Laupeuden työt | Page 7

Vaan
näiden ystävällisesti lähestyessä, pakenivat koirat kuin metsäelävät,
sillä elävän olennon ilmautuminen oli heille niin oudoksi käynyt.
Miehet laskivat arkun maahan kappelin kuorin viereen ja alkoivat

kiivaasti hautaa kaivaa. Hetken kuluttua katsahti toinen, joka oli vanha
suntio, hiukan levähtäessään kumppaniinsa ja sanoi:
-- "Toveri, harvoin sattuu kaksi semmoista haudankaivajaa yhteen kuin
me kaksi, mutta vaikka heikolta ja kalpeelta näytättekin, niin
huomaanpa teidän kuitenkin ymmärtävän vaivaloistakin työtä. On niitä
Jumalalla jos jonkinlaisia ruokavieraita, joilla on halua jos johonkin,
vaan en ole vielä ketään tavannut, jolla olisi halua semmoiseen kuin
teillä. Ruttotautisten majoihin te pistäytte kuin kapakkaan, hirsipuun
alla mellastatte te kuin minkä ilo-riuvun ympärillä, ja milloin te
tahdotte oikeen raitista ilmaa hengittää, niin lähdette hautausmaalle ja
toimittelette siellä arvoisata haudankaivajan virkaa".
-- "Sanokaa mieluummin: löytyy kaikenlaisia sotamiehiä", vastasi
kalpea vieras. "Löytyy semmoisia, jotka maallisen herransa
palveluksessa, omien himojensa tyydytteeksi murhaavat, ryöstävät ja
hävittävät. Minä taas olen sotamies, joka taivaallisen Herrani
palveluksessa, oman sieluni autuudeksi koetan parantaa, pelastaa,
virvoittaa ja suojella. Jos kerran käsitätte sen, miten maallinen sotamies
iloisesti voi rientää taisteluun, miksi ette sitten käsittäisi, että Herran
sotilas hiljaisella ilolla voi kulkea kaikkien ajallisten vaivojen läpi,
pelastaakseen siellä täällä jonkun sielun saatanan verkosta?"
Suntio kuunteli äänetönnä, ja niin he sanaakaan vaihtamatta valmistivat
haudan ja laskivat siihen ruumiin. Vieras oikaisi itseään, kuin aikoisi
hän lukea rukouksen, mutta suntio huusi käskevällä äänellä:
-- "Seis ystäväni! Siunauksen lausun minä!"
Sitten ryhtyivät he nopeasti täyttämään hautaa, ikäänkuin pelkäisivät he
pitemmältä viipyä hautausmaalla. Suntio höpisi joka lapionheitolta:
-- "Kepeät muijalle mullat, sitä raskaammat ukolle päivät!"
Kun hänen toverinsa kysyi, mitä tämä lauselma merkitsee, ei suntio
ensin ollut kuulevinaan, vaan jatkoi yhä työtään. Hetkisen kuluttua
vastasi hän, katsomatta ylös:

-- "Jokainen lapiollinen multaa, minkä minä tälle haudalle viskaan, on
putoova kuin kallion lohkare pormestarin rinnalle, vaan hyvälle Kaisa
rouvalle olkoot kepeät mullat. Katsokaas, sillä välin kuin minä, yksin
koko Löhnberg'istä, saatan pormestarin rouvaa viimeiseen
lepokammioon, häpäisee pormestari lastani ja saattaa hänet
perikatoon".
-- "Miksikäs teette siis tätä vaarallista rakkauden työtä?"
-- "Miksi?" huudahti Paavo katsahtaen vihaisesti kysyjään. "Olihan
Kaisa rouva sukulaiseni? Antaisinko minä jonkun omaisistani jäädä
hautaamatta? Ja eikös hän ollut hyvä, kelpo rouva, jota omin käsin
hautaisin, vaikk'ei orpananikaan olisi? Ja eikös minun tule tehdä
Kerstilleni mieliksi, hänen, joka hoiti tätiään hänen viimeisillä
hetkillään, ja joka nyt laupeutensa tähden saa kärsiä? Mutta ... kepeät
muijalle mullat, sitä raskaammat ukolle päivät".
-- "No katsokaas, suntio", puhui nyt vieras. "Koska itse tuommoisten
syitten tähden tulette tänne hautausmaalle raitista ilmaa hengittämään,
miksi siis ihmettelette, että minä paljoa vaikuttavampain syitten vuoksi
sitä teen?"
Suntio nojasi lapioonsa, kuin olisi häneltä voimat lopussa, ja katsoi
kauan aikaa surullisesti puoleksi täytettyyn hautaan. Viimein heltyi
hänen sydämmensä, ja hän alkoi toverillensa kertoa, mikä hänen
mieltään koko aamun oli painanut, niin ettei tahtonut jaksaa sanaakaan
virkkaa, vaan olisi mieluummin itkuun hyrähtänyt.
Pormestari oli otattanut Kerstinkin vangiksi. Hopeiset rannerenkaat,
jotka hänellä on nähty, saattoi käyttää syynä varkeeksi syyttämiseen.
-- "Tästä voivat jos jotakin melua nostaa", sanoi suntio, "sillä tapauksia
on nähty, jolloin pirulliset ämmät, joiden on ollut määrä hoitaa
rutto-sairaita, ovat tukkineet heidän kurkkunsa kanervilla etteivät
voineet huutaa apua, vaan tukehtuivat. Sillä välin ovat nuo kirotut
ämmät varastaneet kaikki, mitä talossa oli".
-- "Luuletteko siis, että pormestari todella aikoo syyttää Kerstiä

semmoisesta ilkityöstä?"
-- "Niin pitkälle ei hän toki menne, mutta kiusata, ahdistaa ja sortaa
tahtoo hän meitä kaikkia, minua, Kerstiä ja seppää, eikä hän lopeta
ennenkuin saa meidät Löhnberg'istä karkoitetuiksi. Tiedättehän tekin,
miten nuo suuret herrat ja heidän virkamiehensä ja palvelijansa
menettelevät näinä surkeina aikoina. Kaikkialla käyvät he kiskovien ja
ryöstävien sotamiesten puolelle, ja senpä tähden eivät voi kärsiä, että
joku järkevä, rehellinen ihminen syrjästä katselee heidän menetystään.
Paitsi meitä kolmea ovat kaikki viisaat ihmiset Löhnberg'issä kuolleet
ja sorretut, jäljellä on vaan joukko pässinpäitä. Konna ei saata kärsiä,
että hänen lähimmäisensä on parempi häntä, ja Kerstin jyrkät
vastaukset ukkopahuksen lemmen liverryksiin ovat kiihoittaneet hänen
vihansa ylimmilleen. Sanalla sanoen: toisen tai toisen on lähteminen
kylästä, meidän tai pormestarin! Mutta sen sanon, ja se on tapahtuva:
siitä päivästä saakka, jolloin minä tälle haudalle multaa heitin, ei ole
pormestarilla enää ilon eikä levon hetkeä oleva!"
-- "Nyt puhutte syntiä, Paavo!" virkkoi vieras. "Kuinka olette te
tietävinänne, mitä Jumala on tämän miehen kohtaloksi määrännyt?"
Silloin korotti vanha suntio äänensä mahtavaksi, ja asettaessaan
viimeistä turvetta kummulle puhui hän:
-- "Monenlaisia tietoja löytyy! Minä olen oppimaton mies, ja tietoja
semmoisia kuin teillä ei minulla ole. Mutta löytyy toisenlaisiakin tietoja.
Tietoja, joita ihminen salaisesti yöllä saapi, niin kuin nurmi kastetta;
tietoja, joita voi löytää joka olennosta, kukasta, ruohosta puusta,
eläimistä ja myös ihmisistä, mutta selvemmin ja paremmin
oppimattomista kuin oppineista. Tämä tieto se on, joka käskee
lehmuksen ja pajun lehdet Wiituksen päivänä kääntymään,
ennestukseksi siitä, että aurinko, muutaman päivän perästä
korkeimmalle päästyään, on kääntyvä. Tämä tieto se on, joka tekee
veden Glonach'in ihmelähtehessä rauhan aikana virvoittavaksi kuin
hyvä viini, vaan sodan uhatessa veriseksi ja sameaksi. Tämä tieto se
käskee auringon pääsiäisiltana tanssimaan, ja se tanssii