Lehtori Hellmanin vaimo | Page 6

jonka hän äänsi puolittain u:na, hän myöskin
venytti. Sillä tavoin hän Aarnoldista sai jotain tähän tapaan:

Aaaarn-uooldd.
»Olen vielä nuori ja kokematon,» niin oli kirjeen lopussa, »mutta
luottaen Teidän apuunne ja ohjaukseenne uskallan kuitenkin ottaa
vastaan vaimon kalliit velvollisuudet.»
Hän pani kirjeen Erkon »Tietäjän» sisään ja kääri sen paperiin. Tunnin
loputtua hän vei kirjan lehtorille käteen kaikkien nähden.
--Lehtori pyysi minulta kerran »Tietäjää» lainaksi, tässä se olisi.
Lehtori otti kirjan, kiitti, ja meni menojaan. Ei katsonut Selmaan
ollenkaan.
--Pahastuiko hän? kysyi Selma Annilta, vai eikö hän arvannut, että
siellä oli kirje sisällä. Olisiko minun pitänyt ehkä lähettää se? Taikka
odottaa portailla ja siinä joten kuten pujauttaa se hänen käteen?
--Eikö mitä. Laita itsesi vaan nätiksi, tänä iltana hän on luonasi.
--Nätiksi? Ei, päinvastoin, siinä tapauksessa niin yksinkertaiseksi kuin
suinkin. Luuletko, että lehtori Hellman hyväksyy turhamaisuutta
naisissa?
--Vaikkei hyväksyisi, mutta miellyttää se häntä kuitenkin. Luuletko,
että olisi rakastunut sinuun, ellet olisi muita kauniinpi, ja ellet olisi
komein kaikista tytöistä?
--Vaan puvun suhteen--
--Niinpä niin, puvunkin suhteen. Hiuksista alkaen. Annapa tänne, kun
minä ne käherrän taas otsalta.
--En minä, ihan varmaan hän ei siitä pidä.
--Kas nyt taas, kun väittelee turhia. Minä sanon sinulle, että olkoon
miehillä minkälaiset periaatteet hyvänsä, niin kauniit ja komeat naiset
niitä, vaan miellyttävät, ei rumat eikä huonosti puetut, vaikka olisivat
enkeleitä sydämen puolesta. Olen minä sen niin monta kertaa pannut
merkille. Meidän pitäjässäkin oli apulaispappi, aivan kerettiläinen ja
niin ankarasti jumalinen kuin ikinä olla saattoi. Pappilan Emilia neiti,
joka oli tavattoman hiljainen ja vakava tyttö, rakastui häneen. Mutta
luuletkos, että apulainen hänestä huoli? Ei ollenkaan! Ja juuri sen
vuoksi, että Emilia oli vaatimaton koko olennossaan ja kävi aina
yksinkertaisissa, kotikutoisissa vaatteissa. Mutta kas vallesmannin
Natta neiti, se miellytti. Mitä varten? Kun tukka aina oli käherrettynä
otsalla, ja kun kaikki leningit tehtiin Helsingissä, viimeisen muodin
mukaan. Ja kun hän oli iloinen ja mielisteli kaikkia herroja. Apulaisesta
hän ei välittänyt vähän vähääkään, pappansa kirjuriin oli rakastunut,

