Lohilastuja ja kalakaskuja | Page 4

muillakin ihmisill? on se yhteinen heikkous, ett? me hiukan kehuskellen kerromme urot?ist?mme, silloin kuin siihen suinkin vain ilmaantuu tilaisuutta. On herttaisia kalakavereita, jotka samoin sanoin, samoin elein, samoin ??nenpainoinkin joka kerta tavattaessa juttelevat, kuinka, kun min? heitin, niin silloin se j?m?hti, ja kuinka ja miten ja mit? sitten tapahtui tai olisi voinut tapahtua, jos en min? juuri silloin sit? ja sit?--ja min? jo luulin, ett? nyt se pakana meni, mutta tulipas siunattu kuitenkin takaisin ja painoi v?h?? vaille niin ja niin paljon j.n.e.--tai kuinka min? en saanut sit?, vaikka olin jo ihan saamassa ja olisin saanutkin, jollei se haavipoika hirtehinen ... ja se oli varmaankin v?h?n p??lle niin ja niin monikiloinen. Ne jutut ovat meill? vuosien kuluessa hioituneet pikku taideluomiksi, joita kuuntelisi mielell??nkin, ellei itsell? olisi jotakin samantapaista tai viel? muka mielenkiintoisempaakin kerrottavana. Meill? kalamiehill? on n?et toinenkin yhteinen heikkous toistemme ja kaikkien muiden ihmisten kanssa, se, ett? yleens? emme kuuntele toisten juttuja niin mielell?mme kuin kerromme omiamme. Olen usein huomannut itsest?ni ja luullut huomaavani sen my?skin muista, ett? vain odotamme toisen lorun loppua p??st?ksemme itse alkamaan omaamme. Emmek? aina malta odottaa loppuakaan, vaan ty?nt?ymme ominemme v?liin, niin pian kuin tarinaan vain ilmaantuu hetkenk??n rako ja sanaruiskun r?tin? silt? taholta lakkaa.
Mutta kun kehuu n?in kirjoittamalla, ei ole keskeytyksen vaaraa. Olen sit?paitsi ainakin itsest?ni luullut huomaavani, ett? min? paljon mieluummin luen kalajuttuja kuin niit? kuuntelen. Luen melkein mit? hyv?ns? silt? alalta, joka jutussa on jotakin oppimista, jos se perustuu kertojan omaan kokemukseen. T?m? antaa minulle rohkeutta uskoa samaa muistakin ja k?yd? enemmitt? empimisitt? kehumaan omista saaliistani. Minullakin on ollut joitakin erikoisia kehukaloja, jotka ovat saadut sellaisissa olosuhteissa, ett? ne varsinkin minulle itselleni ovat olleet ilona ja ylpeyten?. Ne ovat osaksi semmoisia kaloja, jotka olen saanut silloin, kun olen niit? hartaasti toivonut, ja toisia, jotka olen saanut silloin, kun en ole osannut niit? odottaakaan, jopa toivonut, etten saisikaan.
* * * * *
Olin ensimm?ist? kes?? perheen is?, ja eukko ja piika olivat pidett?v?t hengiss? ongen ja vavan avulla. Oli myrskynnyt monta p?iv?? niin, ettei ollut menemist?k??n omaa saarta meremm?ksi. Asuin silloin Porkkalan Lill-Svart?ssa. Ei ollut moneen p?iv??n ollut mit??n pataan panemista. Kai olisi S?derlingin sumpussa ollut joitakin kampeloita, mutta minun k?vi jo silloin kunnialle ottaa kaloja hopeaongella. Koetin ymp?ri oman saaren maista onkien, mutta ei sielt? l?htenyt mit??n tyynen puolelta ja tuulen puolelta oli mahdoton saada edes siimaa ulos. P?iv?llisaika l?heni ja olisi ollut pian pantava pata tulelle.
--?Jos min? nyt sitten kuitenkin kysyisin niit? kampeloita?? ehdotti tytt?.--?Odotahan hiukan, milloin pit?isi olla kala padassa??--?Tunnin p??st? viimeist??n.?
