Lastuja I-III | Page 4

oli k?ytt?nyt kirkossa juhannuksena.--Oli heill? kolme lehm?? ja hieho ja hevonen.
Sitten ei meill? ollut muuta puhumista. Mutta katsellessani heit? tuossa tunsin heit? kohtaan melkein is?llist? hellyytt?.
Tahdoin auttaa heit? melomalla. Mutta he k?sittiv?t sen kiirehtimiseksi ja ponnistivat airojensa ponnessa yh? utakammin. Kun min? lakkasin ja annoin melan viist?? vett?, niin herkesiv?t hekin.
Hiljalleen sill? tavalla livuttiin eteenp?in. Ilta oli tyven, ja ainoastaan v?h?inen viri k?vi viel? toisella rannalla. Ruohikkorinnassa laski siell? kalamies verkkojaan. Kun h?n liikautti melaansa, v?l?hti sen m?rk? lehti kuin kuvastin aurinkoa vasten. Taivaalla pollotti korkeaotsaisia elokuun pilvipatsaita, valkeita kuin suuret suunnattomat purjeet tyvenell? merell?. Kokan edess? oli niittyinen ranta ja muutamia latoja. Vasemmalla kaskettua mets?? ja ahon laidassa palaneita pet?ji?. Oikealla k?dell? oli taloja, pellot pirttirakennuksen ja rannan v?liss?.
Mik? on tuo talo tuossa?
--Huttula.
Sielt? kuului liikett? ja ??ni?. Vasikkakarja ynisi ja juonitteli niittyver?j?n suulla. Loitompana oli uudishuone tekeill?. Mies seisoi salvoksella ja k?ytteli kirvest??n. Vasta v?h?n aikaa sen j?lkeen, kun se n?kyi puuhun uppoavan, kuului ??ni, johon toiselta rannalta saapui vastaus.
--Riiht?k? siin? rakennetaan?
--Riiht?.
--Eik? ole entist??
--Niilt? paloi Jaakon p?iv?n? vanha.
Toisen talon rannassa puhua pajatteli lapsilauma, polskaroiden paitasillaan vedess?. Joka sana kuului selv?sti meid?n venheeseen.
--Poika hoi, el? survi!--P??setk? pois siit?! Tulepas t?nne viel?, niin m?tk?yt?n savella mahaasi!
Tyt?t eiv?t olleet tiet?vin??nk??n. Mutta sitten siell? kuului kuin k?den l?tk?ys paljaaseen paikkaan, ja silloin eiv?t he en?? voineet pid?tt?yty?. Nauru purskahti kummaltakin yht'aikaa ja muuttui hillitt?m?ksi hihitykseksi, kun herrakin nauroi.
Meist? tuli tutummat t?m?n j?lkeen.--Hein?nteko oli heill? jo lopussa. Olivat hekin olleet haravoimassa. Is? oli tehnyt heille pienet takkavitsatkin.--Tuo Mari osasi jo lyps??. Vaan oli sit? kerran Muurikki hotaissut sarvellaan. ?iti joutui h?t??n.--Ei tok' ollut en?? riepuvauvoja.
Lampi oli lopussa. Venheen keula kahahti kaislikkoon. Ranta oli matala. Tyt?t kietaisivat helmansa polvien v?liin ja nousivat veteen saadakseen kokan kuiville. Ja ?itins? neuvoa noudattaen osoittivat he minulle tien p??n, ressutellen edell?ni ladon luo, josta polku alkoi.
Pistin heille viisikolmattapennisen k?teen kummallekin, johon he niiata nytk?yttiv?t niin, ett? helmat hepsahtivat maahan. Samassa tuli ?suur'kiitosta!? kuin yhdest? suusta.
P??sty?ni puitten suojaan katsahdin j?lelleni. Tyt?t seisoivat viel? ladon kupeella, tutkien, tarkastellen ja punniten rahojaan. N?kyiv?t vaihtavan niit?, ottavan toisiltaan ja antavan taas takaisin. Sitten alkoivat he menn?, hyppiv?t m?tt??lt? m?tt??lle, olivat lapsia j?lleen, juoksivat kilvan venheelleen ja j?iv?t iloisesti polskaroiden ker??m??n kaisloja ja lummekukkia.
