Lohilastuja ja kalakaskuja | Page 5

eleitä ja aikeita, kunnes
viimein sain sen selällään hinatuksi pieneen lammikkoon kivien välissä. Ei missään hauki
ole kauniimpi kuin noilla ulkokareilla, jossa se on keltaisenvihreän sinervä, lihava, virkeä
ja voimakas. Eikä missään kalastajan ympäristö ole kauniimpi ja suurenmoisempi kuin
siellä jonakin kirkkaana lounastuulen päivänä. Siellä kuohuu koko aava auringon
kirkastama sinimeri mahtavana jättiläisvuoksena, jossa jokainen kallio vaahtoaa kuin
Imatran niska. Siellä lentää haahkat ja kirkuu lokit ja näyttää silloin tällöin hyljekin
päätään. Olen välistä kysynyt itseltäni, mitä varten minä oikeastaan joka vuosi matkustan
kymmeniä penikulmia sisämaahan lohikoskelle, kun muutamain tuntien matkan päässä
Helsingistä on tarjona siihen verrattavaa urheilua, mihin vaaditaan sekä taitoa että
kestävyyttä ja jota hienoilla vehkeillä voi harjoittaa yhtä jalosti kuin lohen ongintaa.
Mitkä rajattomat mahdollisuudet hauenkalastusurheilun harjoittamiseen ja haukivesien
hoitoon tarjoutuisivatkaan meidän tuhatpenikulmaisilla rannoillamme!... Mutta se nyt ei
tällä kertaa kuulu tähän. Tähän kuuluu muuan mukava tapaus, joka minulle kerran
tapahtui Porkkalassa.
Olin opettanut erään kalastajan pojan käyttämään virvelivapaa ja me kalastelimme usein
yhdessä, niin että pysyen toistemme läheisyydessä tarpeen tullen voimme auttaa
toisiamme. Niin pian kuin toinen sai kalan tarttumaan, huusi hän: »Haavi hoi!» ja toinen
riensi sen kanssa apuun. »Haavi hoi!» huusi Kalle taas kerran ja minä olin pian siinä
jotenkin jyrkän ja liukkaan kallion alla, jonka liepeitä laine nuoleskeli. Kala on jo tulossa
maihin ja minä olen jo saamaisillani sen haaviin, kun jalka livettää ja minä lasken luisua
vyötäisiäni myöten mereen. Minun pyrkiessäni sieltä ylös, poika jotenkuten hauen kanssa
tai haukiko pojan kanssa pelatessaan menettelee niin, että jokin uistimen koukuista tarttuu
housujeni takapuoleen. Vedän osaksi kahlaten, osaksi uiden ja lopuksi nelinkontin
ryömien, hauen häntänäni maihin. Poika on pakahtua nauruunsa eikä älyä joutua apuun,
ennenkuin saa märät housuni kaloineen ja kaikkineen yhtenä myttynä silmilleen.
Saatuani parahiksi vaatteeni kuivamaan kuumalle kalliolle ja valmistuessani
ilmakylpypuvussa itse heittämään siimani siinä salaisessa toivossa, että toverinikin saisin
pian nähdä samanlaisessa, kuuluu taas samasta paikasta kuin äsken haavin huuto. Kallella
on taas kala ja kun kaiken muun unhottaen riennän juoksujalassa sitä ottamaan, käy
minulle samalla tavalla kuin äsken. Ennenkuin tiedänkään olen taas vedessä kainaloitani
myöten. Pidän nyt kuitenkin sen varani, että otan haavilla kalan, ennenkuin se ehtii ottaa

minut... Katsomme Kallen kanssa olevan oikein ja kohtuullista, että nämä kaksi kalaa
luetaan minun saamikseni.
Otettiin siinä vaatteideni kuivaessa sitten samalta karilta vielä useita muitakin haukia. Ne
vietiin ensin vesilätäkköön, tuommoiseen, jota saaristolainen sanoo »potaksi», joissa ne
säilyvät elävinä kauemmin kuin ammeessa, mihin ne sitten poislähtiessä kerättiin.
