Liv | Page 3

äärestä
niinkuin olisi saanut piston, mutta tointui kohta jälleen. "Aslak --
niinkö", sanoi hän tyynesti ja istuutui jälleen. Liv tuli huoneesen
sisä-kamarista.
"Koeta nyt saada hiukan lepoa, niin minä kohta tulen ruo'an kanssa",
sanoi hän ja katseli ystävällisesti Aslak'ia.
"Herra Jumala! kuinka hyvä sinä olet! mutta ei sinun olisi pitänyt nähdä
vaivaa minun tähteni", sanoi vieras nousten takan vierestä; "niin, minä
tarvitsen vähän lepoa nyt, minä olen aivan kankea sääristäni. Hyvää
yötä siis, Gunnar Haugen, Jumala palkitkoon mitä olet minulle tehnyt".
Näin sanoen veti hän itsensä vaivalla kamariin mytty kädessä.

Gunnar katseli hänen jälkeensä ja sanoi sitten Liv'ille: "Saat kaataa
hänelle vähän puuroa ja viedä sinne sisään niin pian kun ehdit". Liv
teki niin ja hetken perästä meni hän sytytetyllä kynttilällä ja höyryvällä
puurovadilla kamariin vieraan luo.
Kun Liv oli mennyt ulos vaipui Gunnar kokoon penkillä, hän ojensi
itseänsä pian taas ja väristys kävi läpi hänen ruumiinsa. Suu oli kokoon
painunut ja hän hengitti raskaasti. Syvään huo'aten meni hän viimein
ikkunan luo ja katseli ulos. "Herra Jumala ja Isä taivaassa! mitähän
tämä merkinnee? Onko tämä enne, jonka minulle lähetät? Tämmöinen
ilta oli silloinkin, ja Aslak -- että niin on sattunut! Herra Jumala, anna
mulle syntini anteeksi ja päästä meitä kaikkia pahasta!" Ja Gunnar
rukoili ääneensä Isä meidän, rukoili sen kerran ja vielä toisenkin.
Kamarissa istui Liv sängyn vieressä, jossa vieras makasi. Hän oli
pannut vadin luotansa ja sanonut kiitoksia ruo'asta; mutta Liv piti
hänelle vielä kynttilää polvellansa. He juttelivat.
"Oltiinko sinua kohtaan yhtä kovat siinäkin kylässä?" kysyi Liv.
"No ei! ei mun sovi valittaa, mutta ajettiin minua sielläkin talosta
toiseen. Kun ei ollut enää tilaisuutta ansioon yhdessä paikassa, sain
lähteä toiseen ja näin olen sijaa muuttanut kuin vainottu otus vuosi
vuodelta enkä koskaan ole omistanut enempää, kuin mitä tähän
myttyyn on mahtunut, ei, se on tosi -- mutta eihän ole ketään, joka
minusta huolii myöskään -- muutamille taitaa olla niin sallittu". Hän
vaikeni ja huokaeli ja Liv katseli häntä säälien. -- "Sinä olet onnellinen,
jolla on semmoinen isä", hän jatkoi, "kaiketi pidät hänestä paljon?"
"Niin se on tietty se".
"Se on kelpo mies; ei tarvitse kauas mennä ennenkuin huomaa että
hänen nimensä on tunnettu, ei tarvitse. Se joka olisi niin onnellinen että
saisi jäädä tänne ainiaksi, mutta mun täytyy lähteä ulos taas huomenna
kurjuutta kärsimään enkä tiedä mihin mennä enkä tiedä mistä saada
työtä". Liv kierteli esiliinan kulmaa.
"Sinä taidat kai yhtä ja toista, sinä, arvaan ma", sanoi hän viimein,

"ehkä ei olisi niin mahdotointa että saisit jäädä tänne vähäksi aikaa
auttamaan isää".
"Mitä sanot? lasket varmaan leikkiä kanssani nyt, mutta sitä sinun ei
olisi pitänyt tehdä, sillä minä puhuin totisesti. Oi jos se olisi
mahdollista! Kuinka minä tekisin työtä ja olisin ahkera, enkä pyytäisi
ainoatakaan killinkiä, kun vaan saisin elatusta ja pääni katon alle".
"Minä puhuin totisesti, sillä minä keskustelin juuri isäni kanssa siitä
että hän hakisi itselleen apua nyt kun jo vanhaksi tulee".
"Voi -- voi -- jos sinä voisit minua auttaa, niin en sitä unohtaisi niin
kauan kuin elän. Sinä näytät niin hyvältä, puhu isäsi kanssa ja puhu
puolestani. Sano hänelle kuinka olen kärsinyt, sano hänelle kaikki mitä
nyt tiedät".
"Kyllä sen mielelläni teen, jos tahdot; mutta nyt saat panna maata, olet
kaiketi hyvin väsynyt". Ja Liv nousi mennäksensä.
"Se on totta, jos minä uskaltaisin kysyä, mikä on nimesi?" kysyi Aslak.
"Nimeni on Liv".
"Liv? Se oli kaunis nimi. Se sopii sinulle, sinä olet niin päivän
valkoisen ja lempeän näköinen".
"Niinkö arvelet?" sanoi Liv hymyillen.
"Ja nyt et saa pahastua vaikka, vieras kun olen, olen puhunut sinulle
niin suoraan".
"Minusta juuri on hauskaa joskus puhella jonkun kanssa, täällä ylhäällä
niin harvoin tapaa ihmisiä, näetkös".
"Kiitos siitä sanasta; vaan ei jokainen huolisi hoitaa niin halpaa miestä,
kuin minä olen".
"Minusta ei siinä ole mitään eroitusta ovatko ihmiset juhla-vaatteissa
vai arki-vaatteissa", vastasi Liv.

"Niin minäkin arvelin; mutta ihmiset ovat nyt kuitenkin niin
turhamielisiä. Luulen että minulla voisi olla monta hauskaa hetkeä
sinun seurassasi, jos semmoinen onni olisi minulle suotu", lisäsi hän.
"Sinun täytyy kysyä isältäsi niin pian kuin mahdollista, sinun pitää
puhua hänen kanssansa vielä tänä iltana".
"Sen minä teen, hyvää yötä sitten! -- Kas tässä on vaatemytty, sen minä
otan ulos mukaani, että saat kuivat vaatteet huomiseksi".
"Ei, nyt sinä olet liian hyvä. -- Hyvää yötä siis, voi hyvin".
Liv oli tuskin ehtinyt ulos ennenkuin Aslak puoleksi nousi sängyssä ja
kuunteli. Samassa heittäysi hän alas tyynylle ja rupesi nauramaan.
Hyppäsi ylös sängystä kepeänä kuin jänis, hiipi varpasillaan ovelle,
tirkisti raon kautta ja pani sitten korvansa siihen. Kuu tuli juuri pilven
takaa. Se valaisi huonetta ja Aslak'ia, joka seisoi siinä solakkana,
suorana hohtavine silmineen. Sinun olisi pitänyt nähdä noita kasvoja!
Suu puoleksi avoinna, ikäänkuin olisi tahtonut niellä jokaista sanaa
tuolta tuvasta; milloin tämä suu taas irvisteli, milloin hampaat yhteen
purtiin. Hän mutisi muutamia sanoja itsekseen, nyrkitti kättänsä ja nosti
sitä uhaten.
Tuvassa istui Gunnar, käsivarret pöytään nojautuneina, ja kuunteli
Liviä, joka seisoi