Latvasaaren kuninkaan hovilinna | Page 6

oli hyvää läpi vuoden.
Setä vielä lisäsi useita höysteitä, joista Ville ei ollut välittänyt, sekä
ryynejä ja herneitä. Minunkin luettelostani lisättiin yhtä ja toista, ja
Villen vankkurit tulivat jotenkin raskaasti kuormatuiksi.
Seuraavana aamuna ani varhain lähdimme kahdella hevosella matkalle.
Maantiematkaa ei ollut kuin vähän kolmatta penikulmaa erääseen
taloon Sitkajoen rannalla. Sieltä aikoi setä kulkea Sitkajokea ylös kaksi
penikulmaa, jolloin tullaan Sitkajärvelle, joka on runsaasti kolmen
penikulman pituinen. Sitkajärven pohjoiseen päähän laskee Latvajoki
niin jyrkkänä koskena, ettei sitä voi laskea veneellä eikä sauvomalla
nousta. Sitkajoen, Sitkajärven ja Latvajoen itäinen ranta on ihan
asumatonta seutua. Sankat metsät, liejuiset rämeet ja jyrkät vuoret
vaihtelevat. Seutua sanotaan Sadanvirstan korveksi. Jossain paikassa
tässä korvessa arveltiin Kyttyräisen joukkokunnan piilopaikan olevan.
Kun seutu oli ammoisista ajoista ollut pahassa huudossa, ei kukaan
sielläpäin kulkenut, emmekä siis myöskään voineet saada juuri
ollenkaan tietoa seudusta. Se vain tunnettiin, että Latvajoki oli
erinomaisen kalaisa, ja samaten myöskin Sitkajärven pohjoinen pää,
johon Latvajoki laskee. Tämä tieto ilahdutti suuresti Villeä, joka tiesi,
että muonavarain hankkiminen suureksi osaksi tulisi riippumaan
kalastamisesta.
* * * * *
Sitkajoen rannassa kellui jo sedän iso, melkein uusi kolmihankainen,

joka oli jo viime rekikelillä tänne tuotu, ja tunnin perästä olivat kaikki
matkakapineemme hyvässä järjestyksessä veneen pohjalla.
Talon väki arveli, ettemme moneen viikkoon saisi kuulla mitään
Kyttyräisen miehistä, sillä kuuleman mukaan oleskeli ainakin neljä
heistä tätä nykyä Venäjän puolella tavaroita kaupittelemassa.
Kyttyrä-Jaska itse oli luultavasti talonvartijana kotona. Hänellä näet ei
ollut tapana itse lähteä mukaan noille rajantakaisille matkoille, mutta
hän ei myöskään ikinä ollut yksin liikkeellä asutuilla seuduilla. Mutta
missä osassa Sadanvirstan korpea heillä oli asumuksensa, siitä
talonväellä ei ollut mitään tietoa ja jos heillä olisi ollutkin jokin
aavistus siitä, eivät luultavasti olisi uskaltaneet sitä meille ilmoittaa. He
olivat eläneet alituisessa pelossa, että joukko kävisi heilläkin
ryöstöretkellä, mikä olisi ollut helppo asia, kun heillä ei ollut naapureita
lähempänä kuin kahden penikulman päässä.
Mutta edellisenä kesänä oli Kyttyrä-Jaska itse, ja vastoin tapaansa
yksin, käynyt heidän talossaan ja tarjonnut heille »ikuisen rauhan»
ehdolla, että talo vuosittain maksaisi hänelle kaksi tynnyriä rukiita ja
että talonväki sitoutuisi olemaan urkkimatta, missä hän ja hänen
miehensä pitivät asuntoa. Isäntä oli suostunut tähän välipuheeseen,
jonka Jaska oli luvannut tehdä vaikka kirjallisestikin ja kahden
todistajan läsnä ollessa. Vielä hän oli luvannut, että isäntä saisi viedä
sen vaikka käräjiin tuomarin vahvistettavaksi. Ei suostunut kuitenkaan
tulemaan itse mukaan nimikirjoitustaan vahvistamaan. Sanoi tuomarin
kyllä muutenkin tuntevan nimikirjoituksen. Ainakin, oli Jaska lisännyt,
vanha laamanni tuntee, jos tulee itse käräjiä istumaan. Hän on minulle
ennenkin vahvistanut kahdentoista vuoden sepelinhakkuusopimuksen
Kakolan isännän kanssa. Ja oikein mahtoi kirjoittaa, koska sekä
hovioikeus että senaatti hyväksyivät. Jaska oli luvannut »kaplatsoonin»
loputtua tulla laamannille kirjoituspalkkaa maksamaan, mutta laamanni
oli vain nauranut ja sanonut saaneensa ennenkin monta samanlaista
hyvää lupausta ja kuitenkin aina jääneensä palkatta.
Isäntä kertoi kysyneensä, miksei Jaska ollut laamannin puheilla
myöhemmin käynyt. Jaska oli siihen vastannut aikoneensa joukkonsa
kanssa eräänä myrskyisenä syysyönä käydä, mutta Iso-Iivana oli

