Maksimilian Aukusti Myhrberg | Page 3

romantiselle mielellensä tarjonneet mitään
toiwottawaa tulewaisuutta. Jo Upsalassa ollessansa hän oli ilmoittanut
halunsa sota=ammattiin; mutta isänsä, tylyyteen asti ankara mies, oli
sen jyrkästi kieltänyt. Turussa tämä soturi=halu sai uuden muodon,
joka warmaankin olisi ollut isälle, jos hän siitä olisi tiedon saanut,
wielä monta wertaa inhoittawaisempi. Likempi tutustuminen Saksan
uudempaan kirjallisuuteen oli näet nuoren Myhrherg'in luonnoltaan
romantista seikkailus=intoa suuresti kiihdyttänyt, ja sanomat
1820=luwun alussa Etelä=Euroopan maissa nousseista kapinoista
yksinwaltaa wastaan sytyttiwät sen ilmituleen. Myhrberg'in mieli rupesi
palamaan halusta päästä sinne wapauden sankarein rinnalla
taistelemaan. Isän kuolo juuri tähän aikaan poistikin häneltä tämän
halun kowimman esteen ja täten saatu pieni perintö wielä antoi
apukeinon sen täyttämiseen hänelle käsihin. Kohta seuraawana wuonna
(1822) läksi Myhrberg Tukholmaan ja suoritti, eräältä maanmieheltä
saadun walmistawan opetuksen perästä, tykkiwäen tutkinnon
Marieberg'in kadettikoulussa. Espanjan kielen oppimisen, joka aiotussa
hankkeessa oli suuresti tarpeellinen, hän jo oli Turussa aloittanut ja nyt
Tukholmassa jatkanut menestyksellä, joka hänen opettajansa aiwan

hämmästyksiin saattoi.
Noin kaikin puolin warustauneena läksi hän eräässä Suomen laiwassa
Lissabon'iin, josta sitten jatkoi matkansa maata myöten Espanjaan.
Hänen olostansa tässä maassa owat tiedot sangen wähäiset ja hämärät,
wieläpä ristinriitaiset. Muutaman kertomuksen mukaan oli hänen
perille joutuessaan kapina juuri tullut kukistetuksi kuninkaalle awuksi
rientäneen franskalaisen armeijan kautta. Toinen, niinkuin wasta
saamme nähdä, luotettawampi tarina sitä wastoin wakuuttaa hänen
wielä saaneen ottaa osaa Riegon wiimeiseen urhoolliseen wastarintaan.
Myhrberg joutui wangiksi. Ulkomaalaisena hän pelastui niistä
armottomista rangaistuksista, joilla kuningas Ferdinand kosti wapauden
toiwojille; hän wietiin waan ulos maasta Marseillen kaupunkiin.
Täälläpä oli kohta uusi tilaisnus retkeilyhalun tyydyttämiseen tarjona.
Kreikkalaisetkin oliwat pari wuotta takaperin nostaneet kapinan julmia
sortajiansa Turkkilaisia wastaan ja kaikissa Euroopan kansoissa, joiden
koko siwistynyt ihmisluokka lapsuudesta asti oli ihastellut
Muinais=Kreikan Leonidaita, Themistokleitä ja Kimoneja, oli herännyt
harras halu auttamaan näiden jälkeläisten wapautusyritystä.
Marseillessä par'=aikaa warustettiin wapaehtoista sotajonkkoa
Kreikkalaisille awuksi. Myhrberg kohta riensi ewersti Jadwier'in luoksi,
joka oli pestaustoimen johtajaua. Siellä hän tapasi suuren joukon jo
ennen tulleita pyrkijöitä, enimmäksi osaksi Napoleon'in entisiä
upseereita, jotka oliwat pitkään rauhaan ikäwystyneet ja halusiwat
wereksiä werisiä laakereita. Mutta jokainen heistä waati kapteinin,
ewerstin, jopa kenraalinkin arwoa, kukin sitä myöten mikä arwo
hänellä ennen oli ollut. Jadwier oli heidän kanssaan pahimmassa kuin
pulassa, lupaellen tyydytystä kunkin pyynnölle niin pian kuin suinkin
mahdollista. "Mitä sitten te haluatte?" kysyi hän nyt sisään astuneelta
pitkäwartaloiselta, riwakannäköiseltä nuorukaisetta. -- "Pyssyä, herra
kenraali!" kuului Suomen pojan waatimaton wastaus. "No, Jumalan
kiitos, wiimeinkin toki yksi sotamies!" huudahti Jadwier, ja siitä
hetkestä alkoi näiden miesten wälillä se molempia kunnioittawa
uskollinen ystäwyys, joka sitten yhdisti heidät kaiken heidän
elin=aikansa.

