Martin Paz | Page 6

pian rannalle ja piili Rhizophorein suojassa. Mutta mit? h?nen nyt oli tekeminen? Sotamiehet saattoivat pian muuttaa mielens? ja pitkitt?? tiedustelemisiaan pitkin jokivartta, jolloin Martin Paz ehdottomasti olisi joutunut heid?n vangiksi. ?kki? p??tti h?n j?lleen tunkea kaupunkiin ja piileill? siell?.
Martin Pazin t?ytyi k?yd? er?st? leveimmist? kaduista, jottei h?n tapaisi niit? indianeja, jotka ehk? olisivat viipyneet my?hemp??n kaupungissa. Aina h?nest? n?ytti, juurikuin olisi h?nt? vakoiltu, eik? h?n uskaltanut tuota ep?ill?k??n. H?nen silm?ins? edess? oli er?s talo, joka viel? oli kirkkaasti valaistu; portti oli viel? auki vaunuja varten, jotka ajoivat pihalta ja veiv?t kotia hispanialaisen ylimyskunnan kermaa.
Martin Paz hiipi taloon kenenk??n huomaamatta ja h?n oli juuri astunut sis??n, kun ovet h?nen takanaan suljettiin. H?n juoksi sukkelaan setripuusta tehtyj?, kallisarvoisia rappusia yl?s, jotka olivat peitetyt uhkeilla matoilla. Huoneet olivat viel? valaistut, vaan aivan tyhji?; h?n riensi salaman nopeudella niiden l?pi ja k?tkeytyi vihdoin synkk??n kamariin.
Pian sammutettiin kynttil?kruunut ja kaikki oli hiljaa. Martin Paz alkoi silloin tutkia paikkaa. T?m?n huoneen akkunat olivat puutarhaan p?in ja n?ytti silt?, kuin t??lt? olisi vallan sopiva tilaisuus p?tki? pakoon. H?n oli juuri hypp??m?isill??n ulos, kun n?m? sanat tapasiavat h?nen korvansa:
"Herra! Te ette ole muistaneet varastaa niit? timanttia, jotka olin laskenut t?h?n p?yd?lle".
Martin Paz k??ntyi ??nt? kohti. Uljaskasvoinen mies osotti sormellaan juveli-lipasta.
Martin Paz, joka t?ll? tavoin oli loukattu, l?hestyi hispanialaista, jonka karskius n?kyi olevan muuttumatoin ja, vet?en tikarinsa tupestaan, k??nsi h?n tikarin k?rke? omaa rintaansa kohti.
"Herra", sanoi Martin Paz h?nelle kumisevalla ??nell?, "jos viel? kerran lausutte noita sanoja, makaan min? kuolleena jalkainne juuressa".
Hispanialainen katseli h?mm?styneen? tarkemmin indiania ja s??li h?nt? syd?mens? pohjasta. H?n astui akkunan luokse, sulki sen hiljaa ja palattuaan takasin paikalleen kysyi h?n:
"Kuka olette?"
"Indiani Martin Paz. Sotamiehet minua ajavat takaa, sent?hden ett? olen puolustanut itse?ni er?st? mestisi? vastaan, joka hy?kk?si minun kimppuuni ja min? kaasin h?nen maahan tikarin pistolla. T?m? mestisi on kihloissa er??n nuoren tyt?n kanssa, jota min? rakastan. Herrani! Te voitte j?tt?? minut vihollisteni k?siin, jos pid?tte sen soveliaana".
"Herrani", vastasi hispanialainen mutkittelematta, "min? l?hden huomenna Chorillon kylpypaikkaan. Jos tahdotte olla minun seurassani, tulette kohta olemaan turvassa kaikista tiedustelemisista, ettek? tule katumaan markiisi don Végalin kesti-yst?vyytt?.
Martin Paz kumarsi j?yk?sti.
"Te voitte huomiseksi laskea levolle t?lle vuoteelle", jatkoi don Végal. "Ei ole kukaan, joka voi l?yt?? turvapaikkaanne".
Hispanialainen l?hti pois huoneesta ja indiani, jonka syd?nt? niin jalo luottamus liikutti, j?i yksin?ns?. Martin Paz antautui markiisin turviin ja vaipui tyynesti unen helmaan.
Auringon noustessa seuraavana aamuna antoi markiisi viimeiset k?skyt l?hd?n suhteen ja kutsutti juutalaisen Samuelin luokseen. Sit? ennen l?hti h?n kuitenkin aamusaarnaan.
