Martin Paz | Page 3

ja ainoastaan ravintoloissa on nyt oluen- ja viinanjuojia.
Tänä iltana saapui nuori tyttö naispalvelijansa seurassa ilman muita
seikkailuja Rimacin sillalle, jossa hän seisahtui kuunnellen epäselvää
hälinää, joka hänen säikähtyneessä mielikuvituksessaan tuli vielä

kuuluvammaksi. Tyttö huomasi kuitenkin, että tämä hälinä oli
ainoastaan muulien kellojen kilinää sekä erään Indianin vihellyksiä.
Nuori tyttö, jonka nimi oli Sara, joudutti matkaansa ja astui isänsä,
juutalaisen Samuelin huoneesen. Hänellä oli tummanvärinen läninki
yllään, joka oli sidottu ylös sopiviin laskuihin ja soukkeni jalkoihin
päin; senpä vuoksi hänen täytyi ottaa lyhyiä askeleita ja hänessä oli tuo
erinomainen sulo, joka on omituinen Perun naisille. Tämä läninki,
reunustettu pitseillä ja kukilla, oli osaksi silkkikapan peittämä, joka
ylettyi pään yli ja verhosi sen päähineellä. Erinomaisen hienot sukat ja
pienet satiinikengät vilkkuivat sievän puvun alta; kallisarvoiset
rannerenkaat koristivat nuoren tytön käsivarsia ja koko hänen
olennossaan oli tuo omituinen sulo, jota sana bonayre hispanian kielellä
niin selvästi kuvailee.
Millaflores oli puhunut totta. André Certan morsian ei näkynyt olevan
juutalainen muuta kuin nimeksi, sillä hän oli noiden korkeasukuisten,
ihmeteltävien naisten todellisin perikuva, joiden kauneutta ei voida
kyllin ylistää.
Naispalvelija, eräs vanha juutalaisnainen, jonka kasvoissa ahneus ja
saituus kuvautuivat, oli Samuelin uskollinen piika, ja hän palkitsi häntä
ansionmukaisesti.
Kun molemmat naiset astuivat etukaupunkiin, San Lazaroon, kulki
heidän ohitsensa eräs mies, puettu pitkään munkkikaapuun. Tämän
pitkän miehen kasvot osottivat tyyneyttä ja hyvyyttä. Hän oli pappi
Joachim de Camarones ja käydessään ohitse hymyili hän ystävällisesti
Saralle, joka suosiollisesti tervehti häntä kädenviittauksella, samassa
luoden aran silmäyksen naispalvelijaan.
"Mitä nyt, korkeasukuinen nainen?" kysyi kiivaalla äänellä eukko.
"Eikö siinä ole kyllin, että kristityt ovat loukanneet teitä ja nyt te
kuitenkin tervehditte heidän pappejaan. Arvatenkin me jonakuna
päivänä saamme nähdä teidän rukousnauha kädessä, ottavan osaa
kirkonmenoihin".
Kirkonmenot ovat Liman naisille vallan tärkeä toimi.

"Sinä teet kummallisia päätöksiä", vastasi nuori tyttö punehtuen.
"Ne eivät ole kummallisempia kuin teidän käytöksenne. Mitä herrani
Samuel on sanova, saatuaan kuulla, mitä on tapahtunut tänä iltana?"
"Onko se minun syyni, että raaka muulin-ajaja on loukannut minua?"
"Ymmärrän kyllä", sanoi eukko, puistellen päätään, "enkä tahdo
ollenkaan kuulla puhuttavan muulin-ajajista".
"Onko tuo nuori mies tehnyt väärin suojellessaan minua rahvaan
solvauksia vastaan?"
"Ensi kertako tuo nuori indiani ilmaantui matkoillanne?"
Nuoren tytön kasvot olivat kaikeksi onneksi täydellisessä peitossa, sillä
ei nyt oleva pimeyskään olisi kyllin suojellut hänen kasvojaan
tutkivalta silmäykseltä, jonka vanha naispalvelija loi häneen.
"Mutta jättäkäämme indiani sikseen", pitkitti nainen. "Minun asiani on
ainoastaan valvoa teitä. Minua eniti levotuttaa se seikka, että tahdoitte
viipyä, kunnes krtstityt olivat lopettaneet rukouksensa. Eikö teidän
tehnyt mieli notkistaa polvianne kuten he. Voi, armollinen nainen,
isänne heti paikalla karkottaa minun talosta, jos hän saa tietää, että
minä olen sallinut sellaista luopumusta opistamme".
Mutta nuori tyttö ei enää kuunnellut hänen puhettaan. Eukon muistutus,
jonka esineenä nuori indiani oli, saattoi hänen suloisempiin ajatuksiin.
Hänestä näytti juuri kuin nuoren miehen väliytyminen olisi ollut
sallimuksen määräämä ja useampia kertoja käännähti hän katsoakseen,
eikö mies seuraisi häntä varjossa. Sara oli jossain määrin rohkea ja
tämä rohkeus aikaansaatti hänessä kummia. Sara oli ylpeä kuin
hispanialainen nainen ja hän oli luonut silmänsä tähän mieheen,
sentähden että mieskin oli ylpeä eikä kerjännyt silmäystäkään häneltä
palkinnoksi suojeluksestaan.
Kun Sara luuli indianin seuraavan häntä, ei hän pettynyt. Martin Paz
tahtoi autettuaan nuorta naista myöskin pitää huolta hänen

