Mäkelän Liisu | Page 6

??rett?m?n paljon surua olet minulle tuottanut!' Min? kerroin mit? jo tied?t, ja h?n vakuutti totisesti, ett'ei h?n milloinkaan mieltyisi Timoon, vaan ett? min? i?ti olisin h?nelle rakkahin. Min? uskoin h?nen sanansa, ja nyt olimme taas onnelliset, vaan eip? se onni kauan kest?nyt --. Anna-Liisan sisar oli jo silloin naimisissa ja em?nt?n? M?kel?ss?, kun min? er??n? p?iv?n? kuljin juuri t?t? samaa M?kel??n p?in viev?? polkua pitkin -- min? kiiruhdin eteenp?in. -- Oi Jaakko! tuo oli onneton matka -- mutta -- loppuun, loppuun t?ytyy kertoa, koska kerran olen alkanut -- niin -- meninp? tiet?ni ja n?in et??ll? edess?ni kaksi ihmist?, jotka seisoivat polulla, kesken??n jutellen. Min? luulin net tuntevani, ja varmuudekseni kiiruhdin l?hemm?ksi, -- ne olivat -- Timo ja Anna-Liisa. P??t?ni py?rrytti, enk? muuta uskonut, kuin ett? nuot molemmat olivat salaisessa liitossa toistensa kanssa -- ja kiiruusti riensin heid?n sivuitsensa, vaan samassa my?skin ?rj?sin: 'uskoton! j?? hyv?sti -- en tahdo olla sinun pilkkanasi!" sitte riensin Niemen kyl??n viev?lle polulle, enk? korviinikaan ottanut Anna-Liisan rukoilevaa ??nt?, kun h?n huusi: Mikko, oi Mikko! kuule minua, kuule viel? kerran!' -- mutta min? olin silloin kuuro!
"Viikkoja kului -- min? en mennyt Anna-Liisaa 'en kuuleen enk? kurkistaan' -- mutta arvaappas mik? ilke? p??t?s viel? p??h?ni p?lk?hti! Min? tunsin er??n nuoren tyt?n, joka paljon kulki kyl?? ja oli hyvin valmis ly?m??n nippi? ja n?ppi? nuorten parissa -- kieli oli h?nell? my?skin hyvin sukkela, ja nytp? ajattelin: Riikan kanssa rupean seurustelemaan -- Anna-Liisan kiusaksi -- saapa h?n n?hd?, ett'en h?nt? yht??n kaipaa -- en yht??n -- h?nt? en ollenkaan rakasta! N?in luulottelin itse?ni -- n?in saatoin itseni harhailemaan, etten en??n tuntenut oman syd?mmeni tunteita. Min? kuljin nyt Riikan seurassa -- tansseissa olimme yhdess? sek? nuukareina joka h?iss?, ja min? luulin olevani onnellinen; mutta voi -- mitenk? olisin saattanut olla onnellinen Riikan parissa, kun minulla kerran oli ollut semmoinen morsian, kuin Anna-Liisa!
"Er??n? pyh?n? olin kirkossa, siell? istui Anna-Liisakin; h?nen poskensa olivat k?yneet kalpeata kalpeammaksi, ihonsa oli aivan l?pihohtava, ja silm?t -- niin, semmoisia en ole ennen enk? sittemmin n?hnyt. H?n katsahti minuun kerran, vain ainoan kerran, mutta sit? katsetta en unohda, se oli puhtaan omantunnon katsanto, ja siin? kaikki h?nen k?rsimyksens? kuvattuna. Min? en suurempaa rangaistusta tarvinnut, saadakseni selv?n siit?, ett? harhatiet? kuljin. Riikan seura ei minua en??n miellytt?nyt, sill? h?nt? en mill??n muotoa saattanut rakastaa, eik? h?n tuota eritt?in pahaksensa pannut, vaikka h?nt? v?istyin. Anna-Liisa oli nyt y?t p?iv?t mieless?ni. Min? oleskelin h?nen kotinsa mets?ss?, vaan h?nen luoksensa en uskaltanut menn?. Mutta kerran sain sattumalta tiet??, ett? h?nen oli aikomus l?hte? M?kel??n; min? kiiruhdin t?lle samalle polulle, ja kuten tuomittu odottaa tuomiotansa, josta h?nen el?m?ns? taikka kuolemansa riippuu, niin odotin min? sit? hetke?, jona h?nt? olin tapaava -- Min? odotin -- ja h?n tuli -- -- suo minun lev?ht??, ennen kuin jatkan".
