Lukemisia lapsille 1 | Page 3

maan ihanuutta. Niittyni ja laaksoni todistavat joka
kevät elämän voittoa kuoleman yli. Sellainen on totinen jalous. Olkaa
minun kaltaisiani!"
"Oikein, maani: minä tahdon olla sellainen kuin sinä olet."
Muistan pienen tarinan, mutta sen kertojaa en tiedä. Ehkä se kesäisenä
iltana lenteli puitten lehdissä, kuin meri nukkui ja tähdet taivaalla
kirkkaasti kimaltelivat. Tahdotko kuulla sitä?
Oli kerran jalo ja kaunis äiti, jolla oli monta pientä lasta. Hän kutsui ne
kaikki luoksensa, ojensi kätensä, siunasi heitä ja sanoi: "rakkaat pienet
lapseni, minä rakastan teitä sydämmestäni. Minä annan teille vaatteita
ja ruokaa, ja pienille kehdon, isoille asunnon ja pois lähteville haudan.
Pieninä ollessanne tuudittelin teitä, johdatin ensimmäiset askeleenne ja
opetin teille hyödyllisiä tietoja. Välistä piditte minua kovana äitinä, ja
se olikin tosi. En ole kasvattanut teitä hekumassa ja ylellisyydessä,
vaan olen opettanut, teitä tekemään työtä ja kestämään vaivoja,
ruumiinne ja sielunne puolesta voimallisiksi tullaksenne. Lapseni, nyt
vaadin teitä minua rakastamaan, niinkuin minä olen teitä rakastanut.
Auttakaa äitiänne, auttakaa häntä ja rukoilkaa hänen edestänsä
kaikkena elin-aikananne. Äitinne on köyhä, tehkää hänet rikkaaksi; hän
on murheellinen, ilahuttakaa häntä. Hänen on vilu, lämmittäkää häntä --
hän asuu pimeydessä, virittäkää hänen ikkunallensa kirkkaasti
valaiseva kynttilä. Jos sen lupaatte tehdä, niin tahdon pyytää
kaikkivaltiaan Jumalan tekemään teitä viisaiksi ja onnellisiksi,
rakkautenne tähden."
"Lupaamme", vastasivat kaikki ja menivät sitten kukin työhönsä. Vaan
muutamat heistä olivat laiskoja, väsyivät ja uupuivat uneen. Toiset
olivat kevytmielisiä, jättivät työnsä sikseen ja viettivät aikansa

huvituksissa. Toiset häpesivät köyhää äitiänsä ja muuttivat pois
kodistansa rikkaampiin naapuritaloihin. Olivatpa vielä muutamat niin
kunnottomia, että vieraille kauppiaille tahtoivat myydä äitinsä talon,
niinkuin Jaakobin pojat myivät veljensä Joosepin Egyptin
kauppamiehille.
Vaan toiset tekivät työtä aamusta iltaan ja kehdosta hautaan saakka
äitinsä kunnian ja onnen lisäämiseksi, ja muutamat ilolla panivat
henkensäkin alttiiksi, pelastaakseen häntä pahatekijäin käsistä.
Hetken aikaa kuluttua äiti vielä kerran kutsui heitä kaikkia luoksensa ja
sanoi heille: "Lapseni, nyt olen nähnyt työnne. Uskollisia lapsiani
tahdon rakkaudella syleillä, vaan uskottomat tahdon hyljätä. Jos
kaikille anteeksi antaen mielelläni unhottaisin rikoksianne, niin se ei
ole minulle sallittu, sillä vanhurskas Jumala itse on teitä tuomitseva. Ja
hänen tuomionsa on oikea. Katsokaa! tuossa hänen enkelinsä jo istuu
taivaallisella istuimella!"
Lapset katsahtivat kauhistuksella taivaasen, ja hyvätkin vapisivat
nähdessään tuomion kirjat pilvissä avattuina ja loistavan enkelin lehtiä
kääntelevän. Joka kerta, kuin enkeli lehden käänsi, valaisi kirkas
leimaus taivaan kannen. Ja enkeli lausui tottelemattomille lapsille:
"äitinne murhe on teitä tuomitseva. Te, jotka olitte laiskoja, tulette
köyhiksi; kevytmieliset katkerasti katukoot; ylpeät kärsikööt
ylenkatsetta; kavalat ja petturit tulkoot muille ihmisille kammoksi ja
inhoksi." -- Mutta hyville lapsille sanoi enkeli: "rakkautenne
palkinnoksi on teille suotu viisautta ja onnea eläissänne ja kunnioitusta
kuoltuanne, sillä äitinne siunaus on hyödyttävä teitä kaikkena
elinaikananne ja vielä kuolemankin jälkeen."
Silloin kysyivät tottelemattomat lapset: "kuka on äitimme? Emme
tunne häntä."
Enkeli vastasi: "_Isänmaanne_ on teidän jalo äitinne, joka teitä kasvatti,
rakasti ja paraat antimensa teille lahjoitti. Hänen mieltänsä te pahoititte,
mutta nämä toiset olivat hänelle iloksi. Lapset! muistakaa, että
Isänmaanne on todistava toimistanne nyt ja tulevinakin aikoina!"

