Lukemisia lapsille 2 | Page 4

valtakuntansa.
Valtteri on kuuden vuoden vanha. Pian tulee hänen alottaa

koulunkäyntinsä. Lukea ei hän vielä osaa, mutta kyllä paljon muuta.
Hän osaa hyppiä harakkaa, seisoa päällään, heittää kuperkeikkaa, vetää
sormikoukkua, ottaa pallin lennosta käsiinsä, hyppiä hypinlaudalla,
heittää kiekkoa, onkia särkiä, laskea mäkeä, olla lumisilla, matkia
kukon laulua, ratsastaa puuhevosella, syödä voileipää ja juoda
kirnupiimää. Hän osaa astua saappaansa lautalle, repiä housunsa rikki,
kuluttaa reiän hihaansa, niistää nenäänsä hyppysillään, särkeä lautasia,
heittää pallin ikkunaan, piirtää ukon kuvia tärkeille papereille, nyäistä
rihman rukin pyörältä, tallata kukkasarkoja, syödä
karviaismarjoja
siksi kuin sairastuu, ja parantua selkäsaunan saatuaan. Muutoin on hän
hyväsydämminen, mutta huono muistamaan isän ja äidin varoituksia,
jonka tähden hän joutuu moneen pahaan pulaan.
Saatpa kuulla.
Kuin Valtteri kerran kauniina kesäaamuna heräsi, istui äiti sängyn
laidalla ja sanoi, suudellen häntä: "tänään on Heinäkuun 20 päivä.
Jumala siunatkoon sinua, rakas lapsi!"

Samassa tuli myöskin isä ja suuteli häntä, ja siskot olivat jo
vaatteissaan, ja Leena ja Joonas seisoivat ovella, ja kaikki olivat iloisen
ja miettivän näköiset, ja Musti hieputti häntäänsä, kuten sen tapa oli, ja
Jänö-Pupu hypähti sängyn ohitse, Vilkas hirnui pihalla ja Kukkukiekoo
piti puhetta aitovierellä. Puheensa oli aina samaa, ei muutosta
ollenkaan; kuuluipa se kuitenkin nyt erittäin tärkeältä, ja sehän pääasia
olikin.
Hiukan hämillään hieroi Valtteri unen silmistään ja naurahti. Hän tiesi
hyvin, mitä kaikki tämä merkitsi: tänään oli hänen kuudes

syntymäpäivänsä.
Yks' kaks' oli hän pystyssä ja rupesi hakemaan vaatteitaan, jotka hän
edellisenä iltana oli heittänyt sinne tänne, sillä kelpo Valtterimme oli jo,
vaikka pieni vielä, aika hupsu, eikä muistanut, että häntä oli käsketty
huolellisesti panemaan vaatteensa tuolille. Mutta tänä päivänä ei häntä
toruttu, ja hänen äitinsä ojensi hänelle ihko uudet kesävaatteet, harmaan
takin, housut ja liivin; -- olipa hänestä erinomaista olla puettuna liiviin!
Paitakin, puhdas ja somasti silitetty, riippui sängyn laidalla, aivan uudet
sukat tuolilla ja pienet saappaat, illalla vielä varsin mutaiset, olivat nyt
kauniisti kiillotettuina sängyn vieressä. Nyt kävi kuin leikki pukeutua
sieväksi ja siistiksi, ja ainoa huomattava seikka oli, että Valtteri
kiireessään veti oikean jalan saappaan vasempaan jalkaan, mutta sehän
oli yhdentekevä; kävipä niinkin päinsä. Väärinhän tuo tosin oli, vaan
syntiä se ei toki ollut.
Salissa oli lahjapöytä, kukilla ja seppeleillä koristettu. Pöydällä oli
rinkilä ja laiva, varustettu mastoilla, purjeilla, kokkapuulla ja oikealla
taklingilla; tätä oli Joonas, vanha merimies, jo kauan nikkaroinut.
Tällaista laivaa oli Valtteri jo kauan toivonut; hän ihastui suuresti, ja
laivalle piti heti annettaman nimi. Uljaan nimen se saikin, nimittäin
Lunkentus.
"Iltapäivällä soudamme tuonne Kuuselaan," lupaili isä, "ja silloin saat
koettaa, mihin Lunkentus kelpaa."
"Eikö Valtteri voisi panna laivaansa vesikorvoon purjehtimaan? Minä
kammoon järveä", sanoi äiti huolestuneena.

