Lyhyitä kertomuksia | Page 4

ihmisi? ymp?rill??n,-- nuttua ei n?kynyt eik? kuulunut. Juutalainen h?ilyi jo kaupassa muitten kanssa eik? joutunut h?nt? en?? kuulemaankaan. T?ss? ei auttanut muu, kuin pit?? vahinko hyv?n??n. Voi harmia!
Lis?ksi alkoi viel? sataa h?nen uudelle nutulleen ja outo kun oli, ei Antti tiennyt, mihin poiketa sateen suojaa etsim??n. K?velless??n katua, n?ki h?n niin sanotun ?onnen py?r?n?, joka ihmisille ilmoittaa tulevaisuuden salatut asiat. Hinta 25 penni?. Se tieto nyt kumminkin t?ytyi ostaa. Antille annettiin ?onnen lippu?, joka lupasi h?nelle paljon hyv?? ja v?h?n pahaa. Rikkautta, rakkautta, monta yst?v??, muutamia vihamiehi?, kaunis puoliso ja paljon lapsia on suotu h?nen osakseen. Tuo kuitenkin taas teki mielen keve?mm?ksi. ?V?h?t siit??, arveli Antti, ?jos kohta nuttu menikin ja korvarenkaat ja simsetti ja kaulahuivi, jotka olivat taskussa. Koskapas sit? ihminen vahingon ver?j?lle p??see. Ja olihan onni sekin, ett? kukkaroni sattui olemaan liivin taskussa.----Hm----rikkautta ja kaunis puoliso--Elsa onkin kauniin tytt? koko maailmassa--?
Likeisill? portailla soitettiin nyt kelloa. Sis?lt? kuului posetiivin ??ni, v?ke? tulvasi sinne ja Antti meni my?s. Se oli panoraama. Ymp?ri huonetta oli asetettu kauniita ja kallisarvoisia voittokaluja, jotka muka arvan kautta olivat saatavina. Arpa maksoi markan ja Antti koetti onneaan. Sai kun saikin pienen sokuriastian, jommoisen Elsa oli kotipit?j?n kauppiaalta ostanut kolmella kymmenell? pennill?. Taas tuli vahinko,--mutta jotakin se lystikin maksaa, ja saihan t??ll? samalla hintaa katsella huonoja kuvia himmeitten suurennuslasien l?vitse. Antti l?heni silmill??n yht? lasia ja koki saada selville, mit? se kuva oikeastaan merkitsisi, jonka h?n siin? n?ki edess??n.
--T??ll?k? sin? junkkari oletkin, kuului samassa tuttu ??ni h?nen korvissaan ja Matin k?si ravisteli h?nt? olkap??st?.--K?y mukaan, minulla on t??ll? muutamia hyvi? tovereita.
Antti seurasi Mattia. K?velless??n kadulla sattui h?n vilkaisemaan uutta nuttuansa, ja--pettiv?tk? silm?ns?, vai oliko kaikki noiduttu-- uusi, harmaa nuttu oli muuttunut aivan kirjavaksi. Sade oli sen kostuttanut, juutalaisen maali oli liuvennut ja h?nen p??ll??n oli nyt vanha, kulunut, maalilla tahrailtu takki.
--Matti, sanoi h?n seisahtuen, katsos veli kulta v?h?n t?t? uutta takkiani!
--Hm--?kauniit on paikat, sanoi Lintu-Jussi?.
--Mit? sin? t?st? arvelet?
--Arvelen, ett? juutalainen sinut petti.
--Samaapa melkein min?kin ep?ilen. Mutta kuules, Matti, t?m? on v?h?n h?pe?llist?.
--Kyll?h?n se niin on, on kai.
--Antaisinko h?nelle selk??n, vai veisink? h?net oikeuteen?
--Niin, sit? asiaa siet?? harkita.
Antti olisi kernaammin heti l?htenyt juutalaiselle kovaa n?ytt?m??n, mutta Matti otti h?nt? k?sivarresta ja vei h?net mukanaan--kapakkaan.
* * * * *
Oli seuraava aamu. Antti her?si, hieroi silmi??n, katseli ymp?rilleen, hieroi taaskin silmi??n, mutta n?ky ei muuttunut. Miss? oli h?n? Pelk?ll? lattialla oli h?n maannut ja ymp?rill??n, niinik??n lattialla, makasi koko joukko miehi?. Huone oli kolkko ja alaston. Ikkunat olivat korkealla permannosta ja--rautah?kit edess?.