kieltäytynyt tulemasta mukaan. Hän oli kuullut, että tämä herra omisti
semmoisen pyssyn, jolla ampui kaksitoista laukausta peräkkäin välillä
lataamatta. -- Jaska oli kyllä myöhemmin sattumalta tavannut
laamannin metsässä, mutta laamanni oli hänet huomannut ennenkuin
hän laamannin, ja hänellä oli myös ollut se sama hirmupyssy kädessään.
Hän oli kohta tähdännyt Jaskaa ja käskenyt tämän juosta niin paljon
kuin koivista lähti; muuten tulisi siinä paikassa kuolemaan mies
saappaat jalassa. Ja Jaska sanoi juosseensa.
Jaska oli lisännyt, ettei hän oikeastaan ollutkaan laamanniin suuttunut.
Täytyihän tämän niin tuomita kuin virkansa vaati.
Setä nuhteli isäntää siitä, että hän oli ryhtynyt välipuheeseen roiston
kanssa, ja selitti, ettei tämmöinen välipuhe ole mitenkään laillinen.
-- En tiedä, sanoi isäntä, onko se niin laillinenkaan, mutta ainakin tähän
asti on Jaska sen pitänyt kuin mies.
-- Annoitko todella tuolle ryövärille kaksi tynnyriä rukiita?
-- Annoin kuin annoinkin. Ja kukkuramitalla mittasin aitasta. Jaskalla
oli itsellään säkit, ja vielä autoin veneeseen kantamaan.
Minä en oikeastaan voinut isäntää moittia. Kun yhteiskunta ei voinut
häntä suojata, hankki hän itse väellensä elämismahdollisuuden, kuten
parhaiten ymmärsi. Mutta Ville löi isäntää olalle ja sanoi:
-- Vai on Jaska pitänyt sanansa kuin mies. Luottakaa te vain
Kyttyrä-Jaskan lupauksiin!
Ville ei pitänyt tämän talon väestä.
Olimme käyneet talossa kahvia juomassa. Tämän tehtyämme
rupesimme lähtöä puuhaamaan. Venesatamalle mennessämme
lyöttäytyi talon vanha ukko minun seuraani. Hän huomasi kai
esiintymisestäni, etten ollut ennen tämmöisissä hommissa mukana
ollut.

-- Ottakaa te, nuori herra, sanoi hän, tehtäväksenne tällä matkalla ottaa
selkoa Latvasaaren kuninkaan hovilinnasta.
Kysyvän katseeni johdosta hän kertoi seuraavaa:
»Latvajoella on ennen aikaan ollut oma kuningas. Ja hänen
hovilinnansa pitäisi olla eräällä saarella, jota on sanottu Latvasaareksi.
Tämän hovin tai linnan -- kumpi se sitten onkaan -- hän on itse
poikansa avustamana rakentanut, ja on, sanotaan, asunut ja elänyt siinä
vielä viime vuosisadan alussa. Hän oli kuninkaallista sukua, mutta
jonkin kapinallisen teon tähden hänet oli karkotettu omasta maastaan.
Silloin hän on ottanut mukaansa kaikki äärettömät sodissa kootut
aarteensa ja purjehtinut laivalla Suomeen. Viipurinlahdessa on astunut
maihin ja talven tultua ostanut kaksikymmentä hevosta ja rekeä ja