Maksimilian Aukusti Myhrberg | Page 2

Grennander'in luoksi. Niinkuin
kerrotaan käwi häneltä ruotsin kielen puhuminen sinne tullessa sangen
kankeasti, sillä kotona ja koulukumppalein seurassa oli suomi ollut
puhekielenä. W. 1815 hän pääsi Upsalassa ylioppilaaksi ja seisoi w.
1818 kansliatutkinnon, jonka perästä muutti Turun yliopistoon,
woidaksensa saada wiran kotimaassa. Ruotsin ja Suomen wälinen
merenselkä ei ollut siihen aikaan wielä muutamissa tunneissa
kuljettawa, niinkuin uyt sen perästä kun höyrylaiwat tuliwat käytäntöön.
Silloin piti hyyrätä itselleen sija johonkuhun niistä purjehaaksista, joilla
Ranta=Suomalaiset weiwät ruokatawaroita Tukholmaan kaupaksi.
Näissä kömpelöissä aluksissa oltiin kokonaan tuulten ja aaltoin
mieliwallan alla; matka saattoi, jos wastatuuli sattui tai myrsky pakoitti
jonkun saaren suojaan menemään, monta wuorokautta, jopa pari
wiikkoakin kestää. Ruoasta ei ottanut laiwuri koskaan wastatakseen;

siitä saiwat matkustajat itse pitää huolta miten tahtoiwat ja taisiwat.
Tässä puheena=olewalla retkellä oli Myhrberg, jolla oli sukulaisia
Tukholmassa, ottanut Martan mureet osaksensa niin hywin omasta kuin
myös yhden matkakumppaninsa, nuoren suomalaisen lääkärin puolesta.
Merelle tultua katui tämä lääkäri kuitenkin pian kauppaansa, sillä
Myhrberg'in ewäs=säkki oli sangen spartalaista laatua, ja wielä
päälliseksi oli pari lasipurkkia, jotka parhaat ruoka=aineet sisältiwät,
mennyt rikki. Hywin iloiseksi tuli siis meidän herkkusuu, kun sai
tilaisuuden olla lääkäritaidollaan wähän awullinen wanhalle, samassa
laiwassa matkustawalle, kiwulloiselle herralle, joka kiitollisuudesta
pyysi häntä omista runsaista ja hienonmakuisista aterioistaan osaa
ottamaan. Myhrberg siis jäi yksin järsimään kuiwia lampaankäpäliään
ja kowia korppujaan. Matkalla, joka tuli tawattoman pitkä=aikaiseksi,
kerrotaan wielä Myhrberg'in tawallisesti wiettäneen aikansa
loikkumisella kauas aluksen parsipuita ulommaksi ulottuwan
puomi=purjeen ontelossa kuwussa, jossa kyllä mahtoi olla hywä ja
mukawa kiikkupaikka, mutta samassa myös jokseenkin läheinen waara
laiwan kallistuessa joutua Wellamon neitien sylihin. Yhtä paljon kuin
tämä seikka kuwaa Myhrberg'in wakawata, jopa uhkarohkeata
pelottomuutta, yhtä paljon myös toinen juttu tästä Turun matkasta
osoittaa hänen herkkää kunniantuntoaan. Samalle nuorelle lääkärille,
joka nyt oli laiwassa matkakumppanina, oli Myhrberg Tukholmassa
wallattomuudessaan tehnyt pienen kepposen. Sen oli lääkäri,
Myhrberg'in tietämättä, kostanut wähän pahemmalla koirankurilla ja
wielä laittanut lisäksi niin että isäntäwäki siinä talossa, missä he
asuiwat, luuli Myhrberg'in syypääksi tähänkin, luwallisen
poikamaisuuden rajain yli hiukan menewään tekohon. Keskellä
Ahwenan meren selkää wasta sai Myhrberg asiasta tiedon ja juoksi
kohta laiwurin luoksi, wimmatusti waatien että aluksen kokka jälleen
käännettäisiin Tukholmaan. Hän tahtoi kaikin mokomin saada
kunniansa jälleen puhtaaksi, ennen kuin matkaansa jatkaisi. Tätä
waatimusta tietysti ei kuitenkaan ollut mahdollista täyttää.
Turussa, johon nyt Myhrberg tuli, oli ylioppilaitten elämä siihen aikaan
jokseenkin hurja ja raaka. Ylenjuominen ynnä sitten peuhaaminen
kaduilla ja tappelut sällien kanssa oli jokapäiwäisenä huwituksena.
Tämmöisissä otteluissa oli uuden tulokkaan herkuleenwertainen

