Luutnantti Jergunovin juttu | Page 7

seljan oksan ja tirkisteli
luutnanttiin kukkain välitse, joista hän puri poikki lehden.
"Vartokaa, tahdotteko konstantinopelilaista konfektea? sorbetia?" kysyi
hän.
Kolibri nousi äkkiä istuiltaan, meni pienen kaapin luo, aukasi sen ja otti
siitä pienen kullatun maljan, joka oli peitetty kappaleella punaista,
terästähdillä koristettua vaatetta, hopealusikan, vedellä täytetyn tahotun
kristallikaraffin ja samankaltaisen lasin. -- "Ottakaa sorbetia, hyvä herra,
kovin hyvää; ja minä laulan. Tahdotteko?"
Hän tarttui kitaraan.

"Laulaisitteko?" kysyi luutnantti ja vei lusikallisen todellakin oivallista
sorbetia suuhunsa.
Kolibri tarttui paksuun tukkaansa molemmilla käsillään ja heitti sen
taaksepäin, kallisti päätään sivullepäin ja näpähytti muutamia ääniä
kitarasta, tarkasti katsellen hyppysiään ja kitaran vastinlautaa. Sen
jälkeen alkoi hän laulaa suloisella äänellä, ja paljoa voimakkaammin
kuin olisi odottanut niin heikolta olennolta; mutta luutnantista oli hänen
laulunsa kummallinen. -- "Miten naukuu tuo kissanpoika!" sanoi hän
itsekseen.
Hän lauloi surullista laulua; se ei ollut venäjän eikä saksan kielellä,
vaan Jergunoville aivan tuntemattomalla kielellä. Niinkuin hän
myöhemmin kertoi, sekoittui alinomaa kummallisia kurkku-ääniä
hänen lauluunsa, ja lopussa lauloi hän hiljaa sanat "sintsimar, sintamar"
tahi jotakin semmoista. Sen perästä nojasi hän päätään vasten kättä,
päästi huokauksen ja asetti kitaran polvilleen.
"No, tahdotteko vielä kuulla enemmän?" kysyi hän.
"Tahdon, minä pyydän sitä", vastasi luutnantti; -- "mutta miksi aina
niin surullinen katsanto? Ettekö tahdo vähän sorbetia?"
"En, ottakaa itse. Nyt tulee jotakin iloisempaa".
Hän lauloi sen jälestä muutaman laulun tanssinuotilla, mutta samalla
käsittämättömällä kielellä ja niinkuin ennen kurkku-ääniä siihen
sekoittaen. Hänen ruuniset sormensa riensivät oikein kuin pienet
hämähäkit kielien ylitse; ja hän lopetti laulun korkealla äänellä huutaen
sanan "hussa", ja kiivaasti ja useampia kertoja pieksäen pöytää pienellä
nyrkillään. Hänen silmissänsä loisti raivoisa tuli.
Luutnantti oli, niinkuin sanotaan, aivan sokaistu; hänen päätänsä
huimasi. Kaikki oli hänelle niin uutta: tämä myskinhaju, nämä
kummalliset laulut, nämä selvällä päivällä sytytetyt kynttilät,
vaniljasorbeti ja ennen kaikkia tuo Kolibri, joka tuli häntä lähemmäksi
ja aina lähemmäksi, tämä silkinhienoinen, kiiltävä tukka ja nämä yhä
niin surulliset kasvot. -- "Hän on russalka" [juutalainen ilkeäsisuinen

