Liika viisas | Page 3

niin nuokollaan, ett? se oli aivan tuossa paikassa kaulasta tielle tipahtamaisillaan. Ei mit??n muuta ??nt?, ei eloa. Sakarin saapuessa juosta piritti toki ruunan eteen pieni ison rotan kokoinen valkean-kirjava koiranpentu, jolla oli aivan suhdattoman isot luppakorvat. Ruunan torkkuminen huvitti sit?. Se pys?htyi ja katsoi tovin. Pudota tipahtaakohan ruunan p???
Ihan se huvitti. Ilosta haukahti penikka kertasen, riemastui ruunan lerppuvasta huulesta, hyp?hteli, haukahteli ja tapasi iloissaan kuin haukata ruunan huulta.
Mutta silloin tavoittaa hampsasi ruuna unisena penikka-pahaa huulillaan, noin vain, sivumennen. Huulet lompsahtivat. Penikka s?ik?hti ja juosta kieri pihan halki rappusien alle pakoon, juostessaan kauheasti uikuttaen ja erityisesti suojellen jalkojensa v?liss? h?nt??ns?, sill? tuntui kuin ruuna yh?ti sit? huulillaan hapoisi.
Mutta ruuna torkkui, torkkuen entist? unisempana.
* * * * *
Oltiin pappilan kamarissa. Virkahuone se oli samalla. Pastori P?ndinen istui vanhassa keinutuolissa ja poltteli sit? edell?k?vij?ns? -- sek? virassa ett? avioliitossa -- isoa hopeahelaista. Amalia oli Itse tuonut kahvit. Oli sopinut l?hett?? piiat hein?ty?h?n. Eiv?tp?h?n olleet silloin siin? h?iritsem?ss?.
?Sakari Kolistaja sielt? n?kyy tulevan?, huomasi pastori ja ilmoitti Amalialle, lis?ten Sakarista: ?Synnin tuntoon her?nnyt jo...?
Molemmat j?iv?t katsomaan Sakarin tuloa. T?m? pys?htyi toviksi ja katsoi nukkuvien sikojen rauhallista oloa. Varsinkin kiinnitti mielt? sen etumaisen kippurainen saparo, se kun pisti aivan toisen k?rs??n. H?n tarkkasi, miten sian sierain huokuessa sen johdosta aina irvistyi auki. Kauvan h?n sit? tarkkasi. N?ky huvitti h?nt?, her?tti mielenkiintoa.
?Mit?h?n tuo niin pitk??n tarkastaa?? arveli jo rouva Amalia uteliaana, akkunasta Sakarin menoa katsoen ja P?ndinen ilmoitti:
?Sikoja eik? tuo katsone... Isot siat siell? n?kyv?t porokuopassaan nukkuvan.?
Lopulta sai Sakari kyll?ns? sen asian miettimisest?, k?veli portin luo ja ruuna kun siin? torkkui, tarkasti sen lihavuuden, painellen sormillaan lautaslihoja. Painui niihin kuoppa. Hyv?ss? lihassa tuo siis oli.
Mutta ruuna vain torkkui. Huomasi se kyll? ep?selv?sti, ett? siell? joku paineli lautasta ja tutki lihavuutta, mutta ei se viitsinyt siit? her?t?... Tutkikoon! Tottapahan lakkaa!
* * * * *
Vanha sein?kello l?i pitk??n, verkkaan ja naristen kaksitoista, vaikka viisarit jo n?yttiv?t kahta. Mutta sen ly?nti kun oli jo rovasti-vainaan ajoilta j??nyt ajasta j?lelle.
Ja jo oli Sakari Kolistajakin saanut saarnalupakirjansa ja pastori oli h?nen kanssansa puhunut sanan ja toisenkin Sanasta. Alistuvasti, her?nneen n?yryydell?, oli Sakari kuunnellut. Rouva Amalia tuli aivan liikutetuksi. Olihan ihanaa, ett? h?nen sulhasellansa on noin n?yri? ja alttiita opetuslapsia. Kiitollinen h?n oli sisimm?ss??n Sakarille, ja halusi sille jotain puhuakin ja sanoa.
Ja olihan siin? sopivaa puhuttavaakin. Ik??nkuin ohjatakseen, saarnaty?h?n valmistaakseen alkoi n?et pastori puhella Sakarille:
?Saa nyt n?hd?, mitenk? te, is?nt? Kolistaja, siell? onnistutte, kun se on niin surutonta ja...?
