Lukemisia lapsille 2 | Page 3

lehtisilmikot puhkeavat oksiin. Samaten peltokin kysyy
kyntäjältä: rakastatko minua? Totta ma sinua rakastan, vastaa kyntäjä.
Silloin itää pelto, ja viheriöitsevät oraat kuiskaavat toisilleen
iltatuulessa: kasvakaamme pitkiksi ja uljaiksi, tuottaaksemme upeita
tähkiä ystävällemme leiväksi!
Aivan samoin sanoo laiva merimiehelle: rakastatko minua? Totta
kaiketi, vastaa merimies. Silloin levittää laiva purjeensa, sanoen
tuulelle: joudu, joudu, ystävälläni on kiire, hän haluaa kotiin,
satamaansa! Ja tulinen rauta ahjossa sanoo sepälle: rakastatko minua?
Sepä kysymys! huudahtaa seppä ja alkaa takoa, ja tuo kova, vahva rauta
notkistuu kuin pajuvitsa hänen taitavissa käsissään.
Vilppu istui kerran läksyinensä, haukotellen, jolloin kirja kysyi häneltä:
rakastatko minua? En toki, vastasi Vilppu. Silloin kaikki kirjaimet
hyppimään hänen edessänsä kuin hyttyset päivänpaisteessa, ja hän
haukotteli haukottelemistaan koko nuoruutensa ajan.
Rakastatko minua? sanoi piano Minnalle, kuin hän istui soittamassa
vaikeita sävelikköjä. En, vastasi Minna, en tiedä sävelikköjäsi
ikävämpää. Katso, silloin alkoi piano sälistä, koskettimet juuttuivat
kiinni, eikä ainoatakaan säveltä kuulunut; kaunis soitanto pakeni ijäksi

päiviksi Minnan pianon kieliltä.
Mutta kerran tunsin kaksi köyhää lasta, joilla ei ollut kirjaa, ei pianoa.
Erkin kirjana oli ihana luonto; hän kokoili monenmoisia ruohoja ja
tarkasteli niiden kasvamista. Kreetan piano oli pieni kantele, johon hän
itse oli teräslankaiset kielet laittanut. Rakastatko meitä? sanoivat
metsän kasvit Erkille. Rakastan, vastasi hän. Mene sitte kaupunkiin,
kuiskasi metsä; sieltä löydät toisen, joka meitä rakastaa, ja hän antaa
sinulle oppia tullaksesi kerran viisaimmaksi mieheksi luonnon
tuntemisessa. Sama kysymys suhisi hiljaa Kreetan kanteleesta:
rakastatko minua? Oi, totta ma sinua rakastan! Ja hänen kanteleensa
kasvoi ja helisi kuin hopea vuorissa, hänestä tuli kaikkein kaunihin
soittaja ja hän sai ihmiset itkemään ilon kyyneliä.
Istuipa kerran köyhä paimenpoika illalla metsässä, tähtiä katsellen.
Kuului silloin hiljainen ääni taivaan sädesarjasta, kysyen: rakastatko
meitä? Rakastan, vastasi poika, teitä olen rakastanut niin kauan, kuin
muistan. Mene sitte kouluun tuonne kylään, sanoivat tähdet, ja pyydä
saada oppia mitä tarvitset. Poika meni, ja työskenteli kaiken päivää,
mutta illalla istui hän taas yksin puhelemassa tähtien kanssa kieltä, jota
ei muut ymmärtäneet. Mitä he hänelle sanoivat? Sitä ei kukaan tiedä.
Mutta saammepa nähdä, että siitä pojasta vielä tulee erinomainen mies.
Istuimellaan istuu mahtava ruhtinas, ja hän kysyy suurelta

