Lea; Margareta | Page 7

sillä tänäpänä tahdon vierailla sun
huoneessasi». Kernaasti, vaikka kovin hämmästyen, minä riensin alas;
iloisena hän seurasi minua ja astui huoneeseni; minun, publikanin
huoneeseen! Mikä kunnia!
JOAS. Kunnia?
SAKEUS. Kunnia suuri, mutta suurempi vielä onni, onni taivaallinen!
Kiireesti valmistin atrian, jota veljellisesti nautitsimme yhdessä: hän,
hänen opetuslapsensa, Ruben ja minä. Mutta atrioitessamme, mitä
pyhää ja korkeata oppia lähti hänen suustansa, suloisimman äänen
siivillä korvahani kannettuna! Hän saarnasi rakkauden laupiaasta
Jumalasta, joka ei tahdo täällä suurimmankaan syntisen kuolemata, ei
pahimmankaan ihmisen turmiota, vaan tahtoo häntä kääntää, parantaa
ja puhdistaa omaksi lapseksensa. Paastoaminen ja rukouksen
ulkonainen puuha on hänen edessänsä mitätön, mutta puhtautta,

puhtautta, sielun puhtautta hän tahtoo meiltä. Ja kaikille maan päällä,
jotka vilpittömällä sydämmellä käyskelevät täällä, tunnustaen ainoasti
Jumalaa korkeudessa, niille kaikille hän lupaa ijankaikkisen
autuuden.--Niin hän opetti, ja oppiansa hartaasti kuuntelin seurassa
hurskasten miesten. Sydämeni vavahteli, kuumeni ja syttyi lopulta
kaikki-voittavaan paloon. Ylös, läpi silmieni kyynelvirran, minä
katsahdin pyhään mieheen, ja hän katsahti minua, niinkuin kirkas taivas
satavan pilven ääreltä meihin katsahtaa, lähettäen toivon valoa. Niin
katsahti hän, ja hänen poskensa hohtivat kuin tulinen hiili. Ah! silloinpa
mun käsitti Jumalan kaikkivaltias henki, mä nousin ylös, todistin hänen
Messiaaksi, lupasin uskoa häneen ja hänen voimansa kautta kantaa
vanhurskauden hedelmiä. Ja mitä lupasin vielä?--Se nähkäät kohta
omilla silmillänne, rakkahimmat ystävät. (Menee ottamaan lipastansa.)
LEA. Ylistys olkoon Jehovalle, ylistys ja kunnia!
JOAS (erikseen). Hmk! Mitä tahtoo hän lippaastansa? (Sakeus on
kantanut lippaansa pöydälle.)
SAKEUS. Nyt, mun tyttäreni, älä punehdu, kun kuulet totuuden, vaan
katsahda jalosti maailmaan. Siis kuulkaat: Suurin osa tästä aarteestani
on vääryydellä koottu.
LEA. Sentähden viskatkaa se paino poveltanne pois; vaipukoon se
köyhien uhri-arkkuun.
SAKEUS. Oikein sanottu!--Joas, nyt älä punehdu, Jumalan nimessä,
älä punehdu.
JOAS. Sakeus! Malttakaat mieltänne, ihminen, malttakaat mieltänne
Herran tähden!
SAKEUS. Juuri Herralle täytän lupaukseni nyt, uhraten aarteeni
köyhille ja kaikille, jotka ovat kärsineet vääryyttä minun kauttani; sillä
kalliimpi kuin kaiken maailman aarteet ompi mun sieluni. Nyt, arkkuni,
on mieleni iloisempi sinusta erotessani, kuin koskaan ennen, sinua
täyttäessäni. Ruben, sinä aina uskollinen Ruben, ota halttuusi rahat, lue
kohta siitä vaivaisille puolet, kahdeksankymmentä penninkiä leskelle

