Lukinverkkoja | Page 6

"mutta juuri miehet itse ovat ne, jotka antamalla
naisille ulkonaisen ja turhamaisen kasvatuksen, ovat tehneet heistä
kuormat kannettavikseen, ja siten itseltään kadottaneet apu-olennon,
joksi nainen oli aioittu."

II.
Väärä käytöstapa palkollisia kohtaan.
Kotilietemme leimuavan tulen ympärille kokoontuu, kuten jo ennen
olen vihjaissut, ei ainoastaan oman perheemme jäseniä, vain myöskin
muita tuttavia ja ystäviä, joille siinä aina on sijaa. Heidän seassa ei
löydy enemmän tervetulleena pidettynä kuin Theodor Thoro on.
Ystävä Theodor on syntynyt eräässä luonnon satunnaisesti
melankolillisessa hetkessä, mikä kuitenkaan ei ole estänyt häntä
omistamasta mitä kiitettävimpiä omaisuuksia, paitsi sitä että hän voisi
katsoa mailmaa iloiselta kannalta, jota hän yhä on vailla. Hänellä on
kaikki mahdolliset, kristilliset avut, paitsi toivoa, ja jos jossaan tahtoo
tiedustella vikoja ja virheitä, niin on kääntyminen ystävä Theodorin
puoleen. Hän osaa sanoa ihan täsmälleen milloin ja missä parhaimmin
perustetut aikeet käyvät ylön alaisin; hän tietää, mikä pyörä
kekseliäimmin varustetussa koneen teossa sijaltaan järähtää; hän heti
hoksaa heikon puolen jokaisessa luonteessa, ainoan vaajan
parhaimmassakin kirjassa; ne kaikenlaiset ohdakkeet ja pistimet, jotka
seuraavat jokainoata ruusua tässä elämässä.

Mutta kaikki tämä ei ole ystävä Theodorilla katkeruuden ja vihan
synnyttämää. Hänen mailmaavihaamisensa ei ole kolkkoa ja katkeraa,
vaan suruista ja haikailevan säälivää. Kaikki olemme viheliäisiä
raukkoja, näkyy hän sanovan, kun hän tarkastelee mailmaa ja esineitä,
joita siinä löytyy. Ei meillä kenelläkään ole isoja toivon aiheita, mainii
hän, mutta rakastakaamme toisiamme ja olkaamme kärsivälliset.
Tietysti Theodor on -- niinkuin tuommoisen luonteen omistajan tulee --
innokas työntekiä ihmiskunnan hyväksi ja aina on hän kiinni toisessa
eli toisessa tarpeellisessa ja hyvässä aikeessa, jonka toteuttamiseksi hän
melankolillisella uupumattomuudella itseänsä rasittaa, ilman
rahtuakaan menestymisen toivoa. Uskonnollisessa suhteessa hänellä on
marttyrin sielu -- hänelle ei soveltuisi mikään paremmin, kuin että
hänet elävältä poltettaisiin uskonsa tähden, mutta tässä hän on ensin sen
opetuslapsen kaltainen, joka sanoi: "Menkäämme ylös Jerusalemiin,
että mahtaisimme hänen kanssaan kuolla." Aina hän olisi altis
antamaan henkensä totuuden ja oikeuden puolesta, vaikkei hän näe
muuta kuin toivottomuutta niitten tulevaisuudenpyrinnöille.
Kuitenkin ei saa tästä kaikesta päättää, että Theodor Thoro olisi joku
surullisen haahmon ritari. Ei maar. Hänellä on lahjana tuo mystillisyys
ja noita ilvehtivän mielen ilmipujahtavia temppuja, joita niin usein
melankolisen luonnon syvyydessä löytyy, ja jotka saavat syrjästä
katsovan erehtymään heidän oikean luonteensa suhteen. Henkilö, joka
nauraa ja viekoittelee meitäkin nauramaan; saa usein iloluontoisen
nimen, vaikka ei mikään ole etempänä hänestä, kuin juuri iloisuus.
Ystävämme Theodor on yksi jokapäiväisiä vieraitamme ehkäpä juuri
sentähden että me, vaimoni ja minä olemme, niin-sanoakseni auringon
ja päivän-valon sylilapsia. Minun vaimoni on ihan Theodorin
vastakohta. Hän katsoo aina jonkun asian valopuolet, josta muitten
mielestä vaan on mustaa pimeyttä. Itse olen sangvinillista luonnetta ja
katson kernaammin hyveitä kuin paheita mailmassa, ja toivon aina
saavani osalleni tuhansittain hyviä ja onnellisia seikkoja. Tuhatvuotinen
valtakunta on minulle uskon-kappale, ja kaikki mäet ja törmänteet
elon-tielläni ovat vaan minusta tilaisuuksia ahkeroimiseen ylöspäin,
parempaa olemusta varten viepiä.