Tie veti ja vieh?tti. Maa oli viel? alavata j?rven jatkoa, ja kahden puolen tiet? kasvoi haalea haavikko. P?iv? paistoi jo vinosti eik? kuontunut en?? alas tien pohjaan, jossa oli k?ynyt viile?ksi, ja maa valmistautui huokumaan y?llist? kosteutta. Mutta v?hitellen alkoivat maat kohota. Auringons?teet laskeutuivat taas puitten latvoista niiden juurille ja tunkivat pitk?lle valkeain koivujen v?liin.
Ylemp?n? katosivat koivut, ja tie toi tuuheaan lepikkoon. Karjan kellot kalkattivat l?hemp?? ja kauempaa, ja niiden sekaan kilahti joskus vaskikello laitumella k?yv?n hevosen kaulasta. Kuului mets?n sis?st?, aivan l?helt? tiet?, tunkeilemista lehvien l?pi, ja tuontuostakin ilmautui sielt? esiin m?kikyl?in siistisarvinen lehm?, katsellen minua iloisesti h?mm?styneen?. Sen silm?n kiilto oli kirkas ja tuore, karva puhdas ja liikkeet notkeat kuin tunturin porolla. Suussaan pureksi se verest? ruohoa, ?sken aholta haukattua, ammahti ilmaan ja jatkoi naksavin nivelin matkaansa taloa kohti, josta p?in pitkin? huhauksina viilteli ilmojen halki karjapiian houkutteleva iltahuuto.
M?en rinteess? on halme. Aita on isoista, mustista puista. Sen sis??n pist?ytyy tie ver?j?n alitse. Rukiista pyr?ht?? sirkkunen lentoon. Se luikkailee pitkiss? kaarissa ilman l?pi ja seisattuu palaneeseen honkaan, joka on j?tetty yksin keskelle halmetta.
Tulee toinen ver?j? vastaan. Istahdan sen sile?ksi hankautuneelle selk?puulle. Laaja maisema n?kyy siihen l?pi ihalain ilmojen. M?ki? siint?? toistensa yli ja toistensa v?litse. Korkeimmalta vaaralta palaa ja hehkuu pirtin ikkuna ilta-auringon valossa, ja v?r?j?v? kilo kimpoo sielt? penikulmain p??st? aina t?nne saakka. Kun se on hiljalleen sammunut, syttyy toinen samaan tuleen. Karjan kellot kuuluvat en?? vain umpinaisesti alhaalta notkosta.
Tuolta ?skeisest? m?kist? nousee lehmisavun rauhallinen kiemura kohtisuorana ilmaan. Tyt?t ovat saapumaisillaan kotirantaan.
Ahon alta alkaa yht'?kki? kuulua laulua. Piikatytt? n?ht?v?sti palaa lehm?n hausta. H?n ei n?e minua. H?n milloin taittaa menness??n lehv?n lepikosta, milloin poimii marjan m?tt??lt?. Ja laulaa syd?mens? t?ydest? tunteesta, luullen, ettei h?nt? kukaan kuule.
Minulle tulee mieli menn? sinne alas h?nen luokseen, saavuttaa h?net, pyyt??, ett? h?n minulle neiti nuori
kantais kaulan helmil?it?, rinnan risti? rakentais, panis p??ty palmikolle, sitois silkill? hiusta.
Mutta min? en liikahdakaan. H?n ehk?
riist?is ristit rinnaltansa, helmet kaulasta karistais, menis itkien kotihin, kallotellen kartanohon.
Ja h?n saa jatkaa matkaansa, poistua ja painua lauluineen lehdon peittoon.
H?n on kadonnut ja lakannut kuulumasta. Ja minusta tuntuu, kuin en koskaan ennen olisi kuullut tuota laulua, vaikka se on minulle sadat kerrat t?t? ennen esitetty. Se oli siell? kuin kyl?ss?, mutta t??ll? se on kotonaan, syntym?sijoillaan, tuolla j?rven rannalla, mets?n takana, salon siimeksess?.
Oli kuin olisi punoutunut hienoja lankoja sis?ss?ni, joita sujutteli, soinnutteli ja kiinnitti kuin kanteleen kieli? joku tuntematon k?si. Ja sit? mukaa kuin ne virisiv?t, alkoi synty? uusia t?ytel?isi? sointuja. Se oli ymp?rist?n ja oman olemukseni hiljaista riemua. Se ei p??ssyt purkautumaan, mutta se j?i sinne l?mmitt?m??n ja lievitt?m??n. Pala palaltaan sulivat kovettuneen mielen nystyr?t, ja maailma oli kaunis, ihmiskunta hyv? ja min? itse--alakuloisen onnellinen.
Kun kohosin yh? jyrkemm?ksi ylenev?? tiet?