Lukemisia lapsille 1 | Page 8

ajatteli Hilja; h?nell? ei ollut enemp?? kuin yksi voileip? ev??n?!
Vihdoin luulivat kaikki, ett? Juhani oli kadonnut ikuiseksi, ja surivat sit? kovasti. Ainoastaan Kohiseva ja Sohiseva kohisi ja sohisi ihan selv??n kes?iltoina: odottakaa, odottakaa, kyll? h?n viel? tulee! Mutta heit? ei uskonut kukaan.
Niin kuluivat ajat. Hilja kasvoi isoksi ja unohti pest? nukkien vaatteita Sohisevan purossa, ja unohti my?skin nyyk?hyytt?? p??t?ns? puron pienelle tyt?lle, joka ennen muinoin oli h?nen paras kumppaninsa. Vihdoin unohti h?n melkein surra Juhania; paljo muita ajatuksia tuli ja peitti unohduksen verholla entiset muistot. Mutta Sohiseva ja Kohiseva yh? lorisivat: kyll? h?n viel? tulee; odottakaa vaan, kyll? h?n tulee!
Er??n? p?iv?n? tuli vieras herra, jolla oli pitk? musta parta, ja tiedusteli nuorelta tyt?lt? puutarhassa er?st? lasta, nimelt? Hilja. Mutta tytt?, jolta t?t? tiedusteli, oli juuri Hilja itse. H?n ei vastannut mit??n, vaan kainosteli ja oli h?mill??n, kun ei voinut ymm?rt??, mit? vieras herra t??ll? tahtoi.
Silloin k?vi vieras hyvin murheelliseksi ja sanoi: "ei kukaan tunne minua en??n t??ll?, ja Hilja, minun sisareni, on poissa nyt. Tahdonpa menn? Kohisevan ja Sohisevan luo kysym??n heilt?, miss? sisareni Hilja on."
T?st? Hilja kohta huomasi, ett? vieras olikin oma kaivattu veljens? Juhani, ja eip? paljon puuttunut, ett? h?n kohta olisi lent?nyt veljens? kaulaan ja sanonut: ?l? sure, Juhani, t?ss?h?n min? olen, oma rakas sisaresi, ja nyt me emme koskaan en??n eroa! Mutta h?n malttoi mielt?ns? ja sanoi: "tulkaa, niin menemme purojen luo!"
Ja niin he meniv?t. Purot olivatkin l?hell? toisiansa; oli ainoastaan pieni vihre? kukkula niitten v?lill?. "Min? tunnen puroni", sanoi vieras. "Nuori tytt?, tahdotko kuulla puroni historian?"
"Niin, kerro se", sanoi Hilja sykkiv?ll? syd?mmell?. Ja Juhani alkoi:
"Hyvin pieni olin, kuin l?ksin kotoa ja sisareni luota katsomaan, miten puron k?visi, kuin se tulee isoksi. Kohiseva oli alussa kiivas ja raju, niinkuin vallaton poika, eik? k?rsinyt esteit? tiell?ns?. Kuin se kohtasi kiven, meni se kuohuen vihasta ja vieritti kiven pois tielt??n; mutta kuin tuli kallio eteen, taistelivat kumpainenkin ylivallasta, ja usein voitti kallio. Mutta mit? kauemmalle Kohiseva ehti, sit? isommaksi se kasvoi; pienempi? puroja ja ojia laski vetens? siihen, ja niin tuli siit? joki.
