Lauluja ja ballaadeja | Page 8

Findlay.

Ylämaan-naisen kehtolaulu.
Tuuti tuulan! armas Donald,
pieni, ilmeinen Clanronald;
tietää
taattos, mistä saa
reiman rosvon Ylämaa.
Tyydyt vielä kehtos koriin,
suureks saat ja ryöstät oriin,
vuoret
viistät, notkelmat,
kotiin lehmän talutat.
Puikkii poika miehen lailla
lannon laajan rajamailla:
heilan ryöstää,
kiirein tuo
Ylämaahan äidin luo!
Piru ja tulliherra.
Piru soitellen nilkutti kaupunkiin,
pois tanssitti tulliherran.
Kaikk'
eukot ne huus: "Kas Kehnoa vaan!
No onneksi kaappaus kerran!"
Ja piru on pois, ja piru on pois,
piru pois vei tulliherran;
hän tanssi
pois, hän tanssi pois,
pois tanssitti tulliherran!
Nyt maltaita pannaan, ja olvet ne käy,
on tanssia, riemua kerran:

Rakas murjaani musta, kiitos, kun pois
sa tanssitit tulliherran!
Kakstahtiset näin, nelitahtiset näin,
hypyt, tanssit, jos minkäkin
verran;
mut yks oli tanssi, ja sukkelin maan,
pirun tanssi ja
tulliherran.
Ja piru on pois, ja piru on pois,
piru pois vei tulliherran;
hän tanssi
pois, hän tanssi pois,
pois tanssitti tulliherran!
Surulaulu Nicolin Liisun kuolemasta.
Nicolin Liisu, tamma tuo,
sai virkun eleet vereen;
mut ohi Crainin
nyt se ui
Nith-virran myötä mereen.
Nicolin Liisu, tamma tuo,
sai nähdä päivät pahat;
Nith-virtaa nyt se
mereen ui,
ja poiss' on siltä nahat.

Nicolin Liisu papin luo
jäi ajojuhdaks ennen;
Nith-virtaa nyt se
mereen ui,
pois turskain saaliiks mennen.
Nicolin Liisu, tamma tuo,
sai papin armot tietää;
hän piinas sitä,
ruoski, löi,
mut koni paljon sietää!
Elämän talvi.
Oi, väike ehtoon viel' äsken lehtoon
loi loiston hehkeän;
yön sulo
vihmeet toi ilmi ihmeet,
näin kukkain päilyvän.
Nyt talvi riemut vei,

on poissa vihannuus!
Mut kevät ehtii, ja puut ne lehtii,
taas
uhkuu into uus.
Vaan hyytä parmaan ei enää varmaan
voi lientää kevätsäät!
Tää
varsi taipuu, se maahan vaipuu,
kun riehuu tuulispäät.
Niin raskas
päivä on,
yö vaivaks vanhuksen!
Oi, onnen päivät ne iäks jäivät,

jäi nuoruus kultainen!
Sä petyt, poika!
Sä petyt, poika! -- Nainen
jos lempimään sua taipuu,
näät virvatulta
vainen,
mi harhaks pian haipuu.
Kas, tuuli liehuu ilvein,
ja läikkyy meren pinta,
käy ees-taas kulku
pilvein: --
niin vaihtuu naisen rinta.
Voi, viitsit juosta teitä,
kun äkkäät keltahapset!
Jos olet mies, niin
heitä
nuo turhat tyttölapset.
Hae oiva veikko, kaulaa
sa kasta viininmehuin;
kun enää et voi
laulaa,
käy maata, päivääs kehuin.
Sulo Jenni.
Missä on onni, min tunsin ma aamuin,
kun leivojen liverrys soi?

Missä on rauha, min äänetön metsä
suuss' illan mun mieleeni toi?

Enää en, seuraten mutkia virran,
nää viehkeitä kukkia haan,
etsi en
jälkiä häipyvän riemun;
käyn huolteni vallassa vaan.
Pois joko siis suvi laaksoista lähti?
Syys synkkäkö saapunut lie?
Ei
toki! Kilvanhan ruusujen kisaan
säät seijahat mettiset vie.
Kätkeä tahtoisin tunteeni salaan,
mut aikaa jo selville sain:
rintani
kaikkien kaihojen syynä
sulo Jenni on, Jenni on vain!
Vuodet ei voi ikimurhetta lientää,
ja lohtua toivo ei tuo.
Niinpä nyt
vaivaani vaalin, ja hoivaa
sulo tuskien auvo se suo.
Craigie-Burnin metsä.
Yön rauhaan Craigie-Burn jo jää,
se aamun iloon herää,
mut mulle
kevään loisto tää
vain murheen syitä kerää.
Nään kukkain, lehväin versovan,
yörastaan laulut soivat;
mut rinnan
raskaan vaivahan,
oi, mistä saisin hoivat?
En tuskaa tätä tunnustaa
sais sulle, vaikka halaan;
mut sydän
lempeen ratkeaa,
jos kauemmin sen salaan.
Jos kylmäks mua kohtaan jäät
ja lohtuas voit eittää,
niin haudallein
jo syksysäät
varisseet lehdet heittää.
Oma armas Maikki.
Sun ma olen, lemmittyin,
oma armas Maikki;
sun on sykkeet
sydämein,
aatokseni kaikki.
Painun vasten poveas,
sydän kaihoon vaipuu;
vaikka epätoivoon
jäin,
huolet jälleen haipuu,
Pois jos käännät rusosuus
lohdukkaan ja raikkaan,
sulo silmäs pois
jos luot,
kuolen siihen paikkaan.

