukuisat
palvelijansa ja loistoisat ajokalunsa ilmottivat, että hänellä oli
äärettömiä tuloja.
Samuelin asettuessa Limaan asumaan oli Sara ainoastaan
kahdeksanvuotias. Suloinen ja miellyttämä Sara jo silloin miellytti
kaikki ja näkyi olevan isänsä epäjumala. Muutamia vuosia myöhemmin
hänen kauneutensa veti kaikkien