Lalli | Page 2

me taistelimme. Veremme tantereella tappelun Vertaisna
kevätvirran tulvaili Ja hurmehesta oli limainen Ylt' ympärillä kaikki
seutu. -- Siinä Nyt oivallisen sankar-kuoleman Mun poikanikin saivat
poloiset. He rinnatuksin kaikki kaatuivat -- Sen surussani muistan
iloiten -- Ja tuhansia meidän miehiä Tupihin Tuonen heitä seurasi.
LALLI. Oi onni kalliota kovempi, Ett' en ma ollut läsnä!
KITKA. Sinua Me paljon kaipasimme, Lalli. -- "Missä On Lalli?
Olkoon päällikkömme hän!" Näin kaikki huutamaan, jotk' eivät
tienneet Sun retkestäsi Permaan. -- Vaan kun siinä Ei ollut miestä
yhtäkään, jonk' arvo Ois ollut suurempi kuin minun, siksi Mun täytyi
johtajaksi ruveta, Mut tyhjään parhaimmatkin menivät Mun yritykseni.
-- Ois suloista Mun ollut kuolla silloin, koska kuolo Niin monta muuta
kitahansa nieli! Sentähden vihollisten parvehen Ma hyökkäsinkin missä
oil se taajin. Mut kuolo mua vältti. -- Kaikki muut, Mitk' eivät
tappelussa kaatuneet, Ne jäivät kirottujen saaliiksi. Ken heistä perittyä
uskoaan Ei heittänyt, hän kohta surmattiin Ja armo ainoastaan suotiin
niille, Joill' olis kuolo ollut parempi. Mä noita heittiöitä tarkoitan, Kuin
häpeäksi kaiken kansamme Nyt "Suomen kristityiksi" kutsutaan!
LALLI. Voi kehnoja! kuin pilasivat noin Tuon isiemme rakkaan
uskonnon! O, syökse Ukko, kiivas Jumala Sun kostos nuoli heidän
sydämiinsä!
KITKA. Ei paremp' ollut menestyksemme, Kun toisen kerran koimme
onneainme Ja kolmannen. -- Mut moni pelosta Nyt jälleen suostui

kasteesen, jok' ompi. Niin luulen -- heille muuan tunnusmerkki Ja pyhä
tapa. -- Mutta kertomani Ei tuota tuskallemme lievitystä, Vaan lisää
katkeruutta katkeruuteen.
LALLI. Näin pahoin asiamme käydessä Ehk' ette meidän
jumaloitamme Niin runsaill' antimilla muistaneet Kuin tarvis olis ollut?
KITKA. Olutta On virtaellut Tursan vuorella Ja kaiken karjan parhaat
tuottehet Me teurastimme varjopuiden alla. Siis niukoiss' antimiss' ei
liene syytä Onneemme syrjäiseen -- vaan missä lienee.
LALLI. Ja nyt ... täst' edes -- millä tavalla On kotimaamme
puolustettava?
KITKA. Jo melkein olen mahdottomina Vastustus-hankkeet kaikki
pitänyt.
LALLI. Oi, mitä kuulin -- mahdottomina!
KITKA. Siit' ällos Lalli liian kummastu. Kun miehistämme kaikki
urhokkaimmat Jo sotaan kaatuivat, jäi epätoivo Ja pelko jälkeenjäänein
perinnöksi.
LALLI. Siis antautuisimme? Kirous Ja kuolema! En suostu milloinkaan
Ma siihen!
KITKA (Kolkosti