Kirjaa h?n kumartui siit? keinutuolista k?sin ty?nt?isem??n p?yd?nreunalta keskemm?ksi ja jatkoi:
... ?surutonta ja her??m?t?nt? kansaa kun se on viel? se kansa siell??.
Mutta ei Sakari Kolistaja ep?illyt. Tyynen? h?n puheli:
?Ka mutta... Niin jotta tottapahan her??v?t, kun min? kolkutan ja kolistan...?
Rouva Amalian mieli oli aivan sulaa. Herkk? h?n t?mm?isen? kihlajaisaikana olikin kaikelle. Vakavana, mutta osanotolla, h?n nyt puolestaan rohkaisi:
?Niin... Ei sit? pid?k??n semmoisessa asiassa kuin Herran asiassa ihmisen ep?ill? ja arkailla, vaan pit?? vain kolkuttaa ja kolistaa rohkeasti.?
Liikutettuna ja ujona py?ritteli Sakari hattuansa k?siss?ns?.
?Jaa... Niin... No... Onhan se kallis asia ... Herran asia?, puuttui pastori miettiv?n? tapailemaan, keinahteli mukavasti ja jatkoi:
?Jos eiv?t uskonnon ja ... kirkon ja uskonnon tarkoitan... Niin jotta, jos eiv?t n?m? kirkon ja uskonnon suuret henget, marttyyrit ja semmoiset olisi ihmiskuntaa hereille kolkuttaneet ja kolistaneet, -- k?ytt??kseni is?nn?n omia sanoja --, niin me vaeltaisimme synk?ss? pimeydess?.?
?Ka... Pimeydess?h?n sit? silloin sek?... Ei sit? maallisella viisaudella oikeassa pimeydess? mist??n tulta raapaise?, n?yrtyi Sakari ja rouva viel?kin rohkaisi ja kehoitti.
?Niin ett? is?nt? kolkuttaa vain ja kolistaa rohkeasti ja maailman vainosta ja pilkasta huolimatta. Kyll? se semmoinen kolistaminen ei sitte lopulta tyhj?lle kumise.?
Mutta nyt jo olisi rouva ja varsinkin pastori suonut Sakarin l?htev?n, ett? he olisivat saaneet olla kahden kesken. Amalia sit? l?ht?? jo ruotsiksi pastorilta per?sikin:
?Eik? se jo l?hde? Sinun saarnasikin n?et on kesken kirjoituksen?, n?in kaunisteli h?n asiaa ja peitteli oikean kiireen syyt?.
Mutta ei. Sakari vain viipyi ja puhui uskonasiasta, kunnes meni aivan sen ytimeen: viisauskysymykseen. Mieltynyt kun oli pastoriin, niin jotain aivan imartelevaa h?n tahtoi sille sen hurskaudesta todistaa, varsinkin kun morsian, ruustinnakin, oli kuulemassa. Niinp? h?n yht?kki? siin? mieless? pastorille kehasi:
?Mutta sinulle sit? ei toki ole annettu liikaa viisautta.?
Rouvan silm?t lensiv?t ihan py?reiksi. Seurasi pitk? vaitiolo. Pastori aikoi h?mm?styksiss??n aluksi jotain sanoa, mutta sotkeutui. Amalia kun siin? viel? oli kuulemassa! Herra siunaa! Morsiamen kuullen solvaa h?nt? tuhmaksi ja hulluksi! H?n ysk?hti kertasen lyhyesti, neuvottomana.
?Niin ett? ei tarvitse seurakunnan valittaa, jotta sai liika viisaan papin?, jatkoi nyt Sakari imarteluaan tyytyv?isen?. Amalia punastui ja yski.
Ja taas uusi hiljaisuus. Sen vanhan kellon verkkainen raksutus kuului ruokahuoneesta selv?sti kuin olisi se hakannut. Pastoria milteip? tukahdutti. Papinkaulus tuntui puristavan kaulaa. H?n venytti sit? isommaksi.
?Amalia... Rakas Amalia... Tuo kaulus kun on... Kaulaa puristaa?, tapaili h?n pulassa neuvottomana.
Mutta Sakari vain yh?kin jatkoi. Nyt se hyvitteli ja todisti:
?Se on koko seurakunnassa, varsinkin meid?n vanhurskautuneiden kesken ihan yleinen ajatus, jotta... Ei pastori ole liialla viisaudella ly?ty...?
?Herrasiunaa!? supisi jo Amalia itsekseen. Ahdisti h?nt?kin ja oli kuuma sek? tukahduttava olo.
Ja taas vaiettiin. Neuvottomana nousi pastori