Maaliskuun lauluja; Tarina suuresta tammesta; Yökehrääjä | Page 7

riemu kaikui kaikkialta--?ja Suomen laulu juhlasaaton sulki.
Ken ei nyt tahtois n?hd? ruhtinastaan,?niin, n?hd? sek? n?ytt?? lapsilleen??Ken ei nyt rient?is valtiaansa vastaan?ja yhtyis ylk?saattoon iloiseen??Ja arki-askareensa j?tti kansa?ja kesken kynt?j?lt? sarka j?i?ja p?yd?n alle neule neielt?i?ja kaikki riensi juhlapuvuissansa?nyt kyl?raitin p??h?n katsomaan,?kons' saapuu kansan taatto, Suomen suoja,?kons' saapuu valtaherra, valon tuoja,?se kauvan kaivattu, se toivo maan.
Ja tuomen lehv?si? kansa leikkaa?ja pist?? tiet? pitkin tuoksumaan?ja portin laitannassa poiat veikkaa?ja neiet nuoret kylv?? kukkiaan.?Mut mets?n rantaan p?lyy joka p???ja kaikki vuottavat he ruhtinastaan.
Jo kumu kuuluu, tomu p?lly???ja tielt? kuultaa kullan v?lke vastaan...?ja polvet neitojen jo nyyk?ht???ja vaari kohottaa jo lapsenlastaan.
Mut _H?n_ ei saavu viel?, viesti vaan,?uus aika, airut p?iv?n ruhtinaan,?min orhi kulkee kuni aamurusko?ja karkaa rautakengin kautta maan,?min kyp?r?ss? heiluu uusi usko,?ja uusi toivo v?lkkyy kalvassaan.
?H?n saapuu, saapuu!?--ajan airut huus,??h?n saapuu, Suomen auvo, aamu uus!?Tiet maassa tehk?? h?lle avaroiksi?ja portit kaartakaatte korkeoiksi,?h?n kulkekohon kukkasilla vaan?ja astukohon k?ynn?ksien alla?ja olkoon kaikki kansa polvillaan,?kun kuninkaanne saapuu kunnialla!?
H?n tuossa on jo. Orhit hirnahtaa,?ja vaunut lent?? lailla Ukon nuolen,?ja kauvas vaaruu alla vankka maa?ja mets? maahan painuu kahden puolen.?Ja kansa portin luona polvistuu?ja aamuansa vartoo avop?in;?ja kukkatuoksut tielle tunkeuu--?ne my?skin ruhtinastaan terveht?in.
Jo ver?j?lle vaunut seisahtaa?ja pyssyt paukkaa, liput liehuaa,?ja kummun p??lt? kirkonkellot kaikuu?ja mahtavasti vastaan vaarat raikuu--?kun valtias se nousi vaunussaan?ja viittas lempe?sti k?dell?ns??ja loihe lausumaan:
?En maahan polvistaa ma tahdo teit?,?vaan tahdon korkealle kohottaa.?En vaadi teilt? muita seppeleit?,?kuin joita kasvaa hyveen kukkamaa.?En avaroita teilt? ano teit?,?mut syd?menne mulle avatkaa,?ja kaikin seuroineni majoitusta?ma siell? pyyd?n sek? siunausta.?
H?n p??tti n?in. Ja riemun huuto nous,?kuin tuulisp??ss? aalto ulapalla,?se kasvoi, karttui, paisui, kauvas sous?ja vaikes maininkina vaipumalla.?Mut kuningas se astui vaunustansa?ja l?ksi katsomahan kansoansa?ja lapset eell? kulki laulaen?ja vanhat seuras vaiti siunaten.
N?in kulki kuningas se kautta maan,?ei vieraellut luona valtojen,?ei poikennunna palatseihin vaan,?mut usein m?kkiin muonarengin astui?ja y?pyi torpan majaan matalaan.?Ja kaikkialla kunne kulkikaan?ol' ovet auki selkosel?ll??n?ja suli syd?met ja silm?t kastui?ja rauha, riemu seuras j?lki??n.
Ja kansan onni kaikui ouruten?ja siunausten siimesv?iden alla?ja kukkasilla nuorten toivojen?n?in Suomen p?iv? kulki kunnialla.
TAMMEN LASTUJA.
AALTOJEN ALLA.
On uljahin korallilinna meren pohjalla myrskyisen?ja linnassa valta-istuin se p?ilyvi p??rlyinen,?ja istuimella on impi, ei impi? inhan maan,?ja kauvas loistavi kruunu h?nen tummilla kutreillaan.
Niin suuret on suojat siell?, salit hohtaen huikaisee,?sadat soihdut seinill? r?iskyy, tuhat tuohusta leimuelee.?Ja tuuli kun joskus tyyntyy ja taivas seijastuu,?niin kaunihit kangastukset veen pintahan heijastuu.
Ja myrskyt merta ne velloo ja tuulet ne tuivertaa?ja vetten vy?ryv?t vuoret ne nousta ja vaipua saa,?mut tyynt? on aaltojen alla, kuhun tuul' ei tunkea voi,--?vain vienona viestin? sinne humu ulapan aaltojen soi.
Ja luovien haahdet halkoo meren pintaa meuruavaa,?vene taivahan rannasta nousee ja vaipuvi taas sen taa;?eri lippujen alla ne kulkee, eri matkan on m??r? ja tie,?mut tuuli ne vihdoin kaikki taa taivahan rannan vie.
