Marjapojat | Page 7

rahojansa ja sanoi sitten itsekseen:
-- Viisi markkaa. Aivan t?sm?lleen niin paljo, kuin luulin olevankin.
H?n pisti kukkaronsa takintaskuunsa, sammutti lampusta valkean ja viskautui vuoteellensa. Ei pitk?? aikaa kulunutkaan, ennenkuin h?n jo oli nukkunut.
Hetken tuo lattialla loikoileva mies kuunteli Jojun tasaista hengityst?, vaan sitten h?n hiljaa ry?mi Jojun vuoteen l?hell? olevan rahin luo, otti pojan takin k?siins? ja sieppasi sen taskusta kukkaron. Mutta kun h?n sitten saalineen aikoi hiipi? pois, sattui h?nen jalkansa lattialla olevaan lamppuun, joka kalisten kaatui rikki. Mies p?tki ulos ovesta, niin pian kuin suinkin enn?tti saada salvat auki, ja riensi pois y?n pimeyteen.
Kalinasta her?si Joju, ja h?nen vanhempansa my?skin.
-- Mit? ihmett? sin? nyt teit, Joju? -- huusi Miina, -- jotakin sin? olet rikkonut!
-- En min? tied?, -- miss? tikut ovat, ?iti? Ottakaa valkeata! Lamppu oli tuossa lattialla, ja min? pelk??n, ett? se on mennyt rikki, sill? ?ljyn haju tulee nen??ni.
-- Kyll? min? nen?llesi annan, vai sin? lasket lampun lattialle ja potkaiset sen rikki; tuossa tikut ovat ja t??ll? on onneksi kynttil?n p?tk?.
Miina sytytti kynttil?n ja rupesi katselemaan ymp?rillens?. -- No mit?h?n kummaa t?m? on? Ovi on auki, lamppu lattialla s?p?lein? ja tuo pitk? roikale tuolta p?yd?n alta tipotiess??n. Mit? se merkitsee?
Joju oli vaiti ja n?ytti tuumaavalta, mutta hypp?si sitten ?kki? pystyyn vuoteeltansa. H?nen takkinsa oli liukunut rahilta lattialle, ja sen n?hty?ns? oli ik??n kuin jotakin olisi h?nen p??h?ns? juolahtanut. H?n kiirehti koettelemaan takintaskujansa ja huusi sitten aivan onnettomana: -- Minun kukkaroni on poissa!
-- Kukkarosi? Oliko se varmaan sinulla? -- kysyi Matti, joka my?skin tarkasteli huonetta.
-- Oli se, oli niin varmaan kuin t?ss? olen! Min? otin maata pannessani lampun p?yd?lt? t?h?n lattialle ja laskin rahani, ja niit? oli juuri viisi markkaa. Mutta juoksenpa tuota hylky? etsim??n.
-- Min? tulen kanssasi, sanoi Matti.
-- Kyll? sit? turhaan n?in pime?ss? etsitte.
-- Min? menen yksin ja juoksen niin ett?, siksi kunnes h?nen l?yd?n, ja l?yd?nh?n aina jonkun poliisin edes, jolle voin asiasta ilmoittaa.
Joju juoksi ulos y?n pimeyteen. H?n oli tottunut omin p?in toimielemaan.

VI.
