Lyhyitä kertomuksia | Page 7

kosketti veden pintaa ja vasta seitsem?nnell? kerralla vajosi syvyyteen.
--Hei, Niilo, sin?p? vasta olet oikein aika mies! huusi Katri ihastuen.
--Pyh! onko tuo nyt sitten mik??n konsti? kuului ?kki? ??ni heid?n takanaan. Niilon ik?inen poika oli tullut rantaan ja heid?n huomaamattansa katsellut Niilon mestaritemppua.
--Ei se sinulta, Yrj?, ainakaan synny, lausui Katri.
--No, sep? kumma, ett'ei se minulta syntyisi!
Uhkamielisell? rohkeudella etsi Yrj? mieleist??n kive? ja kun oli semmoisen saanut, sylk?si h?n siihen kolmasti, heilutti sit? monta kertaa k?dell??n ja sinkahutti niin viimein ulos j?rvelle. Kivi lensi kauvas, putosi viimein alas ja--ploks!--vajosi heti syvyyteen.
Katri nauroi.
--Eth?n saanut ainoatakaan voileip??, ilkkui h?n.
Tuo Yrj?? kovin harmitti.
--Kunpa olisi minulla pallo mukanani, niin n?ytt?isin, ett? voisin sen heitt?? korkeammalle ilmaan, kuin kumpikaan teist?, sanoi h?n.
--Saat heitt?? minun palloani, lausui Katri ja otti taskustaan samalla kauniin pallon, jonka antoi Yrj?lle.
T?m? ker?si viimeisetkin voimansa ja heitti sen yl?s ilmaan. Korkealle pallo todella kohosikin, mutta takaisin tullessaan meni se syrj??n ja-- voi onnettomuutta--putosi suoraan j?rveen. Katri hyr?hti itkuun ja Yrj? koki h?nt? lohduttaa, lupasi pyyt?? is?lt??n rahaa ja ostaa h?nelle paljoa kauniimman pallon sijaan. Mutta Niilo oli heti juossut veteen ja sukelsi j?rven pohjaan, juuri sille kohdalle, mihin pallo oli pudonnut. Silmi??n r?v?ht?m?tt?, tuskin hengitt?enk??n katseli Katri tyynett? veden pintaa, kunnes Niilon p?? taas tuli esiin ja h?n, pudistellen keltaisia hiuksiaan ja n?ytt?en palloa k?dess??n, ui rotevasti rantaan. Riemusta huutaen juoksi Katri h?nt? vastaan ja otti herttaisella kiitollisuudella pallonsa Niilolta.
Lapset, jotka n?in leikkiv?t, olivat kaikki likeisist? kylist?. Yrj? oli rikkaan Koiviston ainoa poika; Niilon ?iti, joka kymmenen vuotta oli jo miehest??n lesken? ollut, omisti Ristolan m?kin ja Katrin vanhemmilla taas oli Rauhala hallussaan. Niilo ja Yrj? olivat noin kaksitoista vuotisia, terveit?, punaposkisia poikia. Pienempin?, kun eiv?t viel? ty?h?n kyenneet, olivat he p?iv?t p??t??n olleet yksiss?, ja silloin oli pikku, sinisilm? Katri aina kolmantena joukossa. Talvella he luistelivat, olivat lumisilla, tai istuivat Koiviston tuvassa ja kokivat kilvassa saada katekismoa p??h?ns?. Siin? toimessa oli Niilo aina etevin, niinkuin h?n muutoinkin oli tovereitaan kehittyneempi. Mutta kes?ll?p? kirjat makasivat p?lyss? hyllyll? ja lapset aamusta iltaan leikki? l?iv?t ulkona kedolla tai j?rven hiekkaisella rannalla. Oi ilon ja viattomuuden p?ivi?! Ne olivat sittemmin Katrin rakkaimmat ja kalleimmat muistot.

II.
Ajat kuluivat, vuodet vieriv?t. Katrista oli tullut ihana, punaposkinen neitonen, ja Niilo ja Yrj? olivat raikkaita, pulskia nuorukaisia. Lapsellinen yst?vyys oli Niilon ja Katrin v?lill? muuttunut rakkaudeksi, ja puoli vuotta oli Katri jo ollut Niilon kihlattu morsian. Mit? Yrj? t?st? ajatteli, sit? ei kukaan tiennyt, mutta aina siit? ajasta oli h?n muuttunut umpimieliseksi ja h?nen muotonsa oli k?ynyt synke?ksi. Olisiko rikkaan Koiviston ainoa poika rakastanut k?yh?n m?kin tyt?rt??