Mikko pyhki otsaansa paitansa hihaan, oli v?h?n aikaa ??neti ja jatkoi sitten taas:
"Oli kes?inen p?iv?, semmoinen, jona ei tuulen henke? tunne, jolloin luonto ik??n kuin kuuntelee sen turvissa asuvien lintuisten ??nt?. Min? kuulin Anna-Liisan kepe?n astunnan ja riensin h?nt? vastaan, h?n vavahti v?h?isen n?hdess?ns? minua, vaan sanoi sitte: 'Olipa hyv?, ett? sinun tapasin, sinun t?ytyy kuunnella, mit? sinulle kerron, sen oikeuden itselleni vaadin'.
"'Anna-Liisa! min? sinua kuuntelen sek? nyt ett? aina vast'edeskin' -- vastasin min? ja tartuin h?nen k?teens?, mutta h?n irroitti itsens? minusta, lausuen: 'Ei mit??n liikanaista, kuuntele vain: sin? olit minulle niin rakas, ett'ei maailmassa ollut minulla mit??n niin kallista, ja toki minun uskottomaksi julistit. -- Silloin, kuin t??ll? mets?ss? minun tapasit, olin M?kel??n menossa, kuten nytkin. Timo tuli minua vastaan ja aikoi palata kanssani, mutta p??tinp? tehd? lopun tuosta seuraamisesta ja sanoin: Timo, min? olen Mikon kihlattu morsian, ?l? minua seuraa, -- samana hetken? tulit sin?. -- Nyt tied?t, kuinka syyt?n olen ollut, ja niin totta kuin minulla on luoja, ovat n?m?t sanani todet'.
"'Min? olen jo aikaa sen tuntenut, ett? olit syyt?n. Oi rakas Anna-Liisa! saatatko antaa minulle anteeksi? Etp? usko, kuinka min?kin olen k?rsinyt! vaan mit?p? tuosta puhun, omahan oli syyni, min? olin kovin luulevainen ja ollen sinulle suutuksissa p??tin seurustella Riikan kanssa, jotta sin?kin muka tulisit tuntemaan tuota hirve?? tuskaa, jota min? k?rsin -- ?l? usko, ett? h?nt? milloinkaan rakastin. Min? en saata sinutta el??; ollaan taas yst?v?t kuten ennenkin --'
"'Yst?v?t -- niin, ollaan aina yst?v?t, muuksi en ik?n? voi tulla. -- Oi Mikko! sinua min? pidin arvoisampana kaikkia, mit? maailmassa l?ytyy; kun sinua kuuntelin, viulua soitellessasi, ajattelin: onpa onni minua seurannut, koska noin ylev?n miehen rakkauden olen voittanut. Itse olin mielest?ni aivan v?h?p?t?inen, mutta tuopa juuri oli ihanaa, ett? v?h?p?t?isen? sain kulkea mahtavan rinnalla, olihan silloin heikommalla turva ja suoja tiedossa -- mutta nyt -- Mikko, Mikko! el?m?ni onnen sin? minulta veit! Kun n?in sinun tavan takaa Riikan seurassa, silloin kyll? ymm?rsin, ett? hetkess? ei syd?mmesi saattanut muuttua; min? tiesin, ett? kerran olit takaisin palaava, mutta samassa tunsin my?s, ett? meid?n v?limme i?ksi p?iviksi oli muuttunut -- sin? olet sama, vaan toki toinen.