Lukemisia lapsille 8 | Page 3

puikoista. Syyne tahtoi itse olla Priska-em?nt?, ja h?n p??tti olla kiltti?hyv?nluontoista miest?ns? kohtaan. Mutta voi surkeutta! Nyt h?n oli unohtanut karjan laitumella! Kymmenen niit? piti olla; h?n osasi juuri laskea kymmeneen. Yksi, kaksi, ... miss? olikaan punainen vasikka? Sippido! Vasikka oli poissa.
Nyt olivat hyv?t neuvot kalliit. Syyne juoksi alas niitylle ja kysyi kellokkaalta, jonka tuli olla toisten poliisina. Kellokas k??ntyi ja katsoi h?neen nuhtelevasti, aivan kuin olisi tahtonut sanoa: jos olet vasikkat?ti, niin anna minulle takaisin punaisin lapseni!
Syyne pelj?styi. H?n haki niitylt?, h?n haki aidan ymp?rilt?, h?n haki mets?nrinteelt?, turhaan! Punaista vasikkaa vaan ei l?ytynyt. H?n etsi kivien ja kantojen alta, h?n tirkisteli puihin, jos vasikka mahdollisesti olisi piiloutunut sinne, tehd?kseen h?nelle kiusaa. Mutta ei pienint?k??n punaista karvaa n?kynyt, ainoastaan yksi ruskea h?nt?, joka vilkkui oksain v?list?. Orava siell? oli! Mutta mit?p? Syyne tekisi oravalla? Eih?n h?n voinut vied? sit? kotiin ja sanoa: t?m? on vasikka!
Syyne istahti kivelle. Rupeisiko h?n itkem??n, vai rupeisiko h?n p?iv?llist? sy?m??n? Mutta miss? olikaan leip?palasen puolikas, jonka h?n oli s??st?nyt p?iv?lliseksi? Poissa kuin vasikkakin! Leip? oli pudonnut sammaleen, orava pujahti alas puusta, istahti takajaloilleen, otti leip?palan etuk?p?l?ittens? v?liin, j?rsi etuhampaillaan, ny?kytti p??t??n ja nautti mielin m??rin hyv?st? herkusta. Syynen t?ytyi nauraa, vaikka h?n olikin suruissaan. -- Sellainen pieni, ahnas veitikka! H?n sy?pi minun p?iv?lliseni ja min? saan katsella p??lt?. No, pid? hyv?n?si! Kyll?h?n minulla on n?lk?, mutta sinulla on ehk? viel? enempi n?lk?, kuin minulla.
Kaiken t?m?n harmin lis?ksi n?kyi viel? ilke? Sveru tulevan Syyne? kohti maantielt? p?in.
? ?iti on l?hett?nyt minut katsomaan, miten sin? hoidat karjaa. Miss? ovat elukat? Vai niin, tuolla niityll?. Kymmenenh?n niit? piti olla. Yksi, kaksi, kolme ... kahdeksan. Miss?s ovat vasikat?
? Vasikat? -- kysyi Syyne pelj?styneen?.
? Niin, molemmat vasikat? Ehk? susi on ne vienyt?
? Rakas Sveru, auta minua, etsik??mme yhdess?!
? Etsi itse! -- vastasi Sveru.
? Rakas Sveru, pyyd? Rinua heti tulemaan t?nne auttamaan minua etsiess?ni!
Sveru nauroi. -- Rinu istuu kellarissa, sill? h?n kaatoi maitopytyn etsiess??n linkkuveist??n hyllylt?. ?iti on lukinnut h?net sinne, ja kun sin? t?n?iltana tulet kotiin ilman vasikoita, lukitsee h?n sinutkin sinne. Hyv?sti nyt! Mit? romua sinulla on tuolla kiven vieress?? -- Ja menness??n potkaisi Sveru rikki kauniin uudistalon aitoineen, ver?jineen, navetoineen ja lehmineen.
Syyne silm?ili taloansa, katseli harmaata kantoa, joka yksin seisoi paikoillaan, ja ajatteli syd?mess??n: -- Jos sin? nyt olisit minun el?v? is?ni, auttaisit sin? minua. Mutta sin? olet vaan vanha kaatunut ja lahonut puuraukka!