paluumatkastaan. Kävelijäin siis hajaantuessa eri tahoille aikoi hän
seurata, Saran huomaamatta.
Martin Paz oli nuori, kaunis mies; hän kantoi arvollisuudella
vuori-indianien kansallispukua; leveäreunaisen olkihatun alta aaltoili
kaunis, musta tukka, jonka kiharat olivat sopusoinnussa hänen
kasvojensa kuparivärin kanssa. Hänen silmistään loisti sanomaton
lempeys; hiukan kaareva nenä kohosi kauniin suun yläpuolella; tämä
on enemmän harvinaista tässä ihmisrodussa. Hän oli Manco Capacin
jälkeläisiä ja hänen suonissaan virtasi tulinen veri, joka saapi suuria
aikaan.
Hän oli uljaasti poimutellut kirjavan, loistavan vaippansa, hänen
vyöllään riippui malajilainen tikari, joka oli peloittava ase tottuneessa
kädessä, sillä nämä tikarit näkyvät olevan ikäänkuin naulatut siihen
käsivarteen, joka niitä heiluttaa. Pohjois-Amerikassa Ontarion rannoilla
olisi tämän indianin pitänyt olla niiden ympäri kiertelevien
heimokuntien johtaja, jotka englantilaisten kanssa ovat sotineet niin
kunniakkaita tappeluja.
Martin Paz tiesi Saran olevan rikkaan juutalaisen Samuelin tytär ja
mahtavan mestisin André Certan morsian; hän tiesi, että Sara sukunsa,
asemansa ja rikkautensa vuoksi ei koskaan voinut tulla hänen
omaksensa, mutta kaikki nämä mahdottomuudet unohtuivat hänen
mielestään ajatellessaan omaa ihastustaan.
Ajatuksiinsa vaipuneena joudutti hän askeleitansa, kun hän äkkiä tapasi
kaksi indiania, jotka pidättivät häntä.
"Martin Paz", sanoi toinen niistä hänelle, "sinun pitää jo tänä iltana
saapua veljiemme luo vuorille".
"Kyllä tulen", vastasi indiani tylysti.
"Kuunari Annonciacion on näkynyt Callaon kohdalla. Laiva risteili
siellä hetken ja katosi sitten niemen taakse. Epäilemättä laiva laskee
maihin lähellä Rimacin suuta ja hyvä olisi, jos kaarnaveneemme
voisivat purkaa laivasta näitä tavaroita. Sinun pitää olla muassamme

siellä!"
"Martin Paz kyiIä tietää, mitä hänen tulee ja pitää tehdä".
"Sambon nimessä me sinua puhuttelemme".
"Ja omassa nimessäni minä teille vastaan".
"Etkö pelkää, että hän pitää oloasi San Lazaron etukaupungissa
sopimattomana tällaisena aikan?"
"Minä oleskelen, missä hyvänsä tahdon".
"Juutalaisen huoneen edustalla?"
"Olkoon menneeksi! Ne veljistäni, jotka pitävät tätä sopimattomana,
tapaavat