Aiwan kohta ei Myhrberg kuitenkaan wielä päässytkään toiwonsa
perille. Retkikunnan warustamiseen ja walmistamiseen kului koko
talwi 1823-4 ja seuraawa kesäkin lisäksi. Tämän wäli=ajan wietti
Myhrberg suureksi osaksi Pariisissa, missä hän Ruotsin lähettilään,
kreiwi Löwenhjelm'in kautta tuli tuttawuuteen Franskan etewimpäin
Philhellenein (Kreikan ystäwäin) kaosa ja muutenkin sai tilaisuutta
seurustella siwistynein, jaloin herrain ja rouwain kanssa. Syksyllä 1824
wasta purjehti Jadwier joukkonsa kanssa, johon myös meidän
Myhrberg kuului, Kreikanmaalle.
Millä tunteilla, millä toiweilla tuli=intoinen nuorukainen astui maalle
lapsuudesta jo hänelle tutulle ja rakkaalle rannalle, on helppo arwata.
Nyt hänen piti saada omin silmin nähdä ne tanteret, joilla äidin suusta
ihastuksella kuulut sankarityöt oliwat tapahtuneet. Nyt hänen piti
itsekin saada käydä Leonidasten ja Themistoklesten jälkiä ja warjella
pyhää Kreikan maata, nykyisen ihmissiwistyksen imettäjää,
dardarilaisten Persialaisten wielä dardarilaisemmilta jälkeläisiltä,
Turkkilaisilta. Paikka, johon hän ensin tuli, ei ollut tosin
muinais=ajoista kuuluisa; mutta sen sijaan se jo oli tässä sodassa
kerjennyt saada nimelleen ijäti kuulumattoman loiistehen. Se oli
Missolonghi, jossa kaksi wuotta ennen 500 urhoa oli kestänyt 10,000:n
Turkkilaisen rynnäköitä, siksi kun wihollisen, menetettyänsä kaksi
kolmatta osaa wäestänsä, oli täytynyt tyhjin toimin peräytyä.
Pianpa kuitenkin sai walitettawasti Myhrberg nähdä ja kokea
kaikellaista, joka kyllä olisi saattanut sammuttaa kirkkaimmankin
toiwon, jäähdyttää tulisimman innon. Pitkällisestä orjuudestaan
turmeltuneina, käyttiwät itsiänsä Kreikkalaiset monella
halweksittawalla tawalla. Heidän keskenään oli alin=omainen kateus ja
riita, joka suuresti haittasi sodan käyntiä. Alttiiksi=antaumus ja
sankarius oliwat melkein yhtä harwinaiset nähdä kuin walkea korppi tai
musta joutsen. Omaisuutensa lahjoittaminen pyhän wapautus=sodan
tarpeisin ei sattunut paljon kellekään mielehen. Awuksi rientäneet
muukalaiset saiwat usein nälkää nähdä tai wäkiwaltaan turwautua,
koska läpikuljettawien seutujen asukkaat eiwät tahtoneet antaa heille
kyytihewosia eikä leipäpalaakaan muuten kuin rahasta, wieläpä
ylenmääräisistä hinnoista. Sota=aseisin oli enin osa kansaa aiwan

tottumaton; sillä Turkkilaiset eiwät olleet sallineet heille minkäänlaisia
aseita. Aika ajalta oli aina käyty etsimässä kristittyin huoneet läpi, ja
kowa rangaistus oli kohdannut jokaista, keltä määrättyä mittaa hiukkaa
pitempi puukkokin sattui löytymään. Siitä syystä nyt kreikkalaiset
soturit ampuessaan aina käänsiwät päänsä taaksepäin, peläten
leimahdusta, taikkapa myös laukaisiwat pyssyjänsä, tukki lanteillaan!
Kuinka usein luodit sillä tawoin sattuiwat satutettawaan, sen ymmärtää
jokainen. Taisteluun he marssiwat aina suurella pauhulla ja
urhoollisella huudolla; mutta, sodan alussa kumminkin, muutamain
turbanien (Turkkilais=lakkien) näkö hywin pian ajoi heidät pakoon.
Melkein ainoat Manner=Kreikkalaisista, jotka todellista urhoutta
osoittiwat, oliwat Wuorelaiset, jotka suureksi osaksi eiwät olleet
koskaan taipuneet Turkkilaisen ikeen alle, waan wuosisatojen kuluessa
yhä käyneet pientä sissisotaa näitä wastaan, tilaisuuden tullessa myös
omia kansalaisiaankin roswoellen. Näillä tietysti oli myös hywä
harjoitus kaikkien aseitten