Theodorilla on teoriassa samallainen uskonlaki, mutta se menehtyy niin
syvään tämänaikaisten surkeuksien viheliäisyyteen, että hänellä on siitä
vähän hyötyä.
"Niin," sanoi hän eräänä iltana, "me käymme turmiotamme kohti.
Jenny neiti, saanko luvan pyytää teiltä palasen sokeria teeni sekaan?"
"Te olette neljänä vuotena, joka kerta kun olette meillä teenne juoneet,
lausuneet, että käymme perikatoamme kohti," sanoi Jenny, "mutta en
ole huomannut sen vaikuttaneen ruokahaluunne. Ei hevillä arvella
seisottavan perikadon partaalla samalla kuin pippuria sekoitetaan
sallattiin; se on vaan vähän kiihoittavaa -- ei mitään muuta."
"Minä puolestani," sanoi vaimoni, "pidän päinvastoin, etteivät
katsanto-alamme koskaan ole olleet niin valon-paisteiset kuin nykyään.
Orjuus on poistettu -- kansalliskunniamme viimeinen likapilkka on pois
pesty. Me olemme käyneet läpi mitä vaikeimman ottelun, jota ikinä on
kansan kärsittäväksi esitetty, ja virkistyneet siitä voimakkaammiksi,
paremmiksi ja onnellisemmiksi."
"Rouva hyvä," sanoi Theodor, "suokaa anteeksi, mutta en voi olla
ajattelematta englantilaisen kirjailijan lausetta, että naisten
todeksinäyttäminen tavallisesti sisältää yhtä suuressa määrässä
runollisuutta kuin Thomas Mooren värssyt. Runollisuus on tietysti aina
hyvin suloista, vaikkei sillä ole juuri mitään statistillista arvoa."
"Minä en näe tässä mitään poesiaa," vastasi vaimoni.
"Orjuushan on yleissääntöjen mukaan poistettu -- sen parhaimmilta
suosijoiltakin."
"Kyllähän kuvittelemme itsellemme poistaneemme paheen siinä, missä
vaan olemme sen ilmeisen muodon muuttaneet. Orja ei enään ole
kenenkään omaisuus mutt' ei hänellä myöskään ole kenenkään suojaa.
Työtä hän ei halaja tehdä, eikä se ole hänen syynsä. Orjuus on
opettanut hänelle että työ on pahe, josta itsekunkin tulee koettaa päästä.
Ainoa, jonka he entisiltä herroiltaan oppivat on se, että työ on
häpeällistä, ja siksi pitävät laiskuutta vapauden lipun-kannattimena.

Enkö minä ole vapaa? Eikö minulla ole yhtä suuri oikeus, kuin kellä
tahansa olla työtä tekemättä? Se joutuu heidän sota-huudoksensa. Se
eikä muu mikään on loppupäätös orjain vapauttamisesta. Meidän
aineellinen edistymisemme on liikanaisissa setelipakoissa,
määräämättömässä valtiolainassa, hurjassa yrityshimossa ja vielä
hurjimmassa ylöllisyyden himossa, joka tekee että jokainen elää
ylöllisemmästi kuin hänen tulonsa sallivat ja halveksii avuja,
säästäväisyyttä ja yksinkertaisuutta.
"Sanalla sanoen," Jenny päätti, "koko maan häviö on lähellä. Mutta jos
nyt todella olisi niin säikähdyttävän pahasti, kuin te tahdotte luulotella,
niin ette suinkaan saisi istua tässä teetämme juomassa, eli