"Pitääkö Lunkentuksen purjehtiman vesisaavissa?" kysyi närkästyen
Valtteri.
"Saadaan nähdä, jos olet tottelevainen", sanoi isä. "Yksin et saa järvellä
soutaa; mutta otahan kuitenkin Lunkentus mukaasi."
Niin päätettiin. Iltapäivällä lähtivät he kaikki suuressa veneessä
Kuuselan saareen. Siellä oli luonto ihana, järvi tyyni ja pienet salakat
uiskentelivat isoissa parvissa ihan veden pinnassa, nyppien pieniä
hyönteisiä, jotka puista olivat pudonneet veteen. Rannalla oli
eriskummallisia kiviä, muutamat mustia, toiset valkoisia ja toiset taas
ikään kuin litin heittämistä varten tehtyjä.
Äiti toimitti voileipää ja kahvia nurmikolle, eikä hapanleipä ja
rieskamaito koskaan ennen niin maistuneet kuin nyt; tämä oli
verrattoman hauskaa. Ainoa harmittava seikka oli, että hyttysilläkin oli
oivallinen ruokahalu ja ne pitivät Valtteria voileipänänsä, mutta
Valtteri ajoi ne pois koivun oksalla ja taisteli rohkean urhon tavalla
yksin tuhatta vastaan. On sekin jotain, olla niin urhollinen ja peljättävä.
Ruuan jälkeen otti isä pyssynsä ja lähti metsälle, äiti ja Lotta menivät
marjaan, Leena pesi kahvikupit ja Joonaan tehtävänä oli poikien
kaitseminen. Päivä paistoi kuumasti; Lauri nukkui, ja Joonas, joka oli
viimeisen yön valvonut Lunkentusta valmistaessaan, nukkui myös.
Silloin teki Valtterin mieli koetella laivaansa.
Hän meni rantaan, pani Lunkentukseen lastiksi valkoisia kiviä, asetti
muurahaisen perämieheksi ja antoi sen purjehtia Espanjaan. Hiljainen
tuuli puhalsi maalta ja laiva tuotti tekijällensä kunniaa. Valtteri
mielestään ei ikänä ollut niin kaunista laivaa nähnyt. Miten ylpeästi se
keikkui karehtivilla laineilla! Kuinka nopea sen kulku! Miten uljaasti se
kallistihe tuulessa! Lunkentus purjehti Espanjaan, mutta Valtteri seisoi
rannalla lanka kädessä ja varoi antamasta Espanjan olla liian etäällä
Kuuselan maantieteessä.
Nyt tuntui tuulen puuska. Juuri kuin oli hauskimmallaan, pääsi
havaslanka Valtterin kädestä ja -- hyvästi Lunkentus! Se purjehti nyt
omin päin aavalle järvelle.

Valtteri juoksi veneen luo, mutta vene oli niin iso ja raskas, ett'ei hän
sitä vesille saanut. Hän juoksi kuin hullu pitkin rantaa; Lunkentus pääsi
karkuun! Nyt Lunkentus todellakin menee Espanjaan! -- Lähellä asui
kalastaja; hänen veneensä oli poissa, mutta rannalla oli vanha
taikinakaukalo kumossa. Valtteri ei kauemmin arvellut. Hän tuuppasi
kaukalon vesille, hyppäsi siihen ja sauvoi venettään eteenpäin pienellä
seipäällä.
Kaukalo oli jotensakin kiikkerä, mutta alussa kävi kulku varsin hyvin.
Tuuli kävi maalta ja ajoi kaukalon vähitellen syvälle. Valtteri ei
kuitenkaan päässyt lähemmäksi karkulaista, sillä Lunkentus purjehti
paljon nopeammin.
Kuin Valtterin seiväs ei enää pohjannut, hämmästyi hän. Kaukalo ajeli
yhä ulommaksi, se kallisteli mainingissa ja oli vähältä kaatua.
Nyt alkoi Valtteri huutaa täyttä kurkkua. Ei paljon puuttunut, että
Valterin