mutta kun näki, ettei siitä miestä kumminkaan tullut, niin apulaiselle
sitten meni yhtäkaikki. Semmoisia ne ovat herrat, niin yksi kuin
toinenkin. Enkä usko että lehtori Hellman siinä tekee poikkeuksen,
olkoon puheissaan kuinka ankara tahansa.
--Tekee, olen varma, että tekee. Selma oikein punastui.
--No, tehköön. Mutta käherrettynä sinulla oli hiukset, kun hän sinuun
rakastui ja nyt emme rupea niitä muuttelemaan. Sitten rouvana saat
heittää sileäksi, jos miehesi niin tahtoo, mutta seuraa nyt kiltisti minun
neuvoani.
Selma antoi myöten. Hiukset käherrettiin ja sininen leninki tuli päälle.
--Ompelijan kunnosta se usein riippuu miesten rakkaus, tuumaili Anni
Selmaa laitellessaan.
--Älä, hyvä Anni, puhu tuolla tavalla, se minua niin vaivaa.
--No, no. Saatan kait minä olla puhumatta, mutta kyllä asia niin on yhtä
kaikki.--Nyt sinä jo olet kuin toinen ihminen. Katsopas peiliin! Kun
hän vaan tulisi, ennenkuin ehtivät suoristua.
Hän tuli. Astui vakavana ja suorana, aivan yhtä tyyneesti kuin
seminaariinkin käydessään, ehkä sentään hiukkaista kiireemmin.
Ikkunasta he hänet näkivät. Anni sieppasi nuttunsa käsivarrelleen ja
juoksi toista tietä pois, talon huoneiden läpi.
Selma jäi odottamaan. Hän seisoi pöydän luona, nojasi kädellään
pöytään ja oli vuoroin punainen, vuoroin valkoinen. Miten hänen tuli
käyttääntyä, mitä sanoa, kuten olla?
Mutta hän pääsi pian kaikesta huolesta. Lehtori Hellman otti häntä heti
kohta vyötäisistä ja suuteli arastelematta. Vei sitten rinnalleen istumaan
sohvaan, sanoi häntä Selmakseen ja sinuksi ja hyväili häntä.--
Selma ei paljon näille ilmoille tajunnut, niin hän oli hämillään ja
sekaisin. Se oli tullut niin äkkiä kaikki. Lehtori Hellman, jota hän niin
kauheasti oli kunnioittanut, jota kaikki oppilaat pitivät
puolijumalana--hän heidän uskonnon opettajansa, heidän ohjaajansa
istui nyt tuossa sulhasena hänen rinnallaan, aivan kuin olisi ollut joku
muu tavallinen mies! Ja lähestyi häntä tunteilla, joilla ei tähän saakka
vielä yksikään mies ollut häntä lähestynyt. Ne heräsivät
hänessäkin--nuo hyväilyt vaikuttivat kuin tulikipinät hänen
elimistöönsä.
Puhe taukosi, Hellman vaan kuiskaili jotain silloin tällöin. Selma oli
illan kuluessa muutamia kertoja saanut lausutuksi Aarnold.

Mutta nyt oli jo myöhäistä, tunnit olivat vierineet heidän
huomaamattansa. Hellman katsoi kelloaan ja hymyili.
--Ai, ai--!
--Ei sinun enää tarvitse mennä seminaariin tunnille, hän sanoi
jäähyväiset otettuaan. Aamupäivällä teemme visiitin johtajan luona ja
ilmoitamme hänelle kihlauksemme, tovereillesi saat antaa tiedon,
milloin vain tahdot.
Seuraavana päivänä tuli Selma huomaamaan, mistä merkityksestä tämä
kihlaus hänelle oikein oli. Toverit tulivat häntä onnittelemaan ja
osoittivat jo tervehtiessään niin suurta nöyryyttä ja kainoa ihailua, että
Selmaa ensin kummastutti. Mutta hän huomasi samassa, mikä siihen oli
syynä. Olihan hän lehtori Hellmanin morsian ja semmoisena siis
osallinen siihen kunnioitukseen, jota häntä kohtaan tunnettiin. Hän oli
yhtäkkiä noussut heidän silmissään, he katsoivat häneen ylös kuin
johonkin korkeampaan olentoon ikään. Heidän silmänsä seurasivat
hänen pienimpiäkin liikkeitään ja kaikissa niissä kuvastui harrasta
ihmettelyä. Selman koko olemus myös muuttui aivan kuin itsestään
kahta arvokkaammaksi entisestään. Mutta hän oli ystävällinen ja
hyväntahtoinen kaikille, ei kukaan voinut sanoa häntä ylpeäksi tai
mahtavaksi. Hän istui yksin huoneen perällä sohvassa, mutta hän oli
istunut siinä jo heidän tullessaankin. Toverit asettuivat loitommalle,
hän vaati heitä lähemmäksi, joku siirtyi hiukan pöytää kohden, mutta