Lehtori Hellmanin vaimo | Page 5

häntä kohti. Mutta hän ei
ollut tietääkseenkään, alkoi vain etsiä toista taskua.
--Neiti Varén, lausui lehtori Hellman ja äänessä oli jotain outoa.
--Minulla olisi teille kirje.
Se oli samassa Selmalla kädessä, ja hän katseli sitä, aavisti jotain, kävi
punaiseksi, koetti puhua, mutta ei saanut sanaakaan suustansa.
--Antakaa minulle vastaus niin pian kuin suinkin.
--Kyllä, kuiskasi hän vastaan ja pisti kirjeen kätköön, sillä tovereita
ryntäsi luokalta eteiseen.
Kello oli vasta kaksitoista, tunnin päästä hän vasta pääsisi kotiin. Niin
kauan hän ei jaksanut odottaa, vaan meni istumaan pöytänsä luo, vetäisi
laatikon auki ja sujautti kirjeen salavihkaa sinne. Kumarassa pöytänsä
ylitse hän sai tuotapikaa sitä silmäillyksi ennenkuin tunti alkoi.
Se oli monta arkkia pitkä. Kristillisen avio-elämän merkityksestä oli
alku--sitä kesti sivu sivulta. Selma käänsi lehtiä, silmät lensivät ylhäältä
alas, toiselta puolelta toiseen, kunnes vihdoin tarttuivat kiinni
viimeiseen. Siellä hän löysi mitä oli odottanutkin. Siellä oli kirjeen
varsinainen tarkoitus selvin sanoin lausuttuna.
»Ja nyt kysyn tieltä, neiti Selma Varén, tahdotteko tulla minun
aviopuolisokseni. Tahdotteko uskoa elämänne ja tulevaisuutenne
minun haltuuni? Tarvitseeko minun mainita, ettei luottamuksenne
varmaankaan joutuisi häpeään. Olen vakiintunut mies, minulla on
siveellinen maailman katsantotapa, koko elämäni on rakennettu
tukevien periaatteiden perustukselle. Velvollisuuteni koetan aina
täyttää, niin suuressa kuin pienessäkin, ja siinä suhteessa voin sanoa,
että asetan itselleni mitä ankarimmat vaatimukset.»
Selman rinta kohoili--hän työnsi laatikkonsa kiinni. Tunti alkoi. Lehtori
Korner seisoi jo luokan edessä. Tutkittiin kasveja, mutta Selma oli kuin
unessa koko tunnin, ei seurannut opetusta eikä viitannut. Onneksi ei
lehtori Korner häneltä monta kertaa kysynytkään.
Kotiin mennessä vei Selma Annin erilleen.
--Et usko, mitä minulla on sinulle kerrottavaa. Tule heti syötyä minun

luokseni.
--Kerro nyt jo, muuten kuolen uteliaisuudesta.
--En kerro, ennenkuin sitten vasta.
--Sano edes, ketä se koskee.
--Kylläpähän kuulet.
Anni ei malttanut rehellisesti syödä sinä päivänä. Hän oli kuin tulisilla
hiilillä. Selma oli vielä pöydässä, kun hän jo saapui.
Hän sai odottaa hyvän aikaa. Selaili albumia ja kirjoja Selman
kamarissa ja ihmetteli, mitä salaista Selmalla mahtoi olla
kerrottavanaan. Jotain merkillistä, sen hän oli huomannut Selman koko
olemuksesta.
Vihdoin viimein hän siihen tuli itsekin ruokasalista.
--Joudu nyt, Selma kulta, minä täällä olen odottanut sinua vaikka
kuinka kauan.
Selma antoi äänettömästi päästä kirjeen hänelle käteen ja asettui
katsomaan, minkä vaikutuksen se matkaan saisi.
Anni huudahti, kun näki allekirjoituksen. Hän arvasi kohta, mitä kirje
merkitsi. Luki ja ihastui, että silmät säihkyivät, luki eteenpäin, lausui
ääneen parhaimmat paikat ja innostui lopulta niin, ettei tiennyt, mitä
sanoa.
--Sinä onnen lapsi!
Hän puristeli Selmaa, itki ja nauroi, ja puristeli taas.
--Sanoinhan minä sen, sanoinhan, että hän on sinuun rakastunut. Jokos
nyt uskot. Voi, voi, sinua Selma! Kun saat parhaimman miehen
maailmassa. Ellet sinä tule onnelliseksi, niin ei sitten kukaan. Onnen
myyrä, mikä olet!
Hän painoi Selman käsiä kasvoilleen, pudisteli häntä, esti hänen
polveaan ja kätki viimein nyyhkien ja nauraen silmänsä hänen
hartioitaan vasten.
--Eikö sinusta ole kuitenkin kummaa, että lehtori Hellman--ajattele:
lehtori Hellman, pyytää minua vaimokseen?
--No, ei ollenkaan kummaa, ei ollenkaan. Ketä sitten, ellei sinua?
Minusta te juuri niin hyvin sovitte toisillenne. Hän etevin ja parhain
miehistä, sinä naisista.
--Niin, vaan olenhan minä sentään niin lapsellinen ja kokematon vielä.
Ja mitä sinä sanot, etevin ja parhain! Sinun silmissäsi, kenties--
--Ja myös muiden. Luuletkos, että lehtori Hellman olisi sinua kosinut,