wäkewyys ja leijonankaltainen rohkeus sangen terwetulleita apulaisia.
Yhtenäkin yönä taas koputettiin Myhrberg'in ikkunaan: eräs
ylioppilasparwi oli joutumaisillaan tappiolle sällien kourissa;
"kapraalia" (sen liikanimen oli Myhrberg kumppalein kesken saanut)
tarwittiin wälttämöttömästi awuksi. Mutta mitenkä se oli tehtäwä? Jos
hän meni ulos lukittuin owein ja portin kautta, niin heräsi siitä
warmaankin talonwäki ja seuraawana päiwänä, jos tappelusta rehtorille
walitettiin, olisiwat todistukset olleet aiwan walmiit. Myhrberg
senwuoksi keksi sukkelan keinon; hän kiipesi hiljaa kammarinsa
uuninpiipun kautta katolle, laskeutui kadulle ja riensi taistelutanterelle.
Siellä kallisti hänen woimansa pian woiton ylioppilaitten puolelle,
mutta kahakka tuli niin kauheaksi, että poliisin täytyi tulla wäliin.
Pitkäin koipiensa awulla pujahti Myhrberg perään=ajajain näkywistä ja
palautui taas samaa tietä kammariinsa, missä hän kätki nokiset
waatteensa piiloon ja itsensä peiton alle sänkyhynsä. Kun sitten poliisi,
joka "kynnestä oli leijonan" tuntenut, waikkei pimeässä ollut
mahdollista näöltä täyttä warmuutta saada, tuli hänen kortteeriinsa
häntä hakemaan, oli hän sywimmästä unestaan herääwinään ja
kummasteli suuresti kuinka häntä saattoi syyttää yöretkestä.
Poliisimiehet, hämillänsä muka erhetyksestään, läksiwät tyhjin toimin
matkoihinsa.
Myhrberg'in todellisesti ritarilliselle, jalolle hengelle käwiwät kuitenkin
nämät "katuoja=sodat" (siksi hän niitä nimitti) hywin pian inhoksi. Hän
luopui niistä ja rupesi kaikkein jalompain pyrintöin johtajaksi
kumppalein kesken. Yhä suuremmaksi karttui hänen ympärilleen
kunnollisten ylioppilaitten joukko, ja wiimein wihdoin uskallettiin
käydä wallitsewan raakuuden kimppuhun. Ylioppilaskunta kutsuttiin
yhteen tawalliseen kokouspaikkahansa, forum'iin, s.o., yliopiston
juhlasalin eteishuoneesen, jossa pielien alustimet oliwat
puhuja=lawoina. Kiihkeän wäittelyn perästä saatiin siellä se päätös
toimeen, että wasta olisi rauhallisempi, siwistyneelle nuorisolle
sopiwampi elämä wietettäwä. Juhlallisessa saattojärjestyksessä
marssittiin nyt Uudelle Torille, jonka keskelle sorwatut koiwusauwat,
jommoinen aina oli jokaisella ylioppilaalla kädessä ja jotka oliwat
taisteluissa parhaina aseina, wiskattiin suureen kasaan ja poltettiin.
Samoin kuin Myhrberg oli ollut tämän tuuman ensimmäisnä keksijänä,

samoin hän myös oli ensimmäisenä sitä toimeen panemaan; hänen
sauwansa lensi ensiksi maahan röykkiön aluspuuksi.
Ne, jotka tähän aikaan tunsiwat Myhrberg'in, kuwaawat häntä
ulkomuodoltaan kauniiksi, käytökseltään hienosti siwistyneeksi,
wilkkaaksi, suoraksi, rakastettawaksi nuorukaiseksi, joka mielellään
otti osaa seura=elämään ja jota mielellään seura=elämässä nähtiin. Hän
osasi hywin tanssia ja paitsi sitä teki hänen kaunis, miehuullinen
näkönsä jä wilkas puhelahjansa että neitoset hywin halukkaasti
toiwoiwat häntä tanssikumppalikseen. Mutta Myhrberg'illä oli se tapa
että hän harwoiu läksi tanssiin pyytämään, ennen kuin muut nuoret
herrat jo sen oliwat tehneet. Silloin hän katsoi kutka tytöt oliwat
kumppalitta jääneet ja walitsi yhden niistä. Siinäkin pienessä seikassa
ilmautui jo hänen jalo mielenlaatunsa.
Lakitieteellisissä luwuissaan sitä wastaan ei häntä sopinut kehua kowin
ahkeraksi. Asia olikiu se, että hän niitä warsin wastahakoisesti, ainoasti
pakosta harjoitteli. Arkipäiwäiset kansliatoimet ja wirkapöydän ääressä
kykkimiset ei hänen