Lalli | Page 6

Ah,
annappas se mulle pispa Henrik!
PISPA HENRIK. On poika ilokas ja viisas!... Tässä Saat pyytämäsi.
(Antaa hiippansa Ilmarille.)
ILMARI (Laskee hiipan päähänsä). Tämä minulle On liian suuri, mutta

isälleni Se saattais aivan hyvin sopia, Tiedätkö pispa Henrik milloinka
Hän tulee kotia? Ma olen jo Niin tavattomast' odottanut häntä!
PISPA HENRIK. Sit' en mä tiedä... Mutta tekiskö Sun mieles kerran
saada pispan lakki Ja pispan arvo?
ILMARI. Vallan tekisi! Mä saankin kenties pitää tämän lakkis Siks'
että itse tulen pispaksi?
(Kerttu tulee.)
Toinen Kohtaus.
EDELLISET ja KERTTU.
PISPA HENRIK. Sinulle Herran armo, tyttäreni!
ANDRAEAS. Sinua neitsyt pyhä suojelkoon!
JOHANNES (Itsekseen). Sä enkelien hellä heimolainen!
KERTTU. Mun huoneelleni, herrat hurskahat, Te teette ylen suuren
kunnian, Mut tervetultuanne kuitenkin Nyt niinkuin aina tähän majahan,
Vaikk' on se aivan halpa suojaamaan Niin suurenarvoisia vieraita!
PISPA HENRIK. Nyt kaksi vuorokautta peräkkäin Ei ole meillä ollut
muuta suojaa Kuin minkä antoi meille taivaan kansi. Me pakenemme
Kitkan vainoa Ja hänen joukkojensa.
KERTTU. Jumala! Kosk' on se onnen päivä tuleva Ett' omaa hyötyänsä
ymmärtää Tää tuima kansa!
PISPA HENRIK. Melkein olimme Jo surman suuhun joutua, mut Herra
Meit' ihmeellisest' autti täänkin kerran Ja säästi siten palveluksellensa.
KERTTU. Ah, katkera on tosin onni sen Kuin tekee työtä toisen etehen
Ja itsens' alttiiks' antaa toiselle, Mut niittää ainoasti vainoa Ja
kiittämättömyyttä!

PISPA HENRIK. Kiitosta En lähtenyt mä tänne etsimään, Siis
kiittämättömyys ei mieltäni Voi saattaa katkeraksi. Herralle Jos tiedän
työni mieliks' olevan Niin kernahasti vainon maailman Ja ihmisten ma
kannan.
KERTTU. Onnellinen Te olette kuin voitte ajatella Niin jalosti!
PISPA HENRIK. Niin tosin olenki, Ja onnellinen ompi jokainen, Kuin
tyytyy Herran suomahan, jos muuten Ois kohtalonsa kuinka katkera.
Sen osoittivat pyhät marttyrit.
KERTTU. Nuo ihmis-raukat, jotka poltettiin?
PISPA HENRIK. Ne juuri, mutta miksi raukoiksi Sa kutsut heitä?
KERTTU. Siksi että kovin Mun tulee heitä sääli!
PISPA HENRIK. Sääliä Vaan ansaitseepi syntis-raukka, joka
Kuollessaan kuolee ijankaikkisesti. Mut nämät pyhät, jotka liekkien Ja
tulen räiskyessä iloitsivat Ja onneansa kilvoin kiittelivät Ja Herran
suurta armoa, he ovat Nyt autuaat!
KERTTU. Oi oppi ylevä! En tarpeeks' asti Herraa kiitellä Ma taida
armosta, jonk' osoitti Hän mulle kasteessa!
PISPA HENRIK. Sä voisitko Myös kärsimyksilläkin todistaa, Ett on
tää kallis oppi juurtumaan Ja vaurastumaan päässyt sinussa? Kun kova
onni kohtais sua, ehkä Tään uskos kieltäisit ja Vapahtajas?
KERTTU. Vaan heikko vaimo olen, mutta sen Ma tohdin sanoa: En
Herraani Ja Vapahtajaani mä kieltäisi! Jos sovinnoksi synti-velkani
Mun täytyis ristin alla riutua Ja kokemukset kestää katkerat, Niin voisin
kuolla, mutta luopua En voisi uskostani.
PISPA HENRIK. Suuresti Sun teeskentelemätön tunnustukses Mua
ilahuttaa!
ILMARI (kumartaen). Hyvää iltaa äiti!