ellet olisi hänenkin silmissään ensimmäinen kaikista.--Ei, mutta
mitähän Nanni sanoo, kun saa pitkän nenän. Kyllä sitä harmittaa.
--Ole nyt vaiti! Ronninmäellä ei ollut tietääkseenkään lehtori
Hellmanista, Kornerin kanssa vain metsiä kulki kasveja etsimässä.
--Kun näki, ettei ollut mitään toivoa lehtori Hellmanin suhteen.
Luuletko, että hän muuten välittäisi Kornerista. Tuosta tuommoisesta
tunkion nuuskijasta.
--Hyi, Anni, kuinka sinä puhut!
--No sano, oletko koskaan kuullut Kornerin puhuvan mistään
korkeammista aatteista? Ja tiedätkös, minä pelkään, ettei hän pane
suurta arvoa uskonnollekaan. Katsopas vaan, kuinka hajamielisenä hän
aina seisoo rukouksissa. Minä olisin hirveän levoton, jos sinusta tulisi
Kornerin vaimo, sillä mitä tukea hänestä olisi ajan pitkään? Epäilen,
voisiko hän pysyä edes uskollisenakaan.
--Älä, herran tähden, puhu niin kovaa, jos kuka kuuntelisi seinän
takana.--Kyllä sinä muuten olet oikeassa, en minä suinkaan uskaltaisi
mennä Kornerille, en millään ehdolla maailmassa.
Koko iltapäivän mietiskeli Selma kaiket tunnit luokalla istuessaan,
miten hän sepittäisi vastauksensa lehtori Hellmanille. Kotiin tullessa
illalla se oli hänellä jotakuinkin päässä. Konseptin hän sentään ensin
kirjoitti.
Valitsi sitten sileimmän ja puhtaimman paperiarkin, johon alkoi:
»Korkeasti kunnioitettava Herra Lehtori!»
Mutta K oli vähän vino; hän siirsi sen arkin syrjään ja otti toisen.
Siihenkin tuli jotain vikaa ja kolmanteen samoin. Kahdeksan arkkia
meni sillä tavoin hukkaan, mutta yhdeksännestä tulikin sen sijaan
komea. Kirjoitus tasaista ja kaunista, hän katseli sitä läheltä ja kaukaa.
»En ole ansainnut tätä onnea, Jumalan suuresta armosta se on osakseni
tullut.»
Siihen kohtaan hän varsinkin oli tyytyväinen. Hellman kun oli
uskonnon opettaja, muuttui Selmankin huomaamattansa yhtäkkiä
erinomaisen uskonnolliseksi. Ja periaatteiden, velvollisuuksien ihminen
hän myös tahtoi olla samoin kuin Aarnold.
Hellmanin ristimänimi oli näet Aarnold. Selma opetteli sitä jo
lausumaan ja koetti saada sille mitä kauniimman soinnun. A:n hän veti
hyvin pitkäksi, ja o:n,