Lukinverkkoja | Page 7

leikkiä
croquet-peliä meidän kanssa koko iltapäivän, sen sijasta tulisi teidän
pukeutua säkkiin ja tuhkaan, ja kulkea maata alas, maata ylös
huutelemassa, vielä neljäkymmentä päivää, ja Ninive on hukassa.
"Niin tosiaankin," sanoi Theodor, joka ei voinut olla hymyilemättä,
"mutta tiedättehän, että myöskin sanotaan: 'Syökäämme ja juokaamme,
sillä huomenna kuolemme.' Päälle päätteeksi olemme vasta tiellä
turmiotamme kohti ja vielä viipyy vähän aikaa ennenkuin joudumme
haaksirikkoon. Tämä kakeluunin ympäristö on kuin rauhaisa ja
levon-omaava saari levottomuuden valtameressä, ja teidän tee-leipänne
ovat väittämättä ensimäiset laatuaan. Haluaisin vielä maistella niitä, jos
tahtoisitte siirtää minulle leivos-korin."
"Tekisi mieleni olla siirtämättä sitä," sanoi Jenny, "onko tuo täyttä totta?
Miten voi tuommoisella uskolla elää? Minä sitä en voisi, sen tunnen."
"Tyttöseni," sanoin minä, "ystävämme tekemä kuvaus on totuus,
maalattu maan mustilla eikä valoisilla väreillä. Kaikki paha, jonka hän
mainitsee, löytyy täällä, mutta hyvän, joka sitä vastaa, on hän jättänyt
pois. Esimerkiksi kaupan ja elinkeinojen suhteen, osoittavat
vuosikertomuksissamme numerot enenevää menestystä ja tiheään
kertovat sanomalehdet keksintöjä ja parannuksia tehdyn lukuisasti, niin
lukuisasti kuin on tähtiä taivaalla."
"Voi olla," sanoi Theodor epäröiden, "mutta valtioluettelot tuovat
toisenlaisia lukuja näytteille.

"Se on kyllä uskottavaa," sanoin minä, "sillä vielä löytyy meillä
ylenmäärin raakuutta, jota intelligentti pyrkii perkkaamaan pois."
"Ja silläkö olisi kyllin suolan makua, estämään kansan paljoutta
mätänemästä," sanoi Theodor.
"Toivoisin tuota uskovani, mutta nykyään en huomaa kuin yhden
pyrinnön kaikkialla ja se tarkoittaa -- rahaa. Ja mihin näitä rahoja
pyydetään käyttää? Ainoastaan elämää varten, joka on täynnä laiskuutta,
ilman vastuksia ja vaivoja, elämää täynnä turhuutta ja kiiltoloistoa.
Mikä on hienojen naistemme halun ja pyrkimisen päämaali? Se on
päästä kaikista taloudenhuolista vapaaksi, maksoi mitä maksoi; saada
palvelijoita, jotka ottavat kaikki heidän hartioiltansa vastataksensa,
pitävät huolta heidän talostansa ja lapsistansa sillä aikaa kun itse
loistavat tanssisaleissa eli kulkevat vieraisilla. Ja mitä kaikki
naimaikäiset neitoset etsivät? Miestä, jolla on niin paljon rahaa, että
hän taitaisi elää työttä ja huolehtimisetta, paitsi sitä pyrkimistä että,
niinkuin liljat maan päällä puvussaan olisivat koreammat kuin Saloma
kaikessa kalleudessaan."
"Mutta, hyvä Theodor herraseni," sanoi Jenny, "minä haluaisin tietää
miksi valitsette tuohon kirjoitelmaan kuvaukset vaan meidän, tyttösten,
keskuudesta. Miksi vain valitatte naisista jotka menevät naimisiin rahan
vuoksi, ettekä miehistä samassa? Miksi vaan naisista, jotka
kotivelvollisuuksiaan laiminlyövät, ettekä perheen isästä, joka myöskin
voi sen tehdä?"
"Armollinen neiti," vastasi Theodor, "se on toteen näytetty seikka, että
naiset luulevat kuuluvansa yksinoikeutettuun luokkaan ja perusmiete
palkan kannosta ilman työntekoa on laveammalle levinnyt vaimon-
kuin miehenpuolten seassa. Jälkimäiset hakevat ja miettivät aina
jonkinmoista työtä omaisuutensa enentämiseksi. Naiset sitävastoin
ajattelevat aina vaan elääksensä isän ja aviomiehen työllä. Kaikki
romanit, runous ja kaunokirjallisuus, joka on naisten pääasiallinen
ainelaji, viittaa samaan suuntaan, ja naisemme yhä pyrkivät
elanto-tapojen hienontamiseen, niitten yksinkertaisten tapain sijaan,
jotka heille oikeastaan kuulusivat. Tuntematta huolenpidon perheestään
korkeana ja jalona elinehtona, pitävät he päinvastoin kaiken, mikä