KERTTU. No mitä näen! Poika vallatoin Mit' olet taaskin tehnyt
koiruutta? Pois pispan hiippa päästäs Ilmari! Sä etkös häpee juonitella
noin?
ILMARI. Sen antoi pispa itse minulle Ja kysyi mielinkö mä pispaksi.
Sä etkös päästä mua pispaks', äiti?
KERTTU. Vait Ilmari! ja anna tänne hiippa, Jonk' arvoa et vielä käsitä!
(Ottaa hiipan Ilmarin päästä.) Te, hyvät herrat, älkää pahaksuko Ett' on
hän jaaritellut tyhmiä!
PISPA HENRIK. Se kieltämätöin ompi asia Ja pyhä raamattukin
todistaa, Ett' ennustukset usein lasten suussa Ja viattomain kielell'
asuivat.
ILMARI (itsekseen). Kun isä tulee kotia, niin pyydän Mä hältä toisen
yhtä kauniin lakin.
(Hän askaroitsee kehdon vieressä).
ANDRAEAS. Jos ylenisi poikas pispaksi, Niin mitäs sanoisit?
KERTTU.. Kuin? Pispaksi! Mahdottomista en mä sano mitään.
PISPA HENRIK. Ken tietää, mitä tulevaisuus tuonee Helmassaan.
KERTTU. Eipä sitä kuitenkaan!
ANDRAEAS. Mut kuitenkin sen pidän mahdollisna.
KERTTU (naurahtaen). Nyt olen pilkan oma!
ANDRAEAS. Erehdyt, Jos puhettamme pidät pilkkana. Niin mahtavia
töitä Jumalan Ja Kristin uskon kunniaksi saattaa Hän saada aikaan, että
Suomen kansa Ik' iloksensa muistaa niitä!
KERTTU. Hänkö? En tiedä mitä ajatella pitäis!
ANDRAEAS. Niin annan sulle siitä selityksen: Me pojan levittämään

uskoa Ja sanan-saarnajaksi kasvatamme. Näin lukemattomia sieluja
Hän pahennuksen tieltä johdattaa.
JOHANNES. Kuin kerta Suomen kirkon johtajana Hän ruhtinasten
arvoon noussut on!
KERTTU. Hän? Lapseni?
JOHANNES. Niin aivan, Ilmari Tuo vilkas ilosilmä!
KERTTU Kummallista! En jaksa sitä ajatella.
ANDRAEAS. Pojan Sen vuoksi jätät meidän huostaamme Ja meidän
hoidettavaksemme.
KERTTU. Kenen Mä jätän?
ANDRAEAS. Ilmarin.
KERTTU. Ah, lapseni! Mun ainokaiseni ... mun ilon'...
ANDRAEAS. Nyt Sä ystäväni varsin unhotat, Ett' ihmisen ei sovi
maallisissa Hauskuuttaan hakea, vaan hänessä, Jok' kuoli edestämme!
KERTTU. Jumala! En sitä hetkeksikään unhota, Mut' lastani en taida...
ANDRAEAS. Todella Sun äsken vakaast' tehty tunnustukses Ei ollut
lorutusta parempi Kun näin sen kiellät kohta! Ai'otko Sä tällä tavoin
kantaa ristiä? Ja kokemukset, joita kerskasit Sun kestäväsi -- kestätkö
ne näin?
KERTTU. Mä mielelläni luovun kaikista, Mut...
ANDRAEAS (Keskeyttäen.) Siit' et luovu, mik' on rakas sulle! Muut
kaikki -- joihin arvoa et laske -- Ne heität mielelläsi -- eikö niin? Haa!
Farisealaisempaa en ole Ma koskaan kuullut!
KERTTU. Pojalla myös isä On elossa! --

ANDRAEAS. Niin on, mut tietänet, Ett' on tää isä paha pakana Ja
taivaan vihollinen; hänestä Ja hänen vaikutuksestansa tulee Sun poika
parkaa tarkkaan varjella!
KERTTU. Niin mikä, armollinen herra pispa, On teidän mietteenne?
PISPA HENRIK. En