Mit' on elo lemmetön?
Yö, mi johti vaivaan.
Lempi päivänpaiste on,

riemun tuoja taivaan.
Jo kevät riemuisa saapuu hymyin.
Jo kevät riemuisa saapuu hymyin,
ja kaikkoo talvi tuittupää;
sulo
taivas siintää, ja pilvet poutii,
veet kirkkaat rinteiltä syöksähtää.

Säde vuorten huipuilla illoin valvoo,
meri päilyy hohteess' aamukoin;

koko luonto riemuiten päivää palvoo,
ma omaa Bellaani jumaloin.
Ja kevät kukkea kesään vaihtuu,
syys keltaan käy, ja riehuu säät;
jo
silloin eessä on synkkä talvi,
kunis kevään riemuisan jälleen näät.

Noin aika kierii, vuodet vierii,
elo itse muuttuu ja vaihtuu noin;
Mut
kuoloon asti ma intoisasti
vain omaa Bellaani jumaloin.
Oi, ylhät ikitunturit.
Oi, ylhät ikitunturit sammalevuorten,
emo-kantajat Clyde-joen
ourujen nuorten,
mihin paimenpojat vuohensa soitellen vie,
ja
riistalle riekon on linnustajan tie!
Mihin paimenpojat vuohensa
soitellen vie,
ja riistalle riekon on linnustajan tie.
Ei Gowryn suvilaaksot, ei Forthin norot armaat
niin mieltäni viehdä
kuin vuorenselät harmaat;
lymyss' siimeisen rotkon on kirkas sinivuo,

kaikk' aatokseni sinne käy lemmittyni luo.
Lymyss' siimeisen
rotkon on kirkas sinivuo,
kaikk' aatokseni sinne käy lemmittyni luo.
Ikitunturille nousen ma rinteiden laitaa,
miss' ourut alas syöksyvät
uomaansa kaitaa;
siell' immen sulo seuraan ma iltahan jään,
ja
huomaamatta hetket ne kiitää kerkeään.
Siell' immen sulo seuraan ma
iltahan jään,
ja huomaamatta hetket ne kiitää kerkeään.
Hän ei ole kaunein, vaikk' kaunis on mulle;
ei kasvatusta hienoa
vuorilla tulle.
Hänen syntynsä on halpa, kuin ollakin voi,
mut
lempensä kumpikin toisellensa soi.
Hänen syntynsä on halpa, kuin

ollakin voi,
mut lempensä kumpikin toisellensa soi.
Saa hätään sinut kauneus, jousin ja nuolin,
punehduksin ja hymyin ja
haaveilevin huolin!
Äly, hienostus jos nuolia singauttaa,
ne
häikäisevät silmäs, kun haavan sydän saa.
Äly, hienostus jos nuolia
singauttaa,
ne häikäisevät silmäs, kun haavan sydän saa.
Mut herttainen hyvyys ja silmän sulo kaipuu,
min säihkyissä safiiri
himmeäksi haipuu,
syvä lempi, -- mun syliinsä vangittuaan,
on
voittoisan impeni viehäkkeenä vaan.
Syvä lempi, -- mun syliinsä
vangittuaan,
on voittoisan impeni viehäkkeenä vaan.
Allan-virralla.
Vei tieni Allan-virran luo,
kun länness' iltarusko nousi;
haan
leyhkät liehui, vilkkui vuo,
ja kultalainein laiho sousi.
Siell'
lemmenlaulun kuulla sain; --
mun tykki suonet tulisemmin,
kun
rinteet raikui kajahtain:
"Sua sydämestäin, Anni, lemmin!
"En kuusainkätköön, sun ja mun,
yön peikkoin koskaan päästä sallis;

ja siunattu on hetki, kun
siell' liiton teimme, tyttö kallis!
Pääs
painui vasten poveain,
ja kuiskees soi: 'Sun iäks, kulta!'
kun kesken
kuumain suudelmain
sa valat ikuiset sait multa." --
On kevään riemuks esikot,
ja kesä