? ?l? itke, min? autan sinua! -- sanoi k?he? ??ni h?nen vieress??n.
Syyne silm?ili h?mm?styneen? ymp?rilleen. Niin kauas kuin h?n voi n?hd? niityll?, tiell? ja mets?nrinteell?, ei h?n huomannut yht??n ainoata muuta el?v?? olentoa kuin lehm?t ja hyttyisparven, joka tanssi katrillia auringonpaisteessa aidan luona. Olihan nyt kev?t, mutta Syynen surullisessa syd?mess? oli syksy.
? T?ss? min? olen, -- sanoi ??ni j?lleen. Ja nyt huomasi Syyne suureksi h?mm?styksekseen, ett? se, joka puhui, olikin kanto, -- kanto, joka oli olevinaan h?nen is?ns?, r??t?li!
? Miksi sin? pelk??t minua? -- jatkoi kanto. -- Olenhan min? vaan vanha, kaatunut puuraukka. Ymm?rr?tk? sin?, mit? min? sanon?
? Ymm?rr?n, -- sanoi Syyne. H?nest? rupesi ??ni kuulumaan yh? selvemm?lt?, kuta enempi kanto puhui. Aivan niinkuin kuollut leivonen ensin liikutti siipi?ns? ja vihdoin alkoi visert??.
? Se on hyv?, -- sanoi kanto. -- Huomaa nyt, mit? min? sanon! Sin? olet l?mmitt?nyt minun paleltunutta leivoistani lapsensyd?mell?si ja her?tt?nyt h?net j?lleen eloon. Sin? olet suonut vasikoille maidon, vaikka sinulla itsell?si oli jano, ja oravalle sin? olet antanut leip?si, vaikka sinulla itsell?sikin oli n?lk?. Etk? luule, ett? kaikki el?imet ja kasvit, yksin mets?n halveksitut kannotkin, k?sitt?v?t, kun joku on hyv? heit? kohtaan? Niin on asia, luota siihen! Ja etk? tied?, ett? kaikissa el?imiss? on el?v? henki? Niin, niin on, mutta se on sidottu, se ei ole vapaa, kuten sinun vapaa henkesi. Se on saman Luojan ty? ja el?? el?m??ns?, kuten sin?kin el?t el?m??si. Se puhuu omaa kielt?ns?, mutta ihmiset eiv?t sit? ymm?rr?; sen vuoksi he sanovat: kasvi ei voi puhua, el?in ei voi puhua. Vanhat ihmiset ja vanhamaiset lapset eiv?t ymm?rr? luontoa. Ja kuitenkin puhuu koko luonto. Hyv?t, turmeltumattomat lapset ymm?rt?v?t luonnon kielen, mutta toiset selitt?v?t, ett? se on vaan mielikuvitusta, ja sanovat sit? saduksi, mutta muista, ett? se on tosisatu; siin? on enempi todellisuutta, kuin ihmiset uskovatkaan.
Syyne ei en?? yht??n pelj?nnyt, oli vaan kummastuksissaan ja iloissaan. H?n tiesi kyll? saduista, ett? koko luonto osasi puhua, mutta etteiv?t kaikki sit? ymm?rr?. H?n ymm?rsi kyll? joka sanan; h?n mietti vaan, kuka kanto oli.
Kanto jatkoi puhettaan, aivan kuin olisi se arvannut h?nen ajatuksensa:
? Sin? mietit, kuka min? lienen? Min? olen vaan vanha kantoraukka, enk? mit??n muuta. Min? olen ollut suuri puu, olen vanhentunut toisten tavoin ja myrsky on minut taittanut. Heit? minut tuleen, niin min? palan; hakkaa minut rikki, niin min? muutun lastuiksi. Mutta niin kurja ja katoava kuin olenkin, olen kuitenkin pienoinen pala suurta, el?v?? luontoa, ja sama voima, jonka Jumala on pannut luontoon, asuu minussakin. En voi enemp??, kuin luonto voi, mutta mink? luonto voi, sen voin min?kin. No niin, sin? olet hyv? lapsi, sin? olet vet?nyt minut esiin lumikinoksesta, pyyhkinyt minut