aallotar tahi metsän impi slavilaisessa jumalais-tarustossa], sanoi hän
itsekseen, tuntien omituista mielipahaa. -- "Sydänkäpyseni ... sano
minulle ... kuinka mielesi teki kutsua minut luoksesi tänään?"
"Sinä olet nuori, kaunis poika, semmoisesta minä pidän!"
"Ah, ah! mitä Emilia on siitä sanova? Hän tulee, hän on tänään aamulla
kirjoittanut minulle siitä".
"Ei sanaakaan Emilialle ... hän tappaisi minut".
Luutnantti purskahti nauruun. "Pidättekö häntä niin ilkeänä?"
Kolibri pudisti päätään. -- "Ei pahat ihmiset yksistään tapa... Ei sanaa
rouva Fritschelle myöskään".
Hän kosketti samalla luutnantin otsaa sormensa päällä. --
"Ymmärrättekö, upseeri?"
Luutnantti rypisti kulmiansa. -- "Hyvä, hyvä, olen säilyttävä
salaisuutesi, mutta palkinnoksi siitä sinun täytyy antaa minulle
suudelma".
"Ei ... sitten, kun menet..."
"Heti!"
Hän kumartui Kolibria vasten, vaan tämä vetäytyi verkalleen
taaksepäin ja nousi paikaltaan kuin kyykäärme, jonka päälle on astuttu
tiheässä ruohossa metsässä. Luutnantti katsoi häntä tarkasti silmiin. --
"Hän on äkäinen!" sanoi hän... "No, jos tahdot, ja Jumala olkoon
kanssasi!"
Kolibri näytti hetkiseksi vajonneen unelmiin, sitten päätti hän taas
lähestyä luutnanttia, kun kolme kumisevaa lyöntiä kaikui läpi
rakennuksen. Kolibri nousi äkkiä istuiltaan. -- "Tänään ei, huomenna,
niin tule huomenna", sanoi hän väkinäisellä hymyllä.
"Mihin aikaan?"

"Kello seitsemän iltapäivällä".
"Hyvä, vaan huomenna sinun täytyy kertoa minulle, miksi olet kätkenyt
itsesi minulta niin kauan".
"Niin, niin -- loppu huomenna, upseerini!"
"Pysy sanassasi siis! Minä tuon mukanani pienen kauniin lahjan sinulle
myös".
"Ei koskaan!" sanoi hän ja polki jalkaansa laattiaan. "Tämä -- ja se -- ja
se" (hän osoitti sormellaan vaatteitaan, koristuksiaan, kaikkea mikä
ympäröitsi häntä) -- "se minun. Lahjoja -- ei koskaan!"
"Älä suutu, neitiseni. Minä en pakoita ketään. Täytyy siis erota!
Hyvästi, pikku hempukkani ... ja suudelma?"
Kolibri juoksi kepeänä ja notkeana häntä vastaan ja heitti käsivartensa
nuoren luutnantin kaulan ympäri sekä antoi hänelle suudelman, joka
häneen teki saman vaikutuksen kuin jos lintu olisi noukallaan iskenyt
häntä vasten suuta. Hän tahtoi nyt vuorostaan taas suudella häntä, vaan
Kolibri luikahti sukkelasti pois ja pakeni pienen sohvan taakse.
"Huomenna siis, kello seitsemän?" sanoi luutnantti, hiukan
hurmautuneena. Kolibri vastasi pään nyykähdyksellä, ja tarttuen
hyppysillään muutamaan hiuspalmikkoonsa, rupesi hän hiljaa sitä
pureksimaan pienillä hampaillaan. Luutnantti viittasi hänelle
jäähyvästiä kädellään ja veti oven kiinni perästään. Hän kuuli vielä
miten Kolibri lähestyi sisäpuolelta ja salpasi sen kahdella säpillä.
Rouva Fritschen salissa ei löytynyt ketään ihmistä ja luutnantti, joka ei
ollenkaan tahtonut tavata Emiliaa, kiiruhti tullakseen ulos; mutta
etehisessä kohtasi hän emännän. -- "Te menette jo pois, herra
luutnantti?" sanoi hän tuolla samalla teeskentelevästi ja ilkeästi
ystävällisellä irvistyksellä, -- "te ette tahdo odottaa Emiliaa?"
Luutnantti otti lakkinsa. -- "Rouva Fritsche", vastasi hän, "minun täytyy
ilmoittaa teille, ett'en ole tottunut odottamaan; -- on hyvin luultava,

etten myöskään tule takaisin huomenna. Olkaa hyvä ja ilmoittakaa se
sisarenne tyttärelle".
"Hyvä, hyvä", sanoi ämmä. "Mutta ei suinkaan teillä kuitenkaan ole
ollut ikävä, herra luutnantti?"
"Ei, rouvaseni, ikävä minulla ei suinkaan ole ollut".
"Sehän onkin kaikki, minkä minä tahdoin tietää. Saan kunnian".
"Hyvästi, rouvani".
Luutnantti palasi kotia, heittäytyi sängylleen ja vaipui kaikenlaisiin
mietteisin. "Mitä hittoa tämä on!" huusi hän monta kertaa suurella
äänellä; "miksi on