verkkaisin sormin pois pihdit ja viilat ja vasarat is? kurkottaa p?yt?piirongin laitimmaisesta yl?laatikosta rihmaker?n. H?n antaa minulle toisen p??n punottavaksi ja punoo itse toisesta.--?Ei saa p??st??!?--Mutta min? tietysti p??st?n, juuri silloin kun rihma on tarpeeksi punottu ja valmis k??nnett?v?ksi ja kierrett?v?ksi. T?ytyy alkaa alusta,--voi minua poloista, p??senk? min? t?st? en?? milloinkaan ongelle? Koskee hartioihin ja ihan pakottaa selk??.
--Joko nyt sitten l?hdet??n vapaa hakemaan? kysyn min? niin s?yse?sti kuin suinkin voin, kun siima vihdoinkin oli valmis ja kiinnitetty onkeen solmulla, jonka olen is?lle mieliksi ollut oppivinani, mutta jota en koetakaan painaa mieleeni.
--Jahka viel? laitetaan koho ja paino.
Koho ja paino? Ei niit? tarvitse, eih?n niit? ole Pekankaan ongessa. Saa kaloja ilmankin!... Mutta t?m? j?? vain per?n py?r?ytykseksi is?n sel?n takana, ja is? virkkaa:
--Annahan minulle sitten muuan hauli sielt? haulipussista.
Ai, se on hauskaa.. . Sein?ll? on is?n haulipussi, nahkasta ommeltu letku, jota kun nostelee ja laskee ja puristelee, niin sen sisuksissa el?? ja valuu ja sit? on hauska k?sitell? silloin, kun joskus ihmeeksi saa--sill? on tapahtunut, ett? tulppa on auennut ja sis?lmykset vuotaneet lattialle ja sit? tiet? lattian alle. Kaikki henkeni ja ruumiini voimat siihen keskitt?en, ettei sit? t?ll? kertaa tapahtuisi, min? saan kuin saankin siit? k?mmenelleni haulin, ja pussin onnellisesti ripustetuksi takaisin naulaan. Kyn?veitsens? hienoimmalla ter?ll? is? halkaisee haulin puolitiehen, painaa siiman halkeamaan ja puree halkeaman kiinni.
?Ja sitten koho ... sitten koho!?--mutta koho l?ytyykin valmiiksi vuoltuna minun suupielest?ni, jossa olen sen tikkua imeksinyt ja pureksinut siit? pit?en, kun pellolla sen siihen panin. Semmoinen veitikka se is?.
Ja nyt on onki siis vapaa vaille valmis. Minun mielest?ni voisi vavaksi aivan hyvin kelvata vaikka hernekeppi, jonka me rantaan menness?mme kiskaisemme jostakin puutarhapenkist?, mutta is? eik? liene kuullut vai eik? liene kuulevinaan. H?n py?r?ht?? sanaa sanomatta ulos ja menee tuvan taa mets??n ja sielt? alankoon ja alangon taa lehtoon, kiireesti k?yden ja alam?ess? juostenkin. Min? rienn?n per?ss?, min? olen kuin kytketty h?neen, teen kaiken mink? h?n, samat liikkeet, samat askeleet, samat hypp?ykset ojain poikki ja kaatuneiden puunrunkojen yli pysy?kseni per?ss? ja saadakseni h?nelt? vavan heti, kun se on valmis, eik? hetke?k??n my?hemmin. En kuitenkaan pysy tihe?ss? pensaikossa h?nen per?ss??n, kuulen sielt? rapsauksen ja tupsauksen ja samassa jo is? tulee takaisin huiskuttaen h?nt?n? per?ss??n pihlajaa, jolla ripsauttaa minua silmille, ja puhaltaa juoksujalassa samaa tiet??n liiterin eteen. Is? jolloin kulloin n?in kujeilee, kun sille p??lle sattuu, mutta en tied?, eik? h?n samalla my?s pilkanne minua, ainaista h?tikk??.
