Lohilastuja ja kalakaskuja | Page 6

Juhani Aho
lahden pohjasta
pitäisi mennä tie toiseen mereen ja niin meneekin, lähtee polku rannasta ja päättyy

toiseen rantaan. Vedän venheeni maihin ja työnnän sen kannaksen poikki, joka on vain
muutama sata metriä. Näinhän sanotaan vanhain viikinkienkin ryöstöretkillään vetäneen
aluksiaan vesistöstä toiseen.
Tänne tuntuu taas merituuli ja laine loiskuu isommilta ulapoilta kuin länsipuolella
Porkkalan. Luonto on täällä muutenkin toisenlaista kuin siellä. Täällä on korkeat, jyrkät
rannat, saaret kasvavat lehtimetsää rantaan saakka, muistuttaen sisämaata, sillä tästä alkaa
kaitainen lahti, joka pistää melkein Kirkkonummen sydämeen. Sen matalissa ruohikoissa
keväisin kuteneet hauet laskevat kesemmällä tähän ja tästä vähitellen pikkukalain mukana
ulomma mereen. Ei tarvitse kulkea kauankaan, ennenkuin alkaa tuntua isojen ulappain
aallokko ja näkyä Barösundin rannaton selkä. Täällä on tavattoman kalaisen näköistä,
vedenalaisia ja -päällisiä kareja, ei näy asumuksia missään, ja laaja lahden suu on avoinna
lounaaseen, niin että tässä kaikilla tuulilla, jotka heilahtelevat etelän ja lännen välillä, on
vastaranta ja kalaranta.
Nytkin henkii sieltä leppoisa lounas. Tässä on minun hyvä olla, kalakareja on kuinka
paljon tahansa, kaikki yhtä viehättäviä ja jokaisen ympärillä hyrskähtelevä valkovaahto
tervehtii minua ja viittoo luokseen. Miksen noudattaisi kutsua! Meri kaloineen on
kaikkien. En minä tiedä, mistä heidän minkin rajat kulkenevat, en tiedä heidän
pyykkejään enkä ole ollut niitä pystyttämässä. Vesien omistajat missä lienevät siellä
kaukana Uudellamaalla. Lähden, kun tullevat ajamaan pois. Maksan sakotkin, jos niin
pitkälle menee, siitä huvista, että saan viettää täällä päivän. Ja minä valitsen
maihinnousupaikakseni kalliokarin, jonka ympärillä on toisia pienempiä kareja.
Onkimieselämäni on ollut, silloin kun se on parhaillaan ollut, täynnä ihania elämyksiä,
aivan ihmeen täyteläisiä sentapaisen ilon ja onnen hetkiä, jotka eivät ole saaneet
sisältöänsä ainoastaan saadusta saaliista, vaan myös ja yhtä paljon siitä ympäristöstä,
jossa ne on eletty. Tuollainen kari, joka on yhdeltä puolen jyrkkä ja ymmyrkäinen ja
syvärantainen, toiselta puolelta loiva ja sileä kuin sementtilattia ja monivärinen kuin
mosaikkilattia, jossa on jossakin painanteessa tuulen suoja melkein millä tuulella tahansa
ja toisessa paikassa selänmukainen syvennys, missä lepää kuin sängyssään, ja vaikka
lepää kovalla kivellä, tuntuu lepäävän kuin untuvilla--se on sellainen niitä kaikkein
herttaisimpia paikkoja maailmassa. Mikä nautinto siinä avata eväsvakkansa, syödä
voileipänsä, juoda sukan sisään kääritystä seltteripullosta kahvinsa ja antaa tupakka-ajan
tultua päivän lämmittää jalkapohjia ja tuulosen hivellä ruumista. Ja vasta sitten,
hätäilemättä ja hermostumatta, vapauttaa vavat koteloistaan, ahvenvapa ja haukivapa, ja
vetää siima renkaitten läpi ja vihdoin olla valmis.
Ja kun sitten sattuu joskus, niinkuin nyt, että saalis moninkertaisesti vastaa kaikkia
toiveita! Sillä minä sain siinä noin puolilta päivin noin kello viiteen illalla, sain saman
karin ympäriltä melkein yksien jalkaini sijoilta satakunnan ahventa, yksikiloisista
alaspäin, ja haukia, joista yksikään ei ollut alle kilon, mutta jotkut kolmenkin kiloisia,
sain muistaakseni kaksitoista.
Ehkä se on monen mielestä hyvinkin vaatimaton saalis, varsinkin haukiin nähden, joita
saaristossa on kuultu saatavan paljonkin enemmän kerrallaan. Mutta minä lasken, ja
katson voivani silläkin kehaista, saaliin suuruuden sen sisäisen tyydytyksen mukaan,

