Lalli | Page 5

oli Sammon voima. Sanoja Sen piirustimiin muinoin
luetuita Ei kukaan kuolevainen enää tunne!
(Talonpojat, jotka veivät Tarvon, tulevat.)
ENSIMÄINEN TALONPOIKA. Julmalla jupinalla ja pahalla pakinalla
tervehteli metsän ukko synnyinmaansa pettäjää.
TOINEN TALONPOIKA. Mutta hän ei tilkitse suutansa
turpeenalaisenakaan. Kauhistavimmalla tavalla kirosi hän meitä,
ennustaen meille surmaa ja häviötä, meille kaikille, mutta erinomattain
Kitkalle ja Lallille!
KITKA. Mä pelkään, että ennustuksensa Myös toteutuvat!
LALLI. Harha-luuloa! En usko velhon ennustamia Ja kunniansa
menettäjän sanat Mä ylen-katson! -- Kunnottomille Ei suonut hurskas
Ukko loihtu-lahjaa Ja ennustuksen pyhää taitoa. Mut kuinka onkin --
pelko meit' Ja valitus ei tuota valistusta, Vaan syöksee syvemmälle
turmioon. Niin Hiitehen nuo Lemmon sikiöt, Kuin miehen mieltä
pahoin pilaavat, Nuo kaksoisveljet valitus ja pelko! -- Sen sijaan
rohkeutta veikot! Siinä On meidän tukemme ja siinä keino, Jok'
ammoin autti esi-isiämme Kun verivihollinen maahan ryntäs! Siis
vannokamme vala vakainen Ja jalo, että vapautemme pyhän Me
pelastamme taikka kuolemme Sen puolesta! (Vetää miekkansa.) Tää
vala vannokaa!
(Talonpojat nostavat aseensa, Nyyri nyrkkinsä, Kitka yksin istuu
huolellisna rahilla.)
KAIKKI (Pait Kitka). Nyt valan vannomme me vakaisen Ja jalon, että
vapautemme pyhän Me pelastamme taikka kuolemme Sen puolesta!

LALLI. Sa kuulit valamme O Ukko, valain vakaa valvoja Ja
vannoneiden jalo holhoja! Niin pidä huolta, että täytämme Nyt tässä
tehdyn lupauksemme! Ken sit' ei täytä -- syökse Tuonelaan Kitahan
tuskain valapetturi Ja kiroukses alle ankaran Suo hänen sukunsakin
hukkuvan!

TOINEN NÄYTÖS.
(Asuinpirtti Lallin talossa. Tuli palaa takassa.)
Ensimäinen Kohtaus.
PISPA HENRIK, ANDRAEAS, JOHANNES ja ILMARI (makaa
kehdossa).
PISPA HENRIK. Noin varmaan teemme -- pojan otamme Ja
kasvatamme Kristin uskossa Ja Kristin uskon levittäjäksi Ja
saarnaajaksi. Samoin tehneet ovat Muut Herran miehet pakanoitten
maalla. Niin Germaniassa teki pyhä Winfried, Niin Englannissa pyhä
Augustinus, Ansgarius Ruotsissa ja moni muu Kuin Herra armossansa
lähetti Evankeliumiansa saarnaamaan Ja sanans' siunausta jakamaan.
ANDRAEAS. Jos pojan munkistomme suojahan Te uskotte, niin taata
uskallan Ja suoraan sanoa, ett' oppia Ja opetusta vailla hän ei jää.
PISPA HENRIK. Sit' ai'oin juuri äsken ehdotella, Sill' usko se on vakaa
minussa, Ett' oivallisen kasvatuksen saa Hän luostarinne hiljaisuudessa,
ANDRAEAS. Me tarkkuudella huolta pidämme, Ett' eivät
turmeltumaan pääsisi Ja pilaantumaan hoidon puutteessa Ne hyväin
avuin kalliit siemenet, Kuin sielussansa ehkä löytyvät, Vaan että hellän
huolen suojassa Ne yhä kostumistaan kostuvat Ja vihdoin hedelmiksi
kypsyvät, Mut pahat tavat, himot syntiset Ja ihmismielen rikka-ruohot
muut Me aivan juurta jaksain hukutamme. Näin poika vanhemmaksi
ehdittyään Ja päästyänsä miehen ikähän Voi tulla Herran työhön
soveliaaksi.

