Mäkelän Liisu | Page 4

vaimoksi eik? kenenk??n muun omaksi kuin sinun. Sinun kanssasi olisin onnellinen vaikka mets?n korvessakin; ollessani sinun l?hell?si, tuntuisi kaikki ty? huokealta, vaikka se kuinkakin raskasta olisi. Jollet usko minun totta puhuvani, niin l?hde sitte. -- Kyll?p? minulla on voimia tallentaa tuo rakkauteni jonnekin syd?mmeni soppehen, en sit? sinulle tyrkyt?; mutta vast'edes saat n?hd?, ett? v??rin olet minua tuominnut".
N?in vastaten Liisu k??nsi selk?ns? Jaakolle ja rupesi taas velli? sekoittamaan. H?nen mielens? oli syv?sti loukattu, ja kyyneleet tunkivat h?nen silmiins?, vaan tytt? raukka koetti kaikin voimin est?? niit? tulvailemasta.
Jaakko ei mennytk??n, vaan viipyi yh? ja sanoi hetken p??st?:
"Liisu hyv?, suo minulle anteeksi! mieleni oli niin toivoton, ett'en huomannutkaan sanojeni katkeruutta, min? kun ajattelin sit? loistavaa kohtaloa, mik? sinulle oli tarjona, -- ja itse?ni, -- minua, jolla ei ole muuta kuin rakkauteni sinuun ja n?m?t kaksi vahvaa k?tt?, mutta -- niit? en tosiaan ole s??st?v?. Kaikki mit? voin, tahdon hyv?ksesi tehd?. Kotov?vyksi en my?sk??n aio, ja tulinpa juuri sinulle kertomaan, mitenk? olen tuumannut ruveta raivaamaan itselleni torppaa. Olen saanut maata patruunalta, joka aina on ollut kovin hyv? minulle".
"Tuohan vasta olisi hupaista! Me tekisimme yhdess? ty?t?, ja minulla olisi lehm? ja porsas ja lampaita, sinulla hevonen, -- ja v?h?n kaikellaista, mit? tarvitsemme, saisin kodistani".
"Oi Liisu, oikeinpa suloista on n?hd? sinua noin iloisena! Niinp? olin min?kin t?nne tullessani -- olihan minulla jo koko rikkaus tuossa aiotussa uudisasunnossa, joka vain mielikuvituksessani h??lyi, kosk'ei minulla siihen viel? ollut edes nurkkakive?, ja siksih?n tuo sinun puheesi Jussilasta supistutti haaveksitun rikkauteni niin mit?tt?m?ksi, ett? se minusta n?ytti ainoastaan tuulen-tupaselta, joka tyhj??n raukeaa! Nyt on taas kaikki toisin, nyt tehd??n torppa eik? mit??n tuulen-tupaa. Pyyd?n patruunaa antamaan minulle palveluksestani eroa, jotta syksyyn saattaisin valmistaa meille asumuksen".
"Asumuksen, joka on varsin meid?n omamme. Seh?n on paljon hauskempaa, kuin jos minun olisi ollut kotia j??minen".
"Ent?s Jussilaan -- eik?h?n toki sinne olisi hupainen ment?v?? -- h?h!"
"No Jaakko, suutunhan min?, jos vain kerrankin tuommoisia puhut".
"?l?h?n toki, tahdoin sinua vain v?h?n kiusata, mutta se oli viimeinen kerta".
"Niin ehk?, jos lis??t 't?ll? er?ll?', mutta vast'edes".
"Vast'edes -- no niin -- seh?n on taas sen ajan murhe".
N?in n?m?t nuoret olisivat livert?neet kentiesi kuinka kauan, ellei kartanon vahti, joka Jaakkoa oli seurannut, olisi ruvennut haukkumaan. Vahdin haukunta her?tti heid?t noista rakkaista tulevaisuuden unelmista ja Liisu, joka oli valkean h?vitt?nyt padan alta, jotta ei velli pohjaan palaisi, huudahti nyt:
"Kirkosta tullaan, eik? velli viel? ole valmista; mit?p? ?iti sanoo? -- L?hde nyt jo pois!"
Jaakko kiiruimmiten syleili Liisuansa, ja nyt oli kaikki veitikkamaisuus poissa h?nen silmist?ns?, kun h?n lausui:
"Liisu, pysy vakaana p??t?ksess?si -- ole minulle uskollinen!"