Siin? oli toinen saari vastap??t?, josta melkein aina sai, mutta nyt kuohui salmi vaahtona v?lill?. Jos min? sent??n koettaisin p??st? sinne. Ja min? p??sin kuin p??sinkin sinne soutaen vastahankaan, kiskoen itsest?ni viimeiset voimani irti. Ei ollut siin?k??n saaressa menemist? vastarannalle. Menin tuulen alle kallion suojaan ja pudotin onkeni jyrk?n reunaan. Siin? k?vi voimakas aallokko tyynemp??kin rantaa pitkin ja tuuli tempoi vavan k?rke? ajaen kohon maihin kiinni. Aion heitt?? uudelleen, mutta siima ei nousekaan. Luulen ongen tarttuneen pohjaan, kun tunnen, ett? siell?h?n onkin kala, oikein suuri kala, niin suuri, ett? ei ole ajattelemistakaan saada sit? yl?s uittamatta ja uuvuttamatta. Ei minulla koskaan ole ollut niin h?t? ja niin hyv? mieli, ei pikku poikanakaan ensimm?ist? kalaa ottaessani. Niin pian kuin sain sen niskasta kiinni ja nakatuksi maihin, min? riensin juoksujalassa venheelleni ja my?t?laitaista kotiin. Se oli parin kilon s?yne. Se joutui kuin joutuikin aikanaan pataan. Kehuin sit? saalistani koko kes?n, min? muka otan mill? ilmalla tahansa, sanokaa vain, kun tarvitsette, kyll? min? hankin pataan pantavata!
* * * * *
Porkkalan ajoilta, useita vuosia my?hemmilt?, on minulla muistossani saalis, jolla aina kehun, kun kuka vain kehtaa kuunnella. Sielt? on minulla parikin hauskaa haukimuistoa. Meren uloimmilla kareilla, m.m. Mikkelsk?reill?, on hauen virvil?iminen t?ysin verrattavissa lohen ongintaan koskessa. On sileit? liukkaita kallioita my?ten ment?v? vedenrajaan, on heitett?v? mahdollisimman kauas visseihin paikkoihin, joissa tiet?? hauen v?ijyv?n. Vaaditaan melkoista tottumusta ampua n?ihin maaleihin ja yht? suurta uistimen kulettamiseen matalalla karikolla, niin ettei se tartu pohjaan. Kun hauki sitten tarttuu, on sen ottaminen aallokossa melkein sama kuin kosken kuohussa. Kun rantakalliot ovat hyrskyst? liukkaat, p??see niilt? haavilla kalaan k?siksi vain erityisist? paikoista, jonne se on johdettava. Usein se on uuvutettava niin, ett? sen saa hiljalleen vedetyksi yl?s. Kirkkaassa vedess? voi seurata sen kaikkia liikkeit? siit? alkaen, kuin se piilostaan ampuu sy?tin kimppuun, hy?kk?ilee edestakaisin, reutoo ja rimpuilee, siihen asti, kunnes lopulta antautuu. Kerran min? nelj?nnestunnin ajan painiskelin nelikiloisen, aina n?kyviss? olevan hauen kanssa, saattaen seurata kaikkia sen eleit? ja aikeita, kunnes viimein sain sen sel?ll??n hinatuksi pieneen lammikkoon kivien v?liss?. Ei miss??n hauki ole kauniimpi kuin noilla ulkokareilla, jossa se on keltaisenvihre?n sinerv?, lihava, virke? ja voimakas. Eik? miss??n kalastajan ymp?rist? ole kauniimpi ja suurenmoisempi kuin siell? jonakin kirkkaana lounastuulen p?iv?n?. Siell? kuohuu koko aava auringon kirkastama sinimeri mahtavana j?ttil?isvuoksena, jossa jokainen kallio vaahtoaa kuin Imatran niska. Siell? lent?? haahkat ja kirkuu lokit ja n?ytt?? silloin t?ll?in hyljekin