Niilo oli vakaa ja harvapuheinen nuorukainen, joka ei hevill? toiselle ilmoittanut, mit? syd?mmen pohjalla liikkui. Mutta selkeytt?, syvyytt? ja puhtautta eiv?t h?nen ajatuksensa puuttuneet. Katri taas oli luonnoltaan aivan toisenlainen ja kenties olikin se juuri siit? syyst?, kuin h?n niin erinomaisesti Niiloa vieh?tti. H?nen hilpe?, iloinen olentonsa, h?nen suloiset, tuntehikkaat kasvonsa sek? vilkkaasti liikkuva kielens?, jotka kaikki hetken her?tt?m?t tunteet ilmaisivat, ne vaikuttivat el?v?sti tuohon vakaasen ja syv?mieliseen nuorukaiseen. Kun Niilo kiskoi p?reit? tai veisti jotakin tarviskalua ja Katri liverrellen istui h?nen rinnalleen, laski molemmat k?tens? h?nen olkap??lleen ja kertoi tuhansia hupaisia juttuja, ei Niilo useinkaan monta sanaa virkkanut eik? liioin ty?t??n keskeytt?nyt; ja kun Katri silloin nyk?si h?nt? tukasta, saadakseen ?Niiloa oikein valveille?, niinkuin sanoi, niin t?m? vaan myh?ili ja katsoi lempe?sti kiusaajaansa. Usein Niilon vakavuus nyt, niinkuin ennen heid?n lapsuudessaankin, Katria harmitti ja silloin v?itti h?n Niilon olevan Kallaveden j??t? kylmemm?n ja tyyneemm?n viilipyttyj? maitoaitassa. Ei Niilo sit?k??n vastaanajanut; mutta kun h?nen ?itins? sattui semmoista kuulemaan, koki h?n aina poikaansa puolustaa ja sanoi tyyneess? vedess? suurimpain kalain uiskentelevan.
Juhannusp?iv?n? meniv?t Ristolan ja Rauhalan perheet samalla veneell? likeiseen Kuopion kaupunkiin kirkkoon. Kirkonm?ell? t?ytyi heid?n hetkeksi pys?hty? odottamaan, sill? ovet olivat viel? suljetut. Siell? seisoi paljon kansaa pienemmiss? ja suuremmissa parvissa, mitk? hiljaa keskustellen, mitk? toisia katsellen. Kaikki olivat savolaisten tavan mukaan puetut tummansinisiin vaatteihin; naisilla oli toisessa k?dess? virsikirja, toisessa niistinliina, ell'ei t?m? tasaisissa k??nteiss? ollut virsikirjan ymp?rille k??rittyn?.
Niilo seisoi likell? portaita ja nojautui kirkon kivisein??n.
--El? siihen viel? nukuttele, ilkkui Katri, odota toki siksi, kun kirkon penkkiin p??set.
--Katso vaan, ett'et itse torku saarnan ajalla, pikku s??ski, vastasi Niilo.
Katri j?i seisomaan silm?t lev?ll??n, niin kummaa h?nest? oli, kun Niilo kerrankin vastasi h?nen ivapuheesensa.
--Hei, Niilo, sanoi h?n viimein, johan nyt kummia kuullaan, kun sinunkin suustasi noin monta sanaa yht? aikaa l?htee.
Nauraen keikahutti h?n samalla kantap??ll??n ymp?ri, mutta joutui h?milleen, kun huomasi Yrj?n seisovan takanaan ja hymyillen h?nt? katselevan. Katri vet?ytyi syrj??n ja Yrj? l?hestyi Niiloa, jota h?n k?ttelem?ll? tervehti. Mit? he kesken??n puhelivat, sit? ei Katri tiennyt; mutta joka kerran, kun h?n yritti nostaa silmi??n maasta, tapasi h?n Yrj?n tuliset katseet, ja vaikka Katri aina kiireesti loi silm?ns? toisaalle, tunsi h?n kumminkin tuskallisella ahdistuksella, kuinka ne yh? olivat h?neen kiinnitetyt. H?n ymm?rsi ja oli sen jo monasti ennenkin aavistanut, ett? Yrj? h?nt? rakasti, mutta miksi teki se h?net levottomaksi, miksi tuntui, ik??nkuin kamala aavistus olisi her?nnyt h?nen