Lehtori Hellmanin vaimo | Page 3

Minna Canth
että toinen mahdollisesti kuolisi
ennen toista. Mutta molemmat he tunsivat varmasti sydämessään, että
vaikka niinkin tapahtuisi, ei aikaa pitkältä kuluisi, ennenkuin toinen jo
seuraisi toista hautaan...
Siihen kertomus päättyi. Jännityksellä olivat toverit sitä kuunnelleet,
nyt he hiljaa, vaieten astuivat eteenpäin, itsekukin omiin mietteihinsä
vaipuneena. Ei kukaan tahtonut puheella häiritä sitä syvää vaikutusta,
jonka tuo jalo Almanzor ja ihana Zuleima oli heihin tehnyt.
Joka ikinen heistä kuvitteli salaisesti mielessään, että juuri hän oli
Zuleima ja että Almanzor ilmestyisi hänelle kohta.
Ei kuitenkaan Anni. Hänestä oli kohta päivän selvää, että Selma juuri
itse oli Zuleima ja lehtori Hellman Almanzor.
Muita ei enää näkynytkään, he olivat jääneet heistä kaikista jälkeen.
Mutta siitä he eivät välittäneet, perillä kumminkin yhtyisivät toisiin,
ellei ennen.
Anni vilkaisi taakseen, hän oli kuullut askeleita.
--Tytöt, tytöt, hän suhahti.
--Mitä nyt?
Muutamat heistä kääntyivät katsomaan.
--Lehtori Hellman ja Korner! Kävellään sukkelammin, ettei pöly kohoa
heidän silmilleen.
--Ei, kävellään hitaammin, että pääsevät sivu.

--Niin, niin, antaa heidän mennä edelle.
Sydämessään he sentään toivoivat, etteivät lehtorit menisikään sivu,
vaan jäisivät heidän seuraansa.
Ja niin kävikin.
Tyttöjen rivi hajaantui siinä kun he tervehtivät opettajiaan. Sillä tavoin
tuli Selma reunalle ja lehtori Hellman, kun sattui olemaan hänen
puolellaan, tuli kulkemaan hänen rinnallaan.
Annin silmissä välähti ja omituinen piirre ilmestyi suupieliin.
--Kuinkas te olette jääneet muista jäljelle? kysyi lehtori Hellman, vai
nukuitteko niin pitkään, että myöhästyitte?
--Ei me toki nukuttu, hymyili Selma.
Ja eräs tytöistä, Hilma Veijola, rohkaisi luontoaan, rykäisi hieman ja oli
puhuvinaan muka ujostelematta, ehkei voinutkaan aivan tyyten ääntään
hallita.
--Me täällä kuunneltiin Selman kertomusta niin hartaasti, ettei pysytty
matkassa.
Hän oli punainen hiusmartoon saakka, kun sai sen sanotuksi. Mutta
lehtori Hellman ei häneen katsonutkaan, vaan kääntyi Selmaan.
--Mitä hauskaa te sitten kerroittekaan?
--Eihän se ollut kuin ilman aikojaan--
--Saanko luvan arvata?
--Kyllä.
Selma katsoi häneen uteliaana. Mistä hän luuli heidän puhelleen?
--Epäilemättä te kerroitte jostain hirveästä vääryydestä, joka joskus on
tapahtunut jollekulle naiselle.
Selma nauroi.
--Huonosti arvattu. Miksi minä juuri siitä olisin kertonut?
--No, mutta näin naiskysymyksen aikana,--voisivatko naiset tätä nykyä
muusta puhua? Tietysti tekin olette innokas naisasian ajaja?
--Erehdytte nyt, lehtori, minä en ollenkaan ole.
--Ettekö? Olisitteko tosiaan siitä pelastunut? Siinä tapauksessa
onnittelen teitä.
--Lehtori on siis naiskysymystä vastaan?
--Ehdottomasti
--Sen arvasinkin.
--Naiskysymys on noita nykyajan sairausoireita, ei muuta. Sen,
niinkuin kaikkien muidenkin »uusien aatteiden» juurena on