Gilgalissa ja neljäkymmentä eräälle miehelle Bet-Haramissa, ja vielä
monille muille...
JOAS. Heretkäät, hullut! Heretkää jo!
SAKEUS. Älä estele!--Niin; ja monille muille, sitä myöden kuinka
muistooni johtuu veijausteni uhrit; ja ne, jotka muistostani ovat
kadonneet, ne astukoot esiin, todistaen tekoni, ja minä maksan heille
takaisin neljänkertaisesti, niinkuin käskee Moseksen laki. Kaikki,
kaikki tahdon heille maksaa, niin kauan kuin kestää arkkuni sisällys. Ja
kun on se tyhjennetty--ja tämä on tapahtuva pian--he älkööt kuitenkaan
heittäkö toivoansa, vaan odottakoot vielä tulevaisuuteni varoista
kärsityn vahinkonsa takaisin. Tämä oli lupaukseni Galilean profeetalle,
ja nyt sen täytän.--Rikas olin siis, mutta nyt olen köyhä ja kuitenkin
rikkaampi kuin koskaan ennen. Kiitetty olkoon Herran nimi!
LEA. Kiitetty, ylistetty tällä hetkellä ihanalla!
SAKEUS. Ota arkku ja tee minun tahtoni.
RUBEN. Että niin on tapahtuva, se tietäkäät, herra!
SAKEUS. Minä tunnen sinun. Mene ja tee niinkuin sanoin. (Ruben
lähtee käymään, mutta Joas, ryhtyen arkkuun, estää hänen kulkunsa.)
JOAS. Seisahdu mies, seisahdu!
RUBEN. Mitä ai'ot?
JOAS. (Likistää arkkua vimmatusti vasten rintaansa.) Arkustani pois!
Aarteet ovat minun, minun, minun ne ovat! Minulle ovat ne määrätyt ja
pyhästi luvatut, ja tämä on totinen tosi. Pois!
RUBEN. Hellitä, sinä villitty, ja anna minun mennä! (Joas ja Ruben
tempailevat arkkua kukin puolellensa.)
SAKEUS. Joas, Joas, oletko mieletön?
LEA. Joas, älä viritä mun isäni vihaa!

JOAS. Huomenlahja, huomenlahja, haa!
RUBEN. Mene helvettiin!
JOAS. Auttakaat minua, hyvät naapurit ja kansalaiset! Sakeus on
kadottanut järkensä, eikä tiedä, mitä hän tekee. Rientäkäät, rientäkäät
apuun!
SAKEUS. Sinä saatat mun sydämmeni paisumaan.
JOAS. Hän ei tiedä, mitä hän tekee!
LEA. Hän tekee työn otollisen Jumalan ja ihmisten edessä.
JOAS. Kulta on minun!
RUBEN. Sinä valehtelet!
JOAS. Minun ihan totisesti!
SAKEUS. Mitä? (Ottaa Joasta käsivarresta ja viskaisee hänen kiivaasti
sivulle.) Mene matkaasi, kiusan henki.
LEA. Kiitoksia, isäni! (Ruben vie arkun pois.)
SAKEUS. Tässä on tapahtuva minun tahtoni, vaan ei sinun.
LEA. Kiitoksia, isäni, kiitoksia!--Mutta mitä haastelen minä? Ei
suinkaan sovinnon ja rauhan kieltä. Toki: anna anteeksi, armas
Joakseni, lause, jossa puhkesi ilmiin Lean entinen mieli, iloiten toisen
vahingosta. Mutta sitä pyytää hän sun unohtamaan taas.--Niin teki mun
isäni sua kohtaan, kun ei voinut toisin tehdä, osoittamatta karmeutta.
Tiedä, että ovat hänen silmänsä auvenneet näkemään, minkä ihanan
oikeuden työn hän nyt rikkaudellansa tekee, työn, josta riemuitsee
Jumala ja enkelit. Sen sanot myös kerran sinäkin, kuultuasi taivaan
oppia, joka on sovinnon ja rakkauden evankelio.
JOAS. Saatana sun kielesi naulitkoon kiini, muuttakoon sun vaikka
suolapatsaaksi. Huolisinko siitä? Minäkö ottaisin vaimokseni tuon

suuren väärintekijän, koronkiskojan ja varkaan tyttären? Siitä
varjelkoon minua armollinen Elohim. Se on sanani.
LEA (erikseen). Mikä ihana sana!
JOAS. Koronkiskoja ja varas, sen on hän tunnustanut itse.
SAKEUS. Ja kuitenkin vielä jälkeen tämän tunnustukseni likistit aivan
rakkaasti mun kultaani sydäntäsi vastaan. Mitä aattelisin tästä?
JOAS. Mitä tahdot. Tyttäresi heitän hiiteen!
LEA. Sinua kiitän, Joas, ettäs päästät minun näistä kylmistä kahleista.
Sua kiitän, vuodattaen ilon lämpöisiä kyyneleitä, kiitän sinua siitä, että
aukenee jo