Latvasaaren kuninkaan hovilinna | Page 5

Olisit
odottanut Helsingissä vielä pari päivää, niin olisit saanut minulta
kirjeen.

-- Sainhan minä jo yhden, kolme §:ä sisältävän. Ja kun setä tahtoi, että
vastaus olisi annettava niin pian kuin mahdollista, lähdin tuntia sen
jälkeen kuin minulla oli kirje kädessäni, ja olen matkustanut yöt päivät
ja saan ilmoittaa olevani valmis lähtemään heti, kun olen tämän kahvin
vatsaani saanut.
-- Ei niin kiire, ettei lähtemään kerkeä. Ei tänään vielä lähdetä. Suostut
siis ehdotukseeni?
Selitin nyt sedälle asiani ja sanoin, että jos hän katsoo voivansa minua
käyttää, vaikka minulla on toinenkin tehtävä, tulen mielelläni. -- Vai
mitä sinä, Ville, siihen tuumit?
-- Elää koira yhden isännän, kahden kuolee.
-- Enpä minä aiokaan tällä matkalla koiran virkaan ryhtyä. Minulla on
kaksi virallista määräystä, toinen yliopistolta saatu, toinen lailliselta
nimismieheltä.
Setä samassa lopetti Villen ja minun sananvaihdon määräämällä, että
me kumpikin erikseen tekisimme luettelon eväistä ja kaikista niistä
esineistä, mitkä luulimme matkalla tarpeellisiksi edellyttäen, että
olimme pakotetut oleskelemaan useita kuukausia yhtä painoa
erämaissa.

II.
Se tehtävä, johon setä hallituksen kehoituksesta nyt oli ryhtynyt, ei
ollut mitenkään helppo. Rosvojoukkoon, jonka toiminta oli lopetettava,
kuului kuusi miestä, kaikki pelottomia täysverisiä roistoja. Väitettiin,
ettei mukaan otettu ketään, joka ei ollut ainakin yhtä ryöstömurhaa
tehnyt. Ja johtaja oli, sellainen kävi kansassa puhe, seitsemän miehen
surma.
Tämä johtaja, jonka nimi oli kirkonkirjoissa Jaakob Hahne, oli koko
joukosta ainoa, joka oli Riitalammilta kotoisin. Hän oli yleisesti
tunnettu nimellä Kyttyrä-Jaska, mutta rikostoverit kutsuivat häntä

»mestariksi». Hän oli jo kuudenkymmenen ikäinen ja, kuten hänen
lisänimensä osoitti, kyttyräselkä. Ruumiinviastaan huolimatta hän oli
voimakas mies, kaikkiin rikoksiin ja paheisiin harjaantunut.
Rikostoveritkin pelkäsivät häntä hänen tavattoman julmuutensa ja
nurjamielisyytensä tähden. Omin käsin hän oli surmannut kaksi entistä
toveriaan, kun nämä eivät olleet empimättä totelleet hänen käskyään.
Tämän miehen rikostovereista oli yksi, Iso-Iivana, venäläinen, muut
kaikki suomalaisia. He olivat oleskelleet näillä seuduin jo pitkät ajat ja
tunsivat olot Venäjän puolella yhtä hyvin kuin rajan tälläkin puolella.
Venäjän puolelle he eivät ulottaneet ryöstöretkiään, vaan kulkivat siellä
yksinomaan myymässä saalistaan, joilla matkoilla välistä olivat
kuukausia paikkakunnalta poissa. Mutta juuri kun ihmiset alkoivat
toivoa, että joukkue oli jo ainaiseksi poistunut, osoitti jokin uusi ilkityö,
että miehet olivat palanneet takaisin ryöväyksiänsä jatkamaan.
Kolmatta vuotta jo oli Kyttyrä-Jaskan joukko pitänyt riitalampilaiset ja
naapuripitäjien asukkaat raskaan hirmuvaltikkansa alaisina. Setä oli
monta kertaa ollut heidän jäljillään, mutta nopea pakeneminen rajan yli
oli joka kerta pelastanut heidän nahkansa. Ilkitöittensä mitan he olivat
edellisenä talvena täyttäneet kukkuralleen viedessään Riitalammin
naapuripitäjän rikkaimmasta talosta erään lumimyrskyn aikana kaikki
arvotavarat ja talon omilla hevosilla kuljettaneet ne mukanansa.
Aamulla löydettiin talon väki kukin eri paikalta lujasti köytettynä.
Ketään ei ollut tapettu, mutta talon ainoa tytär ja eräs nuori
palvelustyttö olivat kadoksissa. Palvelustytön laskivat roistot
seuraavana syksynä puolikuolleena irti, mutta talon tytär oli jo kesällä
heidän rääkkäyksistään kuollut. Kolmen pitäjän nimismiehet olivat
ryöstön jälkeen olleet ajamassa Jaskaa ja hänen miehiänsä takaa, mutta
jatkuva lumituisku teki kaikki järjestysvallan yritykset turhiksi. Setä ei
ollut kuitenkaan palannut toisten kanssa, vaan jäi yksin jatkamaan
takaa-ajoa rajan toiselle puolelle. Täällä hän oli lopulta tavannut Jaskan
ja Ison-Iivanan, jotka olivat palanneet kuultuaan, että vain yksi ainoa
mies oli heidän jäljillään. Setä tuli vuorostaan takaa-ajetuksi, ja eräässä
talossa, jossa asui rosvojen ystäviä, tapahtui yhteentörmäys. Setä
pelastui revolverin avulla, roistoilla kun ei ollut tässä tilaisuudessa
ampuma-aseita. Sekä Jaska että Iivana olivat tulleet »merkityiksi», ja