siihen kuuluu, suvaitsemattomana paheena, jonka panevat palvelijain
niskoja notkistamaan. Palveliat, jotka ottavat esimerkkiä emännistään,
miettivät samoin ja toimittavat velvollisuutensa huolettomasti ja
kärsimättömästi? Ja ken sitä voisi kummeksia? He näkevät ja tuntevat
joka päivä, että elämän ylevin tarkoitus on laiskuus ja ken voi heitä
siitä moittia, että hekin voimainsa mukaan pyrkivät samaan oivalliseen
päämaaliin?"
"Isä kulta," sanoi Jenny, "en käsitä, miten saatat istua mykkänä koko
illan ja antaa minun yksin pitkittää näin tasaamatointa taisteloa. Miksi
et auta minua?"
"Siksi, lapseni, että ystävällemme on sanotulta puolelta oikein,"
vastasin minä, "ja hänen viimeinen muistutuksensa johtaa mieleeni, että
olen kirjoittanut valmiiksi kyhäyksen lukinverkosta, jonka luulen
mahdolliseksi poistaa."
"Mitä sitte? Minkä kaltainen lukinverkko?" kuului nyt moni-äänisesti.
"Palvelijat," vastasin minä yksitoikkoisesti.
"Mitä" huudahti Mary, joka tänä iltana oli meillä käymässä, ja joka
vielä ei ollut varmistunut uusiin oloihinsa vaikka jo oli toista vuotta
ollut naimisissa. "Mitä? Eihän isä toki tahtone 'poistaa' palvelusväkeä?
Ja kuinka voi palkollisia kutsua lukinverkoksi?"
"Niin sitä minäkään en ymmärrä," sanoi Jenny.
"Vai niin," sanoin minä, "olenko minä viime aikoina kuullut muuta
kuin valituksia ja viheliäisyyttä Mariannelta huolettomista piijoista,
joita hänen on pakko palveluksessaan pitää? Ja eikö niin ole useamman
tuttavamme tykönä, vaikka tässä talossa, Jumalan kiitos, vanha Johanna
vielä elää ja hallitsee. Eikä myöskään ole aikomukseni palkollisia
'poistaa,' niinkuin sanot, vaan että oikealla kohtelemisella ja oman
käytöksen kautta poistaa sitä epäsopua, joka nyt syntyy isäntäväen ja
palvelijain keskinäisen välin kautta. Tahdotteko kyhäystäni kuulla."
Kyllä, tietysti kaikki tahtoivat, kun ystävä Theodor oli saanut neljännen

kupillisen teetä nielläksensä ja Jenny ehtinyt sefiirilankojaan selvitellä.
"Tähän aikaan hyvin tavallinen vaikeroiminen," aloin minä, on
palvelusväen huonoudesta. Se menee niin pitkälle että moni
perheenemäntä lausuu, että palkolliset katkeroittavat hänen elämänsä,
ettei hänellä olisi minkäänlaista rauhattomuuden ja valituksen aihetta,
jos hän voisi päästä palkollisia pitämästä -- sanalla sanoen, ne ovat
esteeksi hänelle, vaikka heistä pitäisi olla apua ja hyötyä. Ja voi kyllä
olla niin kuin hän kuvaa, mutta syy ei ole siinä kuin hän luulee -- se on
palkollisten kohtelemisessa ja siinä suhteessa ovat poistettavat
epäkohdat.
"Että kaiketi löytyy paljo huonoja palkollisia, sitä ei käyne kieltäminen.
Löytyy vaimonpuolia, jotka eivät tahdo eivätkä taida tehdä mitään
mailmassa oikein, ja mikä on pahinta, eivät myöskään