Harjoitimme näet urheilua myöskin ammatillisesti ja niin ahkerasti ja innokkaasti, että
hauet kesän kuluessa pian alkoivat vähetä omilta vesiltämme. Pojan äiti vei niitä monet
vasulliset kaupunkiin. Täytyi vähitellen ulottaa pyyntiretket hiukan ulomma--toistenkin
kalavesille. Erään huvilaherran vedet olisivat olleet lähinnä järjestyksessä haaskattaviksi,
mutta niille ei ollut menemistä, sillä hän kiikaroi huvilansa tornista sekä varhain että
myöhään, sekä aamuin että illoin että kerran keskipäivälläkin. Siihen aikaan onginta kyllä
yleensä oli sallittua missä vain ja meidän omatuntomme harkitsi niin, että
virvelöiminenkin oli onkimista. Oli kuitenkin varovaisinta olla puhumatta saaliistaan,
sillä siitä olisi kaiken todennäköisyyden mukaan ollut seurauksena kateus ja kielto, jota
oli turha uhitella esille ennen aikojaan. Rauhoitimme verrattain lieviä tunnonvaivojamme
myöskin sillä, että mehän oikeastaan harjoitamme vain kalavesien järkiperäistä hoitoa
ottamalla pois pahimman petokalan. Salakalastustahan se sittenkin oli, mutta juuri siinä
oli suoraan sanoen yksi lisäpiste urheilumme jännitykseen ja vaihteluun.
Me muuten sen pojan kanssa salakalastimme salaa toisiltammekin. Hän meni itään, minä
länteen, ei kumpikaan kysynyt minne. Hän hiipi ulos aamulla varhain ja palasi,
ennenkuin minä olin noussut, minä lähdin keskipäivällä, kun hän oli mennyt aittaan
laiskoittelemaan aamiaisen syötyään.
Minä siihen aikaan enimmäkseen liikuskelin palkovenheellä, joka on erinomaisen
mukava onkivenhe sille, joka ei ole aivan kankea ja kömpelö. Se on kevyt meloa ja sillä
pääsee tarpeen tullen pakoon mitä ruuhta tahansa ja sillä pääsee maatakin myöten, kun
tarvis tulee. Sen ruumaan voi piilottaa sekä vavat että kalat. Eikä kukaan voi epäillä, että
tuo, joka tuolla harrii karilta karille, voisi olla mikään totinen kalastaja.
Asuin itäpuolella Porkkalan niemen, Löfholmassa lähellä Räfsötä. Olin kuullut
kehuttavan, että Porkkalan niemen länsipuolella oleva Tavastfjärd olisi hyvin kalainen ja
se kangasteli mielessäni koko kesän, kunnes vihdoin päätin lähteä sitä verottamaan. Sinne
päästäkseen olisi ollut kierrettävä koko pitkä niemi, mutta kun sinne sanottiin päästävän
toistakin lyhempää tietä vetämällä vene erään kannaksen poikki, niin lähdin etsimään sitä.
Se oli kuin pieni löytöretki rieskan ja hunajan luvattuun tai oikeastaan luvattomaan
maahan. Eräästä salaperäisestä paikasta, josta ei sitä ollenkaan luulisi, pistää lahti
niemimantereen sisään ja kun on sitä vähän aikaa meloskellut, tulee matalaan salmeen
niinkuin johonkin sydänmaan jokeen, joka kasvaa limakkoa, lumpeita, hauenkukkia ja
ahvenheinää. On siinä vähän niittyäkin, ja vaikka siihen kuuluukin meren mainingin
kohina, on siinä aivan kuin olisi jossakin sisämaassa. Tulee vielä pienoinen sisäjärvi,
jonka rannalla on talo. Vaikka tietää olevansa merenlahdessa, tuntuu kuin olisi jossakin
Keski-Suomessa, missä sielläkin on samanlaista karua kivikkopohjaa, ainoastaan siellä
täällä pellontilkareita vuorien välissä. Järvi kapenee, melon sinne, tulee ruohoinen lahti ja
sen rannalla torppa niinkuin ainakin peltoineen ja niittyineen. Tuon