Ei haaksien onnesta huoli meren vaahtisen valtiatar,?merimiesten pyynt?j? kuule ei linnan haltiatar,?h?n aaltojen kulkea antaa, miten tahtovi taivas vaan,?ja haaksien hautahan sy?st? meren kuiluja kulkemaan.
Mut joskus pursi kun pieni on joutunut myrskyhyn,?jolt' aalto on airon saanut, mela hukkunut hyrskyhyn?ja rikki on purren ruori ja venhoa viimat vie,?mi lahtien lainehille vain luotukin varmaan lie--
Niin silloin Ahtolan impi se astuvi linnastaan?ja ulapan ymp?ri purren h?n peitt?vi kutreillaan:?jo taltuvi aaltojen raivo, jo vienona viimat soi?ja korjata haapion hauraan merenkulkija koito voi.
Mut laiva jos purppurapurjein yli aaltojen ylpeilee,?min rungossa pillat piilee, rikos mastossa vaanielee,?min kannella karkelo k?ypi, ilo raikuvi sortajain,?mut ruuma on orjia t?ynn? ja itkua, vaivaa vain--
Niin silloin Ahtolan impi se astuvi linnastaan,?sen seinilt? soihdut tempaa ja tarttuvi valtikkaan,?y?n synk?ksi taivahan lient??, vihan vaahtohon vellovi veen, ja sortajan haahden hautaa h?n pauhulla pauvanteen.
Mut muutoin aaltojen alla h?n yksin istuvi vaan?ja silm?ns? suuret h?n tunkee meren kuilujen maailmaan,?mihin kurjan kuolevan silm? ei konsana n?hd? voi,?mut kaikuja kummia josta pyh?hetkin? joskus soi.
Niin, laulujen korallilinna ajan aaltojen alla on?ja helmist? ihmishengen on istuin morsion,?min otsalla aattehen kruunu kuun loistolla kuumottaa,?ja valtikka h?ll? on tunteen merenkultaa kuultavaa.
Ja suuret on suojat siell?, salit hohtaen huikaisee,?sadat soihdut seinill? r?iskyy, tuhat tuohusta leimuelee.?Ja tuuli kun joskus tyyntyy sek? taivas seijastuu,?niin kaunihit kangastukset veen pintahan heijastuu.
V?IN?M?ISEN SYNTY.
N?in oli synty V?in?m?isen,?rotu rohkean runojan:
Meren laajan suuri sulho?kaihosi Kavetta naia,?halki aikojen halasi?immeksens? Ilmatarta.?Valjasti valiot varsat,?veden varsat, vaahtoharjat,?kokosi kosiokullat,?huolitteli huomenlahjat,?ajoi neitt? kihlomahan,?ilman impe? kosihin.
Kauvas kaikui ruoskan roiske,?kuului kuorskuna hepojen,?kauvas kuulti kullan v?lke,?loitos helmyet helisi,?ajaessa Ahtolaisen?ilman impe? kosihin.
Tuop' on impi, ilman tytt?,?Kave luonnotar korea,?istui ilman vempelell?,?taivon kaarella kajotti?pilvilinnan liepehell?,?utu-uudinten takana.
Lausuipa ulapan urho:??Istu impi korjahani!?--?Impi noin sanoiksi virkki:??Miksi neitt? korjahasi??
Veden valta vastaeli:??Meren laajan morsioksi,?aaltojen ajelijaksi,?Ahdin linnan liikkujaksi,?suojien sulostajaksi,?kultieni kantajaksi,?helmien helist?j?ksi.?
Lausui laajan ilman impi:??Suotta kultasi kuluvi,?helmesi hel?htelevi!?Impen? ik?ni kaiken?aina aionkin elell?,?enk? suostu sulhosihin,?mielly miesten leikkil?ihin.?
Veen valio, ulapan urho,?tuosta suuttui ja sy?ntyi,?nosti aallot ?rjym?h?n,?hirmumyrskyt mylvim?h?n?v?kivalloin vie?ksens??ilman impyen ihanan.?Vuorina meret kohosi,?tuntureina tuulten alla,?veet samosi sy?vereist?,?pohja kuivana kihisi,?paaet paukkui, louhet loukkui,?vaahto pilvi? valeli.
Mutta Ilmatar ihana?istui ilman vempelell??suojassa ikisulonsa,?impisalpojen salassa,?kuhun ei tunnu tuulten voima,?ei ulotu urhon raivo.
Vihdoinpa vihainen sulho?leppyi vallan lempe?ksi,?vuoret laski, laaksot nosti,?meren tanteren tasasi?kirkasna kimaltamahan,?l?mminn? l?p?j?m?h?n.?Syv?lt? syd?mest?ns??kultansa kuvan h?n nouti,?toip' on lempens? totisen?pinnallensa p?ilym?h?n,?kaunisna kajastamahan.
Kave luonnotar korea?pilkisti lomasta pilven:?Katso! Kalvosta ulapan?paistoi kaunis taivon kaari,?kaarelta korea impi,?kuuhut neien kulmaluilta,?p?ivyt impyen povelta.
Neitosen syd?n syk?hti,?kimmahti kivinen rinta,?leimahti povessa liekki,?suonissa s?kenet suihki--?vaan