Lapsia | Page 5

pitkät, että riippuivat polvissa, kun kädet olivat suorina, ja
puolitiestä retkottivat kuin tyhjät pussit, kun koukisti käsiä, olivat
Lyylin mielestä vain komeat, ja niin piti aivan oikeissa kevättakeissa
olla. Heillä oli paremmat ja kauniimmat kevättakit kuin Olgalla!
Siitä olivat he nyt niin toimessa. Ja he lähtivät kaupungille kävelemään.
Kaikkia ihmisiä he katsoivat, että huomaavatko. Ja kun joku heihin
katsoi, niin he olivat hyvillään ja heiluttivat hameitaan vielä enemmän.
Kun tuli joku rouva tai herrasneiti vastaan, niin he katsoivat hymyillen
heihin. Ja kun sivu mentyä päättelivät, että kyllä ne luulivat meitä

rikkaiksi. Talonpoikaisnaisten sivu menivät he sitten arvokkaina, siinä
varmassa luulossa, että ovat herrasväkeä!
Muutamalla kadulla he näkivät tätinsä menevän edellään. He kiersivät
toista katua vastaan. Lyyli arveli, että saapa nähdä, tunteeko täti! Ja
tätiä vastaan tullessa Hanna hymyili, vaan Lyyli oli vakava ja arvokas.
--Mistä te tulette? kysyi täti ihmettelevän näköisenä.
--Äidin asialta! vastata näpsäytti Lyyli, vakuutettuna, että se kuului
asiaan, kun Olgakin oli ollut äitinsä asialla.
--Mitä ryysyjä teillä on päällänne!
--Nämä ovat uudet kevättakit! vastasi Lyyli varmasti ja vähän
kiukkuisesti, kun täti oli ryysyiksi sanonut. Ja alkoi selittää:
--Me olemme juuri tänä päivänä nämä saaneet. Äiti on vaatteen ostanut
Sunilan puodista ja Juustisen Josefiina on nämä tehnyt. Ja Josefiinalla
on ollut niin hirveä kiire, kun on kaikille herrasväen lapsille tehty uudet
kevättakit. Meille Josefiina teki ennemmin kuin sotakomisariuksen
lapsille, kun Josefiina on meidän kummi.
Täti kuunteli niin ihmeissään, ettei tiennyt mitä ajatella. Olisi ihan
voinut uskoa kaikki todeksi, jos olisi ollut umpisokea, ettei olisi nähnyt
heillä olevan äitinsä röijyt! Ja niin vakavana ja vähintään arastelematta
Lyyli valehteli vasten silmiä. Ja vielä Josefiina muka heille ennemmin
kuin muille, kun oli heidän kumminsa!
--Eihän Josefiina ole teidän kummi.
--Onhan hän Olgan kummi.
--Mutta ei teidän!
--Niin, mutta Josefiina tykkää miestä aivan kuin olisi meidänkin kummi,
selitti Lyyli hämäilemättä.
--Eihän nuo ole kevättakit, äitinne röijythän teillä on!