minkä se antaa ja niiden vaikeuksien mukaan, jotka ovat voitettavat, ja sen mukaan,
miten kaunis on ilma ja aurinko lämmin ja meri mahtava, ja millainen oli mielenjännitys
ja hermoston virkistys--ja kaikki nämä muistelemista ansaitsevan kalaretken edellytykset
olivat olemassa silloin kun salakalastin Porkkalan Tavastfjärdin suulla--ja siksi minä
tässä olen senkin päivän saalista kehunut.
Ja kehun vielä sitäkin, että kun lyyrillisin mielin illan suussa saavun kotiin samoja teitä
kuin äsken ja köyhän kalastajan vaimo päivittelee saalistani, minä lisään sen päivän
itselleni valmistamia iloja sillä, että annan kalani, muutamia paistinkaloja vaille, hänelle,
joka vie ne kaupunkiin ja vaihtaa ne sydämensä iloksi kahviin ja vehnäseen ja pitää pikku
tuliaiskekkerit minullekin.
Olinhan kyllä lupaa kysymättä kalastanut vierailla vesillä ja kalastin siellä vielä vastakin
joskus. Siellä, ja kun tarkkaan tunnustan, niin ehkäpä jossakin muuallakin. Mutta olen
aikoja sitten siitä jo lakannut --saatuani omat kalavedet. Pidänpä erinomaisen tarkkaa
vaariakin siitä, etteivät muut saa kalastaa minun vesilläni. Katson näet, että
salakalastuksestani mahdollisesti aiheutunut kalataloudellinen tappio siten tulee ja on
tullutkin yllin kyllin korvatuksi--täytyi tällä kehumapäällä ollessani vielä sitäkin kehaista.
Olisihan tietysti koko pitkän onkijaelämäni ajoilta paljon muutakin kehumista. Aihetta
siihen saisi melkein mistä hauesta tai ahvenesta tahansa, sillä aina siinä on olevinaan
jotakin erikoista tapausta. Kuinka esimerkiksi olen saanut monta haukia syötillä, jonka
olen ottanut sen omasta vatsasta tai kun se on sen kakaissut kurkustaan ja minä
kiinnittänyt sen koukkuihini. Se on muuten kaikista paras tapa saada selville, mitä kala
syö. Mainitsen tässä nyt vain viimeksi mahtavoiden sen, että minä viime kesänä en
kertaakaan tyytynyt vähempään kuin seitsemään haukeen kerrallaan, paitsi eräänä
päivänä, jona niitä otin kaksi kertaa seitsemän eli yhtä paljon kuin neljätoista. Niin pian
kuin määrä oli täysi, lähdin kotiin, mutta en myöskään ennen. On kuulunut valituksia,
että hauet ovat häviämässä sukupuuttoon Uudenmaan saaristosta. Mutta on siellä vielä
vesiä, missä niitä onkin. Minun vesilläni ne ovat viime vuosina lisääntyneet nähtävästi
siitä syystä, että vanhat rysät ovat mädänneet eikä uusia ole ollut varaa hankkia. Niitä oli
siellä viime kesänä joka karin kupeessa, joka hööterimättään alla väijymässä. Enkä minä
huomannut mitään erikoisia nieluaikoja, kyllä ne ottivat joka päivä ja pitkin
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 73
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.