Lukemisia lapsille 1 | Page 6

puolukoita kivien v?liss?, ja syksyll? saivat lapset nauriita talonpoika-ukolta, joka toi jauhoja. Ja talven tultua rakensivat he lumesta linnoja, ja Ahasverus oppi vuolemaan jousia ja kiskomaan p?reit? ja antamaan ruokaa vuohille; sill? mummolla oli kaksi vuohtakin, jotka eiv?t ollenkaan pahastuneet, kuin Ahasverus niit? hiljaa nyki parrasta ja sanoi: "kili kili, ?l? p?kk??, niin saat sokuria."
Kev??n tultua ja lumen sulettua rosoisilta kallioilta, mustilta kannoilta ja Viher?n tummilta oksilta, ja vuoren kuninkaan l?hteen alettua porista kivien v?liss?, alkoi my?skin nousta vihreit? ruohon taimia autiolle salolle, ja tuuli kuljetteli sinne koivun, haavan ja pihlajan siemeni?, jotka itiv?t ja juurtuivat palaneesen maan pintaan. Lapsista nyt salo n?ytti paljon vihre?mm?lt? kuin edellisen? kes?n?, ja niin tosiaan olikin. Silloin he keksiv?t uuden leikin: kantoivat puita yhteen paikkaan ja rakensivat linnan ja sen viereen navetan ja m?nnyn k?vyt olivat lehmin? ja lampaina, joilla oli oikeat jalatkin nelj?st? puikosta ja sarvet kahdesta.
Kes? tuli, ja mummo alkoi odottaa vierasta herraa takaisin. Mutta viikkoja ja kuukausia kului, eik? vieras herra tullutkaan. Kes? loppui, syksy tuli, tuli talvi ja kev?tkin; mutta vieras herra yh? oli poissa. Vuosi kului toisensa per?st?, mummo yh? vanheni, lapset yh? kasvoivat, mutta herra ei palanut. Viimein mummo lakkasi h?nt? en???odottamastakaan. Onneksi h?nell? viel? oli j?ljell? enin osa herran antamista kirkkaista kultarahoista, sill? h?n kehr?si yh? edelleen ja osti vain silloin t?ll?in uusia vaatteita Ahasverukselle. Itse h?n opetti lapsia lukemaan raamatusta ja he kasvoivat kuin kaksi tuoretta kaunista kukkaa salolla.
Mutta salolla tapahtui n?in? vuosina suuri muutos. Jumalan siunaus valisti sit? p?iv?paisteen tavalla. Miss? ennen oli kaikki ollut mustaa, autiota ja h?vinnytt?, siell? nyt v?hitellen kaikki muuttui vihre?ksi, ja pikku puut, jotka olivat taimineet tuulen tuomista siemenist?, kasvoivat yh? pitemmiksi, tulivat pikku mets?ksi, joka tasalatvaisena ulottui niin kauas, kuin silm? kantoi. Nyt oli siell? hyv? ja hauska oleskella vanhan Viher?n luona. Tuulen suhistessa sen tummassa latvassa kuultiin sen sanovan pikku puille: "se on oikein, lapset, kasvakaa Jumalan lempe?n auringon valossa! Kasvakaa suoriksi ja pitkiksi; n?ytt?k??p?s, ett? vanha kumminne saa teist? kunniaa!" Sen kuulivat pikku puut ja kasvoivat hyv?? vauhtia iloissaan; ja linnut alkoivat laulaa niiden hennoissa latvoissa.
Silloin Ester ja Ahasverus ryhtyiv?t pit?m??n koulua puille ja opettamaan niit? lukemaan. He k?viv?t istumaan keskelle nuorta mets??, asettivat raamatun syliins? ja tavailivat puille Jumalan pyh?? sanaa. Ja mets? kuunteli vakavasti, alkoi suhista ymp?rill? lehtien tuhansilla kielill?, ja mit? enemm?n lapset lukivat, sit? enemm?n humisi mets?. Se huvitti Esteri? ja Ahasverusta; polvillaan oli heill? raamattu ja edess??n Jumalan toinen suuri kirja, luonto, ja he opettivat suurta luontoa lukemaan Jumalan sanaa. Ei ole koskaan n?hty kauniimpaa koulua. Puut olivat niin ahkerat, pikku kukat nyykyttiv?t niin iloisesti, linnut lauloivat kauniita virsi? aamuin ja illoin, vanha Viher? kuunteli miettiv?sti ja yksin nokiset kalliotkin n?yttiv?t hartaasti kuuntelevan uutta opetusta.