Min? seurasin sen tiet? yh?; kuin tuli n?lk?, pyysin ruokaa taloista joen rannalta, ja kuin janotti, join vett? joesta, ja kuin v?sytti, panin levolle rannan pehme?lle nurmikolle. Mutta Kohiseva k?vi yh? isommaksi ja hurjemmaksi. Se ei en?? v?ltt?nyt kallioita, vaan karkasi niitten yli kohisevana koskena, ja lep?si sitten taas tyynemm?ss? vedess?, hakien voimia uusiin taisteluihin. Sen rannikolla oli myllyj?; se teki ahkerasti ty?t?, k?ytti myllyjen py?ri? ja jauhoi jauhoja monelle kyl?lle. Sahoja rakennettiin sen varsille. Kohiseva sahasi lankkuja ja lautoja y?t sek? p?iv?t. Suuria tukkilauttoja ui sen hartioilla ja purjeveneit? piirsi nopeasti sen pintaa. Se kasvoi kasvamistaan ja vihdoin tuli siit? hyvin iso joki, isoimpia kuin maailmassa l?ytyy. Min? seurasin sen rantaa vuosia ja kuukausia, ja n?in suuria virtoja ja jokia tuon tuostakin laskevan vetens? siihen. Siit? tuli Kohiseva yh? voimakkaammaksi. Min? n?in sen kantavan hartioillansa suuria laivoja, ja n?in sen virtaavan rikkaitten kaupunkien l?pi, joissa asui tuhansia ihmisi?. Usein kysyttiin minulta: "oletko n?hnyt niin mahtavaa jokea?" "En ole", sanoin min?, "mutta min? olen sen n?hnyt pienen? lapsena, min? olen tehnyt pienill? kivill? salpauksia siihen sen alkul?hteen luona, ja ensimm?inen laiva, jota se kantoi, oli minun herneenpalosta tehty pikku veneeni."
Mit? isommaksi Kohiseva kasvoi, sit? tarpeellisemmaksi, mutta samalla vaarallisemmaksi tuli se ihmisille. He rakensivat mahdottoman isoja salpauksia sen rannoille, voidaksensa hillit? sen pahaa luontoa, joka v?list? ajoi sen karkaamaan yli laitojensa ulos oikeasta v?yl?st??n. Kerran kev??ll? paistoi aurinko kuumasti, niin ett? paljon lunta suli vuorilla ja juoksi voimakkaissa puroissa isoon jokeen. Siit? tuli Kohiseva mielivaltaiseksi ja rajuksi. Min? n?in sen paisuvan kovin, hy?kk??v?n salpausten yli ja murtavan ne sek? tulvallansa peitt?v?n monen peninkulman alan hedelm?llist? ja tihe?sti asuttua maata.
Mutta kerran kohtasi se vuoren joka esti h?nelt? tien: ja mit? Kohiseva silloin teki? Se kokosi vetens? suureksi j?rveksi vuoren eteen ja taisteli sen kanssa, mutta vuori ei v?istynyt paikaltaan. J?rvi nousi nousemistaan, tuli vihdoin vuoren huipun tasalle ja rupesi tulvaamaan sen yli, muodostaen suurimman ja kauniimman k?ng?ksen, kuin koskaan on n?hty. Jyrin? k?vi, vesi kuohui ja nousevassa h?yryss? kuvastuivat taivaankaareen kaikki v?rit, ja niin vy?ryi Kohiseva enemm?n kuin sadan kyyn?r?n korkeudelta alas, pyrkien matkansa perille, joka oli kaukainen maailman valtameri.
Sinne sill? viel? oli pitk? matka, ja vihdoin se uupui omaan suuruuteensa ja jakaantui kolmeen haaraan, joissa matala vesi hitaasti virtasi liejuisen maan l?pi. Nyt oli Kohiseva vanha; sen el?m? oli kulkenut liian nopeasti ja sent?hden k?vi se vanhoilla p?ivill??n raihnaaksi. Ihmiset ottivat taas valtoihinsa jakaantuneen virran ja tekiv?t salpauksia t??ll? siell?, miten tahtoivat. Ja kuin vihdoin aika l?hestyi, jolloin sen piti katoaman valtamereen, hiipi Kohiseva hiljaan ja v?syneen? monen pienen lasku-ojan kautta ijankaikkiseen kuoleman syvyyteen.
Mutta min? sanoin itsekseni: Hyv? Jumala, nyt olen Kohisevan kohtalossa n?hnyt kuvan ihmisel?m?st? sen jaloudessa, kauneudessa,?hy?dyllisyydess?, uhkamielisyydess? ja vihdoin sen raihnaisuudessa. Ja nyt tied?n, ett'ei mik??n voima, ei mik??n suuruus maan p??ll? ole ijankaikkista laatua, vaan suuri valtameri odottaa meit? kaikkia. Anna meid?n sent?hden