Tällainen se tarina oli. Mitä ajatuksia se meissä herättää? Päätämmekö
olla jalon äitimme tottelemattomia lapsia ja palkita rakkauttansa
kiittämättömyydellä? Vai tahdommeko olla hyviä, kuuliaisia lapsia,
hänen sydämmensä riemuna ja onnensa lisääjinä?
Ei, ei, hyvä äiti, oma maamme, isäimme maa, emme milloinkaan tahdo
mieltäsi pahoittaa! Tahdomme palkita hellyyttäsi, emmekä uuvu
hitauden uneen, kun sanot meille: "auttakaa minua!" Köyhyytesi
tahdomme muuttaa rikkaudeksi, murheesi iloksi. Jos olet kylmä ja
viluinen, niin lämmitämme sinua rakkaudellamme, ja pimeytesi
tahdomme kirkkaalla valolla valaista. Sinä, äitimme, olet jalo, siis
pyydämme Jumalalta jaloja ajatuksia. Sinä olet nöyrä, siis anomme
Jumalalta nöyrää sydäntä. Ja kaikkivaltias Jumala on kuuleva
rukouksemme ja antaa meille viisautta ja onnellisuutta rakkautemme
tähden.
Ainoasti hetken me laaksoissasi työskentelemme ja kukoistamme;
sitten lakastumme, kuin kukkaset kedolla. Ja toiset kulkevat jälkiämme
ja tekevät työtä niinkuin mekin. Mutta sinä, jalo äitimme, elät
aikakaudesta aikakauteen. Ja sinä säilytät lastesi rakkauden kalliina
aarteena ja vartut Kaikkivaltiaan suojassa kunnioitetuksi ja suureksi.
Siis vartu, äitimme, vartu rakkaudessamme. Tule väkeväksi ja
voimalliseksi, tule jaloksi ja sivistyneeksi, tule rikkaaksi Jumalan
armosta!
Niin tulevina aikoina taidat meistäkin sanoa: "ne olivat hyviä lapsiani,
ne rakastivat isänmaatansa!"
[Kuva]
PIKKU VERNA.
[Kuva]
Hän oli kukka hieno
Maailman tarhassa,
Silmissä loiste vieno
Ja
ruusut poskilla.
Kun keijui kukkamailla
Hän kera siskojen,
Niin
siipiä vain vailla
Hän oli, pienoinen.

Kuin päivän säde hellä
Käy, kukkaa suudellen,
Niin taisi myhäellä

Hän yksin, kaunoinen.
Niin rauhaa kaikkialle
Hän tullessansa toi,

Surulle haikealle
Hän lievitystä loi.
Vaan nyt on Verna poissa,
Yletty taivaasen,
Siell' Luojan
kukastoissa
On lilja valkoinen.
Ei siellä myrskyt pauhaa,
Ei siellä
huolta näy,
Ei siellä puutu rauhaa,
Ei silmä itkuun käy.
Mutt' taivahalla illoin
Kun loistaa tähti tuo,
Niin siskosiinsa silloin

Hän sinisilmät luo.
Nyt onni taivahainen
On hällä ihanin,
Nyt
saanut on hän vainen
Jo hohtosiivetkin.
[Kuva] SIITÄ KESÄSTÄ, JOKA EI KOSKAAN TULLUT.
Tiedättekö, pienet lapset, mikä kesä oli, joka ei koskaan tullut? Minä
kerron sen teille. Se on tosi satu, eikä se ole niin pitkäkään, kyllä sen
jaksaa kuulla.
Oli kerran Rafael niminen pieni poika. Hän oli terve, väkevä ja
kukoistava niinkuin pienoinen pihlaja, joka kerran kasvaa suureksi ja
jolla on valkoiset tuoksuvat kukat keväällä.
Mutta