--Eei, vakuutti Lyyli.--Näissä on vain pitkät hihat, kun se on uutta
muotia. Kaikki herrasväki on katsellut näitä, ja muuan rouva kysyi,
paljonko nämä ovat maksaneet. Nämä ovat maksaneet
satakymmentäviisi markkaa.
Täti olisi nauranut, jos ei olisi tuntunut niin kauhealta, kun tuommoinen
pieni tytön nasta koetti valehdella hyvällä halulla siinäkin, missä taito
puuttui. Hän ankarasti komensi tytöt menemään kotia ja aikoi itse tulla
selittämään äidille heidän rumista kujeistaan.
Hanna ihmetteli Lyylille, että se oli soma tuo täti, kun ei uskonut!
Mutta he eivät välittäneet tädistä eikä hänen käskystään, vaan menivät
Olgan luo näyttämään kevättakkejaan.
Sinne mennessään huomasi Hanna, että Olga--joka oli suurempi
heitä--olisi mukava rouva ja he hänen tyttäriään ja mentäisiin johonkin.
Olga heti suostui heidän esitykseensä. Hän haki veljensä olkihatun,
johon ommeltiin koreita tilkkuja ja nauhoja, paperikukkia ja mitä oli
heidän mielestään sopivia koristuksia. Hannalle ja Lyylille käärittiin
huivit hatuiksi. Ja niin he menivät uudestaan kaupungille.
Kaikki ihmiset heitä katsoivat ja hymyilivät heille, josta he olivat
mielissään. He päättelivät, mitä kaikkea ihmiset ajattelevat, ja luulevat:
ketähän nuo ovat? kukahan se on tuo rouva? jopa on sieviä! kukahan
niille on tehnyt uudenmuotoiset kevättakit?...
Niin tyytyväisinä ja niin toimessaa tulivat he takaisin! Olga ei malttanut
vielä kotia mennä, vaan tuli ensin serkkujensa luo, kun halutti vielä
puhella itsestään, sillä hän mielestään oli erinomaisin heistä, hänellä
kun oli oikea kevättakki, niin että hän oli aivan oikea rouva?
Hannan ja Lyylin täti oli jo tullut ennen heitä heidän kotiinsa ja
selittänyt siellä äidille ja isällekin, joka nyt oli päivällisellä,
minkälaisena hän oli tavannut tytöt kadulla ja miten Lyyli oli
valehdellut. Äidistä oli tuntunut ihan uskomattomalle. Ja tätikin
vakuutti, että jos hän ei olisi omin korvin kuullut Lyylin itsensä
selittävän heidän kevättakeistaan, niin ei voisi uskoa. Täti päätti, ettei

muuten ole mahdollista, kuin että Hanna oli valeet istuttanut Lyyliin.
Kaikessa tapauksessa oli kauheaa, ja äiti päätti rangaista ankarasti.
Kun tytöt tulivat sisään, oli äidin vaikea säilyttää ankaraa mieltään ja
muotoaan. Pyrki sulamaan kaikki nauruun. Hassumpaa maailmassa ei
hän ollut vielä nähnyt!
Olga alkoi heti hyvin tosissaan ja kuin jotakin erinomaista asiaa selittää,
että he ovat kulkeneet koko kaupungin, ja kaikki ovat luulleet häntä
rouvaksi ja Hannaa ja Lyyliä hänen tyttärikseen.
--Johan vain on luultu! arveli täti.--Tuommoisille varistenpeläteille ovat
kaikki nauraneet!
Mutta ei kukaan ollut nauranut. Kaikki olivat vain ystävällisesti
hymyilleet. Ja Lyyli selitti:
--Muuan rouva ja herra tulivat vastaan, niin nekin kysyivät toisiltaan
meistä, että kukahan se on tuo kaunis rouva, jolla on niin sievät tytöt!
Olga jo alkoi kuin vähän epäillä kumppaneitaan, ja rupesi
puolustamaan itseään, että hänellä kyllä on oikea kevättakki, Juustisen
Joosefiinan tekemä, joka tekee kaikille herrasväen lapsille...
--No mitkä nämä ovat? kysyi äiti Hannalta ja Lyyliltä röijyjä.
Ja aivan kuin puhtainta totta vastasi Lyyli varmasti:
--Uudet kevättakit. Nämä ovat samanlaista vaatetta kuin äidin röijyt,
vaan ei nämä ole. Äiti kyllä saa näitä lainata, aina kun tarvitsee...
Äiti oli kuin neuvoton. Mutta isä sanoi hänelle ja tädille, että lapsilla ei
ollut valetta, vaan vahva usko.

MARI VARKAISSA
Mari oli yksin kotona ja kahviastia oli pöydällä! Sitä oli varottu

jäämästä