elleivät olisi olleet ystävien luona, olisivat varmasti joutuneet kiinni.
Syksyllä palannut tyttö kertoi, että kun Jaska ja Iivana taas yhtyivät
toveriensa joukkoon, oli Jaskan oikeasta kädestä puuttunut kaksi
sormea. Hän oli tovereille sanonut hankkivansa sellaisen pistoolin, joka
laukaistaan peukalolla. Ja kun tyttö laskettiin irti, oli Jaska käskenyt
hänen viedä sellaiset terveiset, että hänellä on nimismieheltä vähäisen
kipurahoja vaadittavana ja ensi kerralla, kun he tapaavat toisensa, on
nimismies matkustava paikalta pois jalat edellä, maaten selällään
kärryjen pohjalla.
Eräällä kulkurimiehellä, jota yleisesti pidettiin Jaskan urkkijana, lähetti
setä vastatervehdyksensä, ettei hänen ovensa ollut vielä ikinä ollut siten
lukittuna, ettei ollut avainta suulla. Mutta jos Jaska ei aikonut kuolla
kuin yhden kerran, sopisi hänen vielä hioa ymmärrystään, ennenkuin
kävisi nimismiestä tervehtimässä. Hänellä oli itsellään nimismiehen
vieraskäynti odotettavana.

III.
Aamupäivällä oli sedällä vielä tehtävien luovuttaminen sijaiselleen,
mutta heti päivällisen jälkeen hän vaati Villeltä ja minulta
matkatarpeitten luettelot. Villen luettelo oli saanut tämän muodon:
»Kuudet käsiraudat ja yhdet jalkaraudat.»
Setä nauroi nähdessään Villen luettelon.
-- Etkö aio ollenkaan ottaa tupakkaa ja tulitikkuja? Ja entä ruokaa
sitten?
-- Kyllä, herra komisarius, mutta muistanhan minä nuo
kirjoittamattakin. Mutta kun kiinniotettavia miehiä on kuuteen asti,
olisi hullua, jos virkani arvomerkit loppuisivat kesken.
-- Mitä eväitä olet ottanut?

-- Kuormaan olen pannut kaksi säkkiä ruisjauhoja, kaikki reikäleivät
mitä talossa oli, puolnelikon silakoita, voita, sianliikkiön, suolapussin
ja korvollisen hapanta kaalia. Kun kalastamalla eletään, niin eiköhän
tämä särpimeksi riitä?
Setä oli hyvin tyytyväinen Villen ruokalistaan, mutta minä en voinut
olla kysymättä, mitä hän kaalikorvolla tarkoitti.
-- Kaali se on kesällä hyvää, kun sitä osaa hyvin hoitaa.
Ville oli suuri kaalin ystävä ja osasi mieliruokaansa niin hoitaa, että se