Vieras herra ei palannut. Ahasverus, joka jo oli suuri poika, l?hetettiin kaupunkiin kouluun, mutta ei h?n mielell??n l?htenyt Esterin luota eik? pois salolta; kesiksi h?n aina palasikin sinne takaisin. Vuosia kului, Ahasverus tuli ylioppilaaksi ja sanoi itse??n Saloseksi, koska h?n oli kasvanut salolla. H?n oli nyt kahdenkymmenen vuoden ik?inen, ja silloin tapahtui jotakin merkillist?.
Kauniina kes?p?iv?n?, juuri viidentoista vuoden kuluttua t?m?n kertomuksen alusta, ajoi vanha herra taas entist? saloa ja katseli kummastellen ymp?rilleen, sill? kaikki oli nyt toisin ja paljon kauniimpaa kuin ennen. Nuori mets? oli kasvanut, vihantana oli koko seutu, ja matkustavainen t?in tuskin tunsi tupaa metsik?n sis?lt?. Vaunut pys?htyiv?t, herra laskeutui maahan ja astui vapisevin askelin kysym??n tuvan mummoa. Pitk?, kaunis tytt? tuli h?nelle vastaan; se oli Ester, mutta herra ei tuntenut h?nt?. H?n vei herran sis??n mummon luo, joka nyt istui uunin vieress? vanhana ja harmaana ja melkein sokeana vanhuudesta. Vieras alkoi kysell? pikku poikaa, Ahasverusta, oliko h?n viel? elossa. H?nen ??nens? silloin vapisi, ja h?n otti taskustaan suuren silkkisen nen?liinan ja pyyhki sill? hike? otsastaan.
Mummo ymm?rsi vieraan herran nyt tulleen viem??n pois h?nen rakasta poikaansa ja alkoi itke? niin, ett? ei voinut vastata. Ester itki my?skin, sill? h?n tiesi, mitenk? nyt asiat olivat; mutta h?n kuitenkin heti vastasi, ett? Ahasverus oli vain l?htenyt mets?st?m??n ja ett? h?n kyll? pian tulee. Silloin vieras herra suuteli h?nt? otsaan ja syleili mummoa ja kiitti heit? kyynelsilmin. H?n oli kauppias ja oli matkustanut kauas pois vieraihin maihin, maapallon toiselle puolelle asti, ja oli joutunut merirosvojen k?siin eik? ennen p??ssyt palaamaan, kuin viimeinkin sai vapautensa. Mutta nyt h?n aikoi vanhuutensa ajaksi asettua rauhaan suurine rikkauksineen. Kohta sitte palasi Ahasverus mets?lt?, laukku t?p? t?ynn? teyrej? ja j?niksi?. Onhan helppo arvata, ett? siit? tuli ilo ja ihmetteleminen, kun h?n niin odottamatta sai takaisin is?ns?, jota ei ollut en?? koskaan toivonut n?kev?ns?.
Vieras herra viipyi tuvassa kolme p?iv??, ja pitk?t neuvottelut siin? oli, mit? nyt olisi teht?v?. Ahasveruksella oli suunnitelma heti valmiina, ja v?h?n arveltuaan suostui siihen h?nen is?ns?kin. Ja t?llainen se oli:
Jo samana kes?n? osti vieras herra koko sen entisen salon ja toi sinne monta sataa ty?miest? louhimaan kivi?, kaivamaan perustusta ja rakentamaan kartanoita. Vuoden p??st? oli siin? suuri, kaunis rakennus, jota kyll?