valtakunnaltaan: rakastatko minua? Rakastan, vastaa valtakunta.
Tiedäthän että olen uskollinen; enkö jo kauan ole sitä osoittanut? Ja
taas kysyy valtakunta ruhtinaalta: rakastatko minua? Rakastan, vastaa
ruhtinas, se on minun velvollisuuteni ja minun kunniani, sitä olenkin
myös osoittanut. Ja niin elävät maa ja ruhtinas uskollisesti yhtenä ilossa
ja murheessa, ja sovintoa ja rauhaa on kaikissa elämän vaiheissa.
Mutta sama kysymys kaikuu yhä ylemmäksi, eikä pysähdy ennen kuin
Herran, Kaikkivaltiaan, istuimen edessä. Rakastatko minua? sanoo
maailma Herralle, ja kaikki olennot, ihmiset, eläimet, kasvit, kivet,
tähdet ja taivaat, avaavat suunsa ja kysyvät Jumalalta: rakastatko meitä?
Ja Herra vastaa pyhässä sanassaan ja kaikissa hyvissä töissään: ettekö
tiedä että teitä olen rakastanut jo ennen maailman luomista ja että koko

luominen on rakkauteni työtä? Enkö ole teitä varjellut, holhonut ja
voimissa pitänyt alusta alkaen? Te olette langenneet syntiin ja
pahoittaneet isäänne taivahissa, ja kuitenkin on isänne antanut teille
vapahtajan, joka on kärsinyt ja kuollut synteinne tähden, kuitenkin on
isänne antanut teille ijankaikkisen elämän lupauksen, jos uskotte hänen
sanansa ja hädissänne käännytte hänen puoleensa. Enkö, köyhät lapseni,
teitä rakastaisi!
Silloin huutavat kaikki maailman äänet: katso, Herramme ja
Jumalamme on täynnä rakkautta, armoa ja laupeutta. Ei yksikään
rakasta niinkuin hän.
Mutta Jumalan ääni lähenee ihmistä ukkosen jylinässä, tuulen
hiljaisessa huminassa sekä meidän omassa tunnossamme, ja tunkee
sydämmeemme kysymään samaa: rakastatko minua?
Mitä on meidän vastaaminen? Täytyyhän meidän luoda silmämme
maahan, langeta polvillemme ja sanoa: Herra, totta meidän pitäisi sinua
rakastaman ylitse kaikkia ja koko ikämme sinun tahtoasi noudattaman.
Mutta tiedäthän että olemme köyhiä, syntisiä lapsia, ja että usein
olemme rakkautesi unhottaneet. Ole meille laupias, Kristuksen tähden,
ja suo meille pyhä henkesi, että päivä päivältä oppisimme sinua yhä
enemmän rakastamaan, palvelemaan ja ylistämään koko
elinaikanamme!
No niin, sanoo Herra, jos olette minun lapseni ja rakastatte minua
kaikesta sydämmestä, niin rakastakaatte myöskin toinen toistanne
minun tähteni! Kuinka on mahdollista rakastaa Jumalata ja vihata
veljeänsä?
[Kuva Pikku Walterin merkilliset vaiheet.]
PIKKU VALTTERIN MERKILLISET VAIHEET.
Valtteri ensimmäisen kerran pulassa.
Valtterin kodista, Lunkentuksesta ja raitaisesta hameesta.

Lähellä tietä on talo, nimeltä Kotiaho. Muistanethan vielä kaksi
kaunista pihlajapuuta sen punaisen aidan vieressä, ja kaivon korkeine
vinttineen, ja kasvitarhan kauniine marjapensaineen, jotka keväällä
aikaisin vihannoivat ja kesällä marjojen runsaudesta notkistuvat
maahan. Kasvitarhan takana on aituus; siellä kasvaa korkeita haapoja,
jotka suhisevat aamutuulen henkiessä, aituuksen tuolla puolen on tie,
sen takana metsä, ja metsän takana avara maailma. Toisella puolen
pihaa on järvi, järven takana kylä, ja ylt'ympäri vaihtelee niittyjä ja
peltoja, väliin kellahtavina, väliin viheriäisinä.
Tuossa pienessä somassa talossa, jossa on valkoiset ikkunanpielet,
mukava porstua ja siistit, tavallisesti riivityillä katajilla koristetut
portaat, on hyvät, ahkerat ja siivot asukkaat. Siellä asuu Valtterin
vanhemmat, Lauri veli, Lotta sisar, vanha Leena ja Joonas ja Musti ja
Vilkas ja Pupu ja Mirri ja Kukkukiekoo. Musti asuu koirankoppelissa,
Vilkas tallissa, Pupu enimmiten asuintuvassa. Mirri missä milloinkin,
ja Kukkukiekoo asuu kanahuoneessa; se on hänen