Is? leikkaa oksat ja koloo kuoren vavan paksummasta p??st?, mutta j?tt?? k?rkipuolen kolomatta. H?n sitoo siiman vavan k?rkeen ja kiert?? sen vavan ymp?rille. En voi en?? pid?tt?yty?, en hillit? itse?ni, en h?vet? malttamattomuuttani, min? hyppelen ja pyytelen:--Anna nyt jo kyll? se jo on hyv? ... anna, hyv? is?!
Se on k?dess?ni, min? karkaan...
--Mitenk?s sanot?
--Kii--, ja min? karkaan taas.
--Mitenk??
--Kiitos, hyv?...
Enemp?? h?n ei minulta saa eik? luultavasti tahdokaan.
Mik? sitten tapahtuu, se tapahtuu kaikkein korkeimman paineen ja j?nnityksen alla ... siin? on puutarha, jonka l?pi--aita, jonka yli-- piennar, jota pitkin--heinikko, jonka puhki--pelto, jonka poikki min? karkaan suoraan sillan korvaan, nelin kontin maahan, kourin turpeeseen kiinni, jota revin ja raastan, ja saan k?teeni lieron, jonka toinen p?? tulee ja toinen menee menojaan--saan sen, huohottaen ja vavisten, miten kuten onkeen ja ongen veteen Koljonvirran rantalimakkoon ensimm?isen sillan arkun varjoon. Siell? ei ole ket??n muita kuin min?, ei muuta kuin suuri silta ja sen harmaat arkut, eik? kuulu muuta kuin hiljaa virtaavan veden loklatus arkkujen salvaimiin...
Kuinka kauan siin? seisoin ja tuijotin kohoa ja kuinka se sitten oikein lie tapahtunut, en muista,--liikahtiko koho vai tunsinko sen k?dess? ja tempasin--muistan vain sen, ett? p??ni p??ll? ilmassa jotakin lent?? ja laulaa ja ett? min? makaan heinikossa kontallani ja pitelen ja puristan jotakin, joka s?tkii ja potkii, ja ett? min?, purtuani sit? niskaan, sy?ksen kotia kohti. Kirkuen kuin puukko kurkussa, ett? min? olen saanut s?ren, min? olen saanut s?ren! ry?ps?hd?n min? ky?kkiin ja huudan ja vaadin, ett? se on heti siivottava ja voissa paistettava. Ja kun ne eiv?t siin? paikassa tee, niinkuin k?sken, niin siivoan min? sen itse, ja kun ne eiv?t anna pannua eik? voita, niin l?tk?yt?n min? sen paljaaltaan hellalle, jossa se k?ry?? ja tarttuilee nahkastaan kiinni. Ne nauravat ja pilkkaavat, eik?h?n se siin? paistu eik? sitten millek??n maistu, eik? lopulta kelpaa kissallekaan ensimm?inen saaliini.
* * * * *
Mutta monet my?hemm?t saaliini ovat kelvanneet sek? kissoille ett? muillekin. Ja min? olenkin istunut onki k?dess? ehk? enemm?n kuin kyn? k?dess?, ja tulen edelleenkin istumaan. Sill? sisimm?ss?ni min? varmaan olen enemm?n kalamies kuin kirjamies. Minulta kuoleutuvat yh? viel?kin kirjalliset vaistot ja niiden tyydytt?misen tarve jotenkin samoihin aikoihin, kun hauki huhtikuussa nousee kudulle, ja ne virkoavat vasta sitten kun lohi Mikkeliviikolla viett?? h?it??n eik? en?? ota perhoa. Enk? voi ajatella, kuinka voisin pysy? kirjoitusp?yt?ni ??ress? silloin, kun aavistelenkaan, ett? ahvenet Hangon meren kareilla odottavat onkijaansa, tai kun hy?nteisten parveilu Huopanan kalamajan ikkunapihlajan latvassa langattomasti s?hk?tt?en tiedoittaa, ett? lohenpoikaset koskessa parhaallaan ajelevat perhoja. Niinkuin nyt juuri t?t?kin kirjoittaessa.
KEHUKALOJA.
Meill? onkimiehill?, samoin kuin mets?miehill?kin, ja yleens? kaikilla
Continue reading on your phone by scaning this QR Code
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the
Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.