JOHANNES. Vaan sen kuin teemme -- pian tehkämme! Jos Lalli
matkaltansa palajaa Niin tuumamme hän tekee tyhjäksi. Epäilemättä
uppiniskainen Hän on kuin muutkin kansalaisensa Ja taipumaton
Kristin uskohon. On mahdollista, että poikansa Hän mieluisammin soisi
kuolleeksi Kuin Kristin oppiin kasvatettavaksi! Hän saattaa olla
tylympi kuin Kitka! Mut asiaan jos kohta ryhdymme Voi kaikki mieltä
myöten onnistua.
ANDRAEAS. Se ompi totta. Pojan äidiltä, Jok' ihan vallassamme on,
me emme Tarvitse vastakynttä pelätä.
PISPA HENRIK. Te olett' oikeassa. Tämä seikka Ei siedä pitkää
viivyttelemistä. (Katselee Ilmaria.) Mut kuitenkin, kun tuohon
kätkyehen Ma katselen ja hänen lepäävän Noin rauhallisna näen,
hymyillen Niin ihanasti, niinkuin enkeli Ois taivahasta alas samonnut
Ja huulillensa jäänyt asumaan, Niin ajattelematt' en olla voi: Lieneekö
oikein, että riistämme Tuon viattoman äidin helmasta? Ei oudon
rakkaus -- jos lempeäkin Ja sydämellinen -- ol' oman äidin Hellyyteen
verrattava. Paljon! Paljon Puuttuupi siltä, jolta puuttuu äiti! Tuo poika
parka, eikö joskus voisi Hän syyttää meitä julki-julmuudesta Ja
loukkaamasta luonnon lakeja Ja taivaan antamia sääntöjä? Hän ehkä
kerran kovin kiroo meitä Ja huutaa koston huudot haudoillamme? Näin
ajatellen valmis olisin Mä päätöksestämme taas luopumaan.
JOHANNES. Se eikö kristillistä olisi Ja oikein, että hänen sielunsa Me
pelastamme kuolemattoman Ja hänen viemme tielle taivahan?
PISPA HENRIK. On varmaankin ... ja niinpä käydä saa. Mut
aavistuksen henki salainen Mun mielelleni kuiskaa kuitenkin: Tään
päätöksen, jon tehneet olemme, Sen teimme itsellemme turmioksi.
ANDRAEAS. Mut kunniaksi pyhän Jumalan!
PISPA HENRIK. Sa puhut oikein -- Hänen haltuunsa Me kaikki
annamme!
ILMARI (Herää). Ah, äiti! äiti!

JOHANNES (Ilmarille). Hän tulee kohta -- varro vähäsen.
ILMARI. En sinua ma tänne huutanut!
JOHANNES. Kuin kaunis poika! (Ilmarille.) Pelkäätkö sä mua?
ILMARI. En pelkää ihmisiä ollenkaan. On hyvä Jumala meit' aina läsnä
Ja herra Kristus!
JOHANNES. Kuka sinulle Niin kauniit sanat opetti?
ILMARI. Ken muu kuin äitini! Mut sinulla On hyvin äreä ja häijy
muoto; Sä ällös lähemmäksi lähene.
ANDRAEAS (Hymyillen pispa Henrikille). Niin voipi lapsi väliin
pistellä Ja kielens' olla veistä terävämpi! (Johannekselle.) Nyt pidä
puoles, veli Johannes!
JOHANNES. Kah poika heittiötä! Kehdossa Jo osoittaa hän
suomalaista mieltä! Mut kyllä hänen kesytämme.
ANDRAEAS (Ilmarille). Mikä On nimesi?
ILMARI. On suoraan Ilmari. Mut hyvää iltaa armollinen pispa!
PISPA HENRIK. Sa tunnet minun?
ILMARI. Enkö tuntisi, Kun olet täällä käynyt monesti. Emoni kutsuu
sinun hurskaaksi Ja pyytää minuakin rukoilemaan Sun puolestas ja
hänen käskystänsä Niin olen tehnyt. "Herra Jumala! Oi, varjele sä
pispaa Henrikkiä Niin vaaroista kuin muista vahingoista!" Näin sanon
aamuilla ja iltasilla. -- Mut onhan sulla ihmeen kaunis lakki!