Er??ss? kivirakennuksessa L?nsi-Henrikinkadun varrella asui rehtori Mellil? omassa talossaan vanhan sisarensa kanssa. Herra rehtori oli jo aikaa lakannut koulukateederissa istumasta ja opettamasta, sill? h?n oli varakas mies, ja saattoi nyt vanhoilla p?ivill??n tulla toimeen el?kkeell??n ja koroilla, joita h?n p??-omastaan sai. Ukko oli niit? miehi?, jotka mielilauseenaan k?ytt?v?t noita tunnettuja sanoja "tee ty?t? ahkerasti, niin Jumala auttaa ihmeellisesti". H?n oli tullut tuntemaan n?itten sanojen totuutta, sill? h?n oli alkanut varattomana, mutta menestynyt hyvin ty?ss??n. Sit? paitsi h?n aina tyytyi v?h??n; h?nen tarpeensa eiv?t kasvaneet sen mukaan, kuin tulot eneniv?t. Nyt vanhaksi tultuaan ukko tunsi itsens? yksin?iseksi, ja p?iv?t kuluivat yksitoikkoisesti. H?n oli kyll? monessa luottamustoimessa kaupungissa, ja kun h?n kotia tuli, oli vanha Eriika sisar aina asettanut jotakin hauskaa h?nelle. V?list? oli joku uusi kirja siev?sti katetulla kahvip?yd?ll?, ja v?list? jotakin muuta sopivaa. Mellil? rakasti paljon hyv?? kirjallisuutta, helppotajuistakin, jota h?nen sopi ??neens? sisarensa kanssa vuorotellen lukea. Mutta ukko kaipasi jotakuta, jolle h?n olisi saattanut tehd? hyv??. H?n oli kyll? kaikkiin listoihin, joita h?nelle runsaassa m??r?ss? tuotiin, kirjoittanut arvokkaita numeroita, mutta h?n halusi tehd? hyv?? sellaiselle, joka h?nelle kiitollisuudeksi olisi antanut rakkautta ja joka olisi ollut h?nen ilonaan ja apunaan h?nen vanhoilla p?ivill??n.
Saman p?iv?n iltapuolella, josta edellisess? luvussa kerrottiin, istui Mellil? sisarensa huoneessa piippua poltellen. H?n oli Eriikan mielest? t?ll? kertaa tavattoman harvapuheinen ja miettiv?inen. Senp? vuoksi sisko nyt kysyikin:
-- Antreas, kuinka sin? voit? N?yt?t kovin tuumaavalta. Olet juuri kuin johtajattaremme ennen muinoin koulussa, silloin kun h?nen piti m??r?t? meille tyt?ille rangaistusta jostakin tekem?st?mme kepposesta.
-- Hm, kumma ajatella, ett? sin?kin maailmassa olet kepposia tehnyt. Kyll? ne varmaan olivatkin niin viatonta laatua, Eriika hyv?, ett? ansaitsi mietti?, mink?laisen rangaistuksen niist? m??r?isi.
-- Niin, varjelkoon, emmeh?n me mit??n pahaa milloinkaan tarkoittaneet, mutta lapsellisessa ilossamme teimme v?list? tuhmuuksiakin. Muistan, miten kerrankin, kun meill? oli opettajatar, joka mielest?mme oli kovin turhamainen, panimme tummansinisen pellavalangan kulkemaan toisesta sein?st? toiseen, jotta h?n ripsuineen ja hapsuineen takertuisi siihen, kun kouluun tuli. No niin, h?n tuli, takertui ja kompastui ja oli v?h?ll? taittaa jalkansa. Mutta lapset eiv?t sit? k?sitt?neet, ett? tuo viaton lanka olisi saanut niin pahaa aikaan. Asiasta syntyi heti kysymys, ja koko luokka otti syyn p??llens?. Muistan viel?, ett? min? en ollut tuossa joukossa, mutta ei kukaan tahtonut toistaan syytt??, vaan kaikin otimme syyn; ja johtaja oli huolissaan ja miettiv?isen n?k?inen, kun h?nen t?ytyi meit? rangaista. K?yt?ksess? saimme sitten vaille sin? lukukautena. Mutta t?ss?p? jouduin pois p??-asiasta. Minunhan piti tiedustella, mit? varten sin? noin vakainen olet?
-- Olen t?ss? tuumannut yht? asiaa. Min? tahtoisin ottaa kasvattipojan itselleni. Mit? sin? siit? arvelet?
-- Kasvattipojan! Hyv?nen aika, kasvatin, ja pojan! Ne pojat ovat niin kurikkaita.
-- Mutta jos h?n olisi hyv?ntapainen, reipas poika, niin h?n meit? auttaisikin vanhoilla p?ivill?mme. H?n toimittaisi sinunkin asioitasi kaupungilla ja tiet?isi aina kertoa jotakin ja lukisi meille sanomalehti?kin.
-- Eik?h?n tytt? olisi k?yt?nn?llisempi? Jos ottaisimmekin tyt?n?
-- Taikka jos ottaisimme sek? pojan ett? tyt?n, -- sanoi veli naurahtaen.
-- Herra varjelkoon! Silloinhan olisivat kuten yhteiskoulussa! Ei, ei mill??n ehdolla!
-- Noh, otetaan sitte