--Jumalan t?hden, olenko vankihuoneessa! Maailma musteni Antin silmiss?, h?n kavahti yl?s ja hoiperteli ovelle. Se oli lukittu. Mutta kuka on tuo mies, joka suullaan makaa kynnyksen edess??
--Matti, sin?k? se olet? Matti, nouse yl?s ja katso, mihin olemme joutuneet----Matti----Matti----etk? jo her??----
H?n tarttui Matin k?teen----oi suuri Luoja----se oli kylm?! Antti nosti h?nen p??t??n, lattialla oli verta,----veri oli my?s hyytynyt ruumiin huulille ja sieramiin.----Matti oli kuollut,--kuollut,--ja miss? tilassa!
Tuskan hiki nousi h?nen otsalleen, syd?nt? kovin ahdisteli, h?n puristi k?sill??n p??t??n.--?Oi taivaan Is?, mit? tiet? jouduin t?h?n helvetin esihuoneesen?, huokasi h?n. Mieleen juohtui nyt kapakka. Siell? oli juotu, riidelty, tapeltu. Sitten puhuttiin varkaudesta, huudettiin poliisia, vihellettiin ja--enemp?? ei h?n muistanut----
--Miehet, miehet, nouskaa yl?s! T??ll? kuolema on k?ynyt t?n? y?n?!
Toinen p?? toisensa per?st? kohosi lattiasta ja tyls?t silm?t k??ntyiv?t kaikki Anttiin, joka istui tuvan ainoalla rahilla. T?m? osoitti Mattia. Miehet haukottelivat ja ojentelivat kankeita j?seni??n. Sitten v?hitellen virkistyiv?t, nousivat yl?s, tarkastelivat likemmin ruumista ja p??ttiv?t hengen jo auttamattomasti l?hteneeksi.
Antti oli vaipunut synkkiin ajatuksiin. Jumalan vanhurskas k?si oli lopettanut jumalattoman menon. Matti oli irstaisesta markkinael?m?st? ?kkiarvaamatta kutsuttu taivaallisen tuomarin eteen. H?nell?, Antilla, viel? oli armon aikaa, h?n viel? voi k??nty? kadotuksen tielt?, jolla ensimm?isen askeleensa jo oli ottanut. Varoittavana, kauhistavana esimerkkin? lep?si Matti tuossa h?nen edess??n. Antin silm?t aukenivat ja h?n p??tti k??nty? silt? tielt?, joka viheli?isyyteen ja kadotukseen vie.
--Ja Elsa,--tuo ihana, puhdas tytt?,--h?n varmaankin hylk?? langenneen nuorukaisen----
Tuo ajatus kipe?sti poltti Antin syd?nt? ja kun h?n, juoppouden lakkoon langetettuna, p??si vapauteen, ei rohjennut h?n menn? sinne, mihin h?nen halunsa ja toivonsa paloivat, vaan astui raskailla, ep?vakaisilla askeleilla kohden kolkkoa kotoansa.
* * * * *
Kymmenen vuotta oli kulunut. J?rven rannalla oli talo, tosin pieni, mutta hauska ja siisti. Pellolla aaltoili ruis, kauniina ja l?hes tuleentuneena. Ikkunat v?lkkyiv?t ilta-auringon valossa. Nuori, ihana vaimo seisoi etehisen ovella, varjosi k?dell? silmi??n ja t?hysteli polkua, joka niitylt? toi pellon aitovartta pitkin talolle. Tuvasta juoksi kolme pienokaista h?nen luokseen, ja nuorin, kaksivuotias Antti, tarttui syleillen h?nen hameesensa.
--?iti, saammeko juosta is?? vastaan?--kysyi vanhin, siev?, seitsenvuotias Anna.
--Menk??, lapseni, tuolla h?n jo tuleekin.--
Ja siell? tosiaankin tuli vanha tuttavamme, Antti, viikate olalla. H?n astui rivakkaasti ja kasvojaan kaunisti lempe? iloinen hymy, sill? h?n jo oli huomannut armaan vaimonsa ja rakkaat pienokaisensa. Vanhemmat lapset riemuten juoksivat is?? vastaan ja pikku kaksivuotias koki tallustella j?less?. Vaan eip? h?n pitk?lt? enn?tt?nyt, ennenkuin is? jo tuli Annan ja Villen seurassa h?nen vastaansa.
Pikkuinen kurotti k?si??n ja rukoili: ?Is? ota 'yliin!? Ja is? laski heti viikatteen aidalle ja nosti lemmittyns? k?sivarrelleen.
N?in