Mäkelän Liisu | Page 5

suojaan ja rupesi, siin? seisoessaan, miettim??n tulevaista el?m??ns?; seh?n n?ytti aivan synk?lt?.
Liisu kyll? oli luvannut olla uskollinen, -- mutta olihan tuo suuri rustholli hyvin viettelev?, sep? aivan luonnollista -- niin luuli Jaakko, vaan Liisulle olisi koko maailman rikkaus ollut mit?t?nt?, ellei h?n sit? olisi saanut valittunsa kanssa nauttia.
Sateen suojassa ollessaan kuuli Jaakko rakkikoiran haukunnan ja n?ki samassa ukon, joka viel? kepeill? askelilla astua kepsutteli m?rk?? niittypolkua pitkin. Ukko kapusi aidan ylitse, ja tultuaan mets??n, riensi h?nkin saman tuuhean kuusen turviin, miss? Jaakko piti suojaa. Ukko oli ihan m?rk?, sill? h?n oli takkinsa kietonut kalliimman tavaransa, viulunsa, ymp?rille.
"No mihink? Mikko nyt on menossa t?mm?isess? sateessa?" kys?si Jaakko.
"Ai'on menn? Niemen kyl??n, mutta poikkesin ensin kartanoon, tavatakseni sinua -- sill? tahdonpa tarjota itse?ni soittajaksi, jahka h?it? pid?t. Sin? olet kelpo poika ja Liisu on oiva tytt?, oikein hyv?syd?mminen -- ja niin kaunis -- eik? ole? h?h! H?nell?p? on niin punaiset posket ja huulet, ett? h?n tosiaankin hohtaa kuin puolukka mets?ss?".
"Niinp? kyll?", -- vastasi Jaakko ja lis?si ik??n kuin itseksens?, mutta toki niin ??ntev?sti, ett? Mikko sen kuuli: "soisinpa h?nen v?hemmin hohtavan, ett'ei pist?isi kaikkien vanhojen leski-rusthollarien silmiin. En saata en??n olla onnellinen".
"No mit?p? nyt tuumaat -- ?l? vain ole mustasukkainen! Ole sin? huoleti, viulu-Mikko on paljon n?hnyt maailmassa -- eroittaa kullan hopeasta; tytt? ei myy rakkauttansa rikkauteen, ennen sin? mustasukkaisuudesta j?t?t h?nen, -- Luota tytt??n! sen neuvon min? annan ja sitten tulen varmaan sinun ja Liisun h?ihin, soittamaan t?t? rakasta viuluani". Niin sanoen painoi Mikko viuluansa rintaansa vasten ja lausui viel?: "Olin min?kin ennen yht? rakastunut ja rakastettu kuin sin?, mutta mustasukkaisuuteni turmeli onneni -- nyt ei ole minulla en??n muuta rakastettavaa kuin t?m? -- viuluni".
"Mist? tied?tte, kuinka rakastettu olen? Varma kuitenkin on, ett'en ole onnellinen. -- Aina kun ajattelen tuota v?h?ist? kotia, joka nykyisin mieless?ni kuvitteli ylen herttaisena, muuttuu syd?mmeni synk?ksi -- min? ajattelen, ett? Liisu tupaani halveksii, h?n kun rusthollin em?nn?ksi olisi p??ssyt. Kuusen alla seisoessani tuli mieleeni, ett? paras ehk? olisi, jos ottaisin kartanon Miinan vaimokseni; h?n on kaunis, iloinen tytt?, eik? suinkaan minun kotiani halpana pit?isi -- mutta luulenpa toki, ett'en saa Liisua mielest?ni -- en milloinkaan".
"Jopa joutavia juttelet -- sanoinhan, ett? sin? mustasukkaisuudesta saatat itsesi onnettomaksi. Miina on tehnyt eron juoposta sulhasestaan ja ottaa kyll? halusta toisen paremman, mutta Liisu sinua rakastaa, ja katso ett'et suotta sit? rakkautta hylk??, sill? totinen rakkaus onnen tuo. -- Ota, poika, vaari vakaasta neuvostani".
Jaakko oli vaiti v?h?n aikaa, vaan sanoi sitte: Kyll? k?sit?n neuvonne hyv?ksi ja halusta sit? seuraankin -- mutta Mikko, kertokaa el?m?st?nne minulle v?h?isen; olen yht? ja toista kuullut siit? puhuttavan, vaan en koskaan ole oikein selv?? saanut el?m?n-vaiheistanne".
"Hm -- noh, vaikka vain -- Liisun t?hden sen teen, olkoon se sinulle opiksi ja varoitukseksi. --
"Liisulla oli t?ti -- h?n oli morsiameni. -- Tytt?si on aivan tuon t?tins? n?k?inen, vaan Anna-Liisan posket eiv?t olleet yht? punaiset, sill? h?n ei en??n ollut ensimm?isen nuoruutensa kukoistuksessa, mutta h?nen silm?ns?, -- olisit vain n?hnyt, kuinka ihanasti ne loistivat! Kaikki pitiv?tkin h?nt? ylen hyv?n?, mutta tuostapa tulin min? luulevaiseksi. Kerran er??n? pyh?-iltana k?vin h?nen kodissansa; viulu oli muassani, min? rupesin soittamaan, sill? Anna-Liisa kuunteli halusta viuluni ??nt?. Tuvassa oli koko joukko kyl?n nuorisoa ja niiden seassa er?s Simo niminen torpan-poika, joka minun mielest?ni useammin, kuin tarpeellista oli, katseli Anna-Liisaa. Min? painoin viuluani vasten leukaani, poljin jalkaa ja soitin kuin vimmattu. Kiihkoni tarttui kuulioihini, sill? he eiv?t en??n malttaneet istua, vaan rupesivat tanssimaan; ainoastaan Anna-Liisaa ei tanssi huvittanut, ei, vaikka tuo mainittu poikakin h?nt? tahtoi polskaan, niin istuipa h?n sittenkin paikoillaan. Tuokos oikein oli minulle mieluista! -- mutta iloni ei kauan kest?nyt; Timo istui aivan Anna-Liisan viereen ja n?ytti mieltyneelt? kuten ainakin, vaan Anna-Liisan silm?t olivat haaveelliset, h?n kuunteli soittoa ja ajatteli minua, ett? tuskin huomasikaan vieress? istuvan pojan puhetta -- sen sittemmin ymm?rsin aivan hyvin, vaikka silloinen mielen-tilani toisin selitti noitten silmien suloisuuden -- min? ajattelin: tyhm?p? olen, kun uskon tuota naista, joka, p??st?ksens? Timon kanssa juttelemaan, j?i tanssista pois. Mielikuvitukseni kiihtyi aina, mutta min? soitin -- soitin niin, ett'en ymm?rt?nyt lakatakkaan, ennenkuin Anna-Liisa, lempe?sti katsoen minuun, tuli luokseni lausuen: 'Mikko, etk? jo v?sy soittamasta?' siihen vastasin: 'Jospa v?synkin, niin mik?p? sitten?' -- H?n katsoi kummastuen minuun eik? puhunut sen enemp??, vaan meni taas lavitsalle istumaan -- mutta nyt min? lakkasin soittamasta ja pyyhkien hien otsastani menin haarikasta olutta juomaan, sitte l?ksin pois. Ovessa vilkasin h?timmiten Anna-Liisaan -- h?n oli kalpea ja h?nen ihanat silm?ns? -- oi Jaakko -- kiven ne olisivat sulattaneet, mutta eiv?t minua -- niin oli mustasukkaisuus minun valloittanut.
"Kuluipa muutamia p?ivi? -- syd?mmeni rupesi pehmenem??n, min? ajattelin: 'ent? jos olisin erehtynyt' -- L?ksin kuin l?ksinkin tytt?ni kotiin ja sattuipa niin, ett? tapasin h?nen yksin tuvassa kehr??m?ss?. Tuo suloinen olento tuli heti vastaani, ja tarjoten k?tt??n minulle, lausui h?n surun-sekaisella ??nell?: 'Kyll? tiesin sinun tulevan, sill? olenpa hartaasti rukoillut Jumalaa sinun syd?nt?si pehmitt?m??n. Sano, rakas Mikko, miksi minulle suutuit? Sin? et usko, kuinka