T?t? tapaa noudatti Perun koko ylimyskunta. Lima oli perustamisestansa saakka ollut katolilainen luonteeltaan; paitsi monilukuisia kirkkoja l?ytyi kaupungissa viel? 22 munkki-, 17 nunna-luostaria ja 4 turvapaikkaa niit? naisia varten, jotka eiv?t tehneet luostarilupauksia. Kullakin n?ist? laitoksista oli oma kappelinsa, niin ett? Limassa oli enemm?n kuin 100 huonetta jumalanpalvelusta varten ja 800 munkkia sek? 300 nunnaa toimitti uskonnollisia menoja.
Don Végal astuessaan pyh?n Annan kirkkoon huomasi kohta nuoren tyt?n, joka notkisti polvensa, rukouksiin ja kyyneliin vaipuneena. Tyt?ll? n?kyi olevan niin suuri suru, ett? markiisi ei voinut olla s??liv?isesti h?nt? katsomatta ja h?n aikoi lausua muutamia lohduttavia sanoja tyt?lle, kun pappi Joachim l?hestyi h?nt?, puhuen matalalla ??nell?.
"Armosta, don Végal, ?lk?? l?hestyk? h?nt?".
Sitte viittasi pappi Saralle, joka seurasi h?nt? himme??n ja yksin?iseen rukouskappeliin.
Don Végal k??ntyi alttariin p?in ja kuunteli jumalanpalvelusta, mutta palatessaan kotia kirkosta johtui vasten h?nen tahtoaan t?m? nuori tytt? h?nen mieleens?, jonka kuva oli pysyv?isesti piirrretty h?nen syd?meens?.
Tultuaan kotia tapasi don Végal juutalaisen Samuelin vierashuoneessa; h?n oli totellut markiisin k?sky? ja n?kyi nyt unohtaneen y?lliset tapaukset. Rahan ansaitsemisen toivo el?hytti h?nen kasvojaan.
"Mit? teid?n armonne k?skee?" kysyi h?n hispanialaiselta.
"Minun pit?? saada kolmekymment?tuhatta piasteria tunnin sis??n".
"Kolmekymment?tuhatta piasteria... Kell?h?n tuon verta rahoja on? Pyh?n kuninkaan Davidin nimess? armollinen herra, minulla on pahempi pula niit? hankkia kuin teid?n armonne voi ajatellakaan".
"Kas tus? muutamia kallisarvoisia juveli-lippaita", jatkoi don Végal puhettaan, h?mm?stym?tt? juutalaisen vastauksesta. "Sit?paitsi min? voin halvasta hinnasta myyd? maatilan l?hell? Cuzcoa".
"Voi, armollinen herra!" huudahti Samuel. "Maa saattaa meit? h?vi?lle, eik? meill? ole kyllin ty?ntekij?it? sit? viljell?ksemme. Indianit vet?ytyv?t vuorille, eiv?tk? touot tuota enemm?n, kuin mit? niiden kasvattaminen maksaa".
"Mink? arvoisina pid?tte n?it? timantteja?" kysyi markiisi.
Samuel otti lakkaristaan esille pienen, erinomaisen huolellisesti laaditun vaa'an ja alkoi punnita kivi? suurimmalla tarkkuudella ja t?t? toimittaessaan puhui h?n tapansa mukaan polkien h?nelle tarjotun pantin arvoa.
"Timanttia ... hm... Huonoa arvo-ainetta... Mit? niill? voittaa?... Niill? voittaa yht? paljo, kuin jos kaivaa rahan ja maahan... Katsokaa, armollinen herra, vesi t?ss? timantissa ei ole vallan kirkasta... Tiet?k??, ett? minulle on sangen vaikeata saada n?m? kallisarvoiset korvukset myydyiksi... Minun t?ytyy silloin kuljettaa n?it? kalleuksia Yhdysvaltoihin. Amerikalaiset ostavat niit? ep?ilem?tt? minulta myyd?kseen niit? sitten Albionin pojille. Mutta ne tahtovat niill? saada hyv?n voiton, joka onkin paikallansa, niin ett? minun osuuteni ei tule suureksi... Arvelen ett? teid?n armonne tytyy kymmeneen tuhanteen piasteriin ... ep?ilem?tt? tuo on kyll? v?h?n, mutta..."
"Enk? min? ole sanonut", lausui hispanialainen ylenkatseellisesti, "ettei kymmenen tuhatta piasteria riit?".
"Armollinen herra, en voi antaa teille puolen realiakaan enemm?n".
"Ota n?m? juveli-lippaat ja anna minulle paikalla rahat. Saadakseni t?yteen kolmekymment?