ihmisluonnon ääretön itsekkäisyys, joka hävyttömällä rohkeudella
puhkee ilmi nykyaikaan syystä, että maailma on vajonnut epäuskoon,
on unohtanut Jumalan. Mutta kaikista surkuteltavin on juuri
naiskysymys, sillä se hävittää perhe-elämän ja turmelee koko naissuvun.
Hävittää naisilta sen, mikä heissä juuri on kaunista ja hyvää, heidän
nöyryytensä, heidän siveytensä ja heidän ihanteellisen katsantotapansa.
Tytöt olivat pelkkänä korvana. Lehtori Hellman osasi aina puhua niin,
että se tunki läpi luiden ja ytimien. Mitä voisivatkaan vastata tähän, nuo
Helsingin emansipeeratut!?
Hän vaikeni hetken, ei rohjennut kukaan heistä avata suutaan, vaikka
vähän tuntui siltä, että olisi pitänyt jotain sanoa.
Lehtori Korner katseli tienpuoleen ja löysi silloin tällöin jonkun
mieleisensä kasvin, jonka poikkesi ottamaan. Hän ei ollut mikään
ajattelija, sen he kyllä ennaltaankin tiesivät, siksipä hän ei välittänyt
kuunnella tällaisia syvämietteisiä keskusteluja.
--Naisellisuus on suloutta, lempeyttä, alttiiksi antavaa, uskollista
rakkautta. Mutta mitä ovat nuo naisasian intoilijat? Luonnostaan
poikenneita epäsikiöitä, purevia, pistäviä, pahansisuisia, jotka kynsin,
hampain pyrkivät valtaan. Oikeuksia, sanovat, inhimillisiä oikeuksia?
Jopa! Ei, valtaa he tahtovat, ainoastaan valtaa. Oikeudet heillä kyllä jo
on, luonnosta mukaisesti he saavat kehittyä, vaimon ja äidin tehtävää
pidetään arvossa kaikissa kristillisissä yhteiskunnissa, he ovat olleet
siveyden vartijoita, elämän puhtauden esikuvia. Mutta nyt he tahtovat
siitä kaikesta pois. Tahtovat tulla samanlaisiksi kuin miehet. Ei kukaan
tyydy olemaan varjossa, hiljaisessa nöyryydessä kasvattamaan lapsiaan
ja olemaan miehensä apuna, elämän toverina.
--Oi! lehtori Hellman--!
Selma katsoi häneen hempeästi. Tuo soimaus oli väärä, hän tunsi sen.
Lehtori Hellmanin toverina, puolisona--hän ainakaan ei voinut
suurempaa onnea maailmassa ajatella. Mutta hän keskeytti äkkiä, ei
hänen sopinut sanoa, mitä ajatteli. Ja kumminkin hän oli suonut, että
lehtori Helman olisi sen ymmärtänyt.
He olivat tulleet sille kohdalle maantietä, josta Ronnin mäelle vievä tie
erkani. Lehtori Hellman auttoi häntä ojan ylitse. Siinä he jotenkuten
joutuivat muista erilleen.
--Mitä aioitte sanoa? kysyi lehtori.
--Aioin väittää teitä vastaan, lehtori. Te sanoitte ettei kukaan tyydy

olemaan varjossa. Minä taas luulen, että ne ovat vain harvoja
poikkeuksia nuo, jotka pyrkivät valtaan. Naisten suuri enemmistö
haluaa vallan toista, haluaa--
--Mitä enemmistö haluaa?
--Haluaa rakastaa ja ihailla sitä, jonka Jumala itsekullekin on
määrännyt aviopuolisoksi.
--Ja heihin ei nämä huudot ja nämä kiihotukset mitään vaikuttaisi?
--Ei, lehtori, minä olen varma siitä. Suomen nainen ei voi tulla
röyhkeäksi, ei luopua kutsumuksestaan. Hän tahtoo juuri olla varjossa,
etsiä turvaa ja tukea rakastetussa miehessä, jolle voi antaa täyden
kunnioituksensa ja luottamuksensa. Ja ennen kaikkea pysyä siveellisesti
puhtaana.
--Teidän mielipiteenne ilahduttavat minua. Pysykää aina tuolla kannalla,
neiti Varén. Ja vaikuttakaa tovereissanne samaan suuntaan. Luulen, että
te voitte heitä ohjata, teillä on siihen kykyä.
Selma punastui. Tuo kiitos tuntui niin hyvälle ja hän tiesi sen myös
olevan paikallaan. Tiesi että hän oli
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 19
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.