"Totisesti uskollinen! -- siihen saat luottaa!" oli Liisun vastaus.
Jaakko meni, mutta ei viel? kirkkov?ki kotia enn?tt?nytk??n, ratasten jylin?? toki jo kuului. Liisu suurusti ruo'an ja kohensi sitten valkeaa, jotta velli pikemmin rupeisi kiehumaan, vaan eip? ruoka valmistunut, ennenkuin muori kotaan puikahti. Liisu nyt ei kuitenkaan saanut toria, muori vain kertoi, miten hyv?n? h?nt? oli pappilassa pidetty, sek? lis?si sitten:
"R??kin? lupasi peiton ommella, ja viel?p? punaisenkin laittaa, jos Jussilaan em?nn?ksi menet".
"Mit? hyv?? heill? siit? olisi, ett? Jussilalle menisin, -- miksik? he minulle punaisen peiton antaisivat?"
"No heh ei, sin?k?s nyt kummia mietit, min?h?n aineen antaisin, mutta pappilassa ommeltaisiin".
"Sen kyll? tekev?t, vaikka Jaakollekkin menen, kuten menenkin".
"Siit? asiasta saamme viel? jutella. Eih?n tuo niin aivan varmaa lienekk??n, -- mutta toimita tupaan ruoka, jotta p?iv?lliselle p??semme".
N?in sanoen muori l?ksi kodasta pois, ja Liisu l?ksi my?skin, h?nen kun tuli asettaa tuvan ruokap?yd?lle tuon yksinkertaisen p?iv?llisen.
Muori, joka kirkosta palattuaan tavallisesti, p?iv?llist? sy?dess??n, tiesi perheellens? jutella paljon uutisia, oli nyt varsin vaiti, jonka vuoksi is?nt?kin kummastellen lausui:
"No, eik? nyt pit?j??ss? ole mit??n tapahtunut, kosk'ei sinulla, muoriseni, ole uutisia?"
"Ik??n kuin olisinkin joku uutisten ker??j?; -- en min? niist? ik?n? ole huolinut, vaikka joskus sattumalta jotain kuulee --"
"Niin niin, muoriseni, sattumalta tietysti -- etk? kuullut mit??n sattumalta?"
"En, en mit??n".
"Kuulin min?", sanoi Kustu, "ett? kartanon Miinan ja Mikkil?n Juhon naima-kauppa on mennyt myttyyn, siit? ei tule mit??n".
"No mik?h?n siihen syyn??" kysyi Liisu ihmetellen.
"Mik?s muu kuin nuoruus ja hulluus", sanoi muori.
"No no, akkaseni! ei kaikki nuoret eroa tahdokkaan tehd?, eik? tuo aina hulluutta ole, jos erot tehd??nkin".
"He ei, siin?p? Miina juuri viisaasti menetteli, ett? eron teki. Juho n?et humalap?iss??n oli joutunut tappeluun ja saa nyt juopuneen sakot ja muut -- mutta niin k?ypi, kun nuoruuden-hulluudessa kiinnitt?? itsens? tuommoisiin huliviliin. Mit? niist? nuorista on t?h?n aikaan, jolloin sit? viinaa niin viljavasti tulvailee! sen vain tied?n, ett? onnellinen se, joka tasaantuneen miehen omaksensa saa -- nuoret ne ovat t?n??n t?mm?isi?, huomenna tuommoisia, mutta vanhan-puoleinen -- h?n paikkansa pit??".
T?m?n sanottuaan muori siunasi sek? nousi ruo'alta, ja muut kaikki tekiv?t samoin.

IV.
VIULU-MIKKO.
Verkalleen kulki Jaakko M?kel?st? kartanoon p?in viev?? mets?polkua pitkin. H?n n?ytti kovin alakuloiselta -- lienee tuo ollut ilmankin syy, sill? seh?n k?vi yh? raskaammaksi; mustia pilvi? kokoontui taivahalle, et??lt? kuului hiljainen ukkosen jyrin? ja yh? yltyi humina tuossa tuuheassa kuusimets?ss?, mutta Jaakko ei taajempaan astunut, h?n oli niin syviin mietteisiin vaipununna, ett'ei huomannut uhkaavaa ilmaa, ennenkuin ripe? sateen-kuuro h?nen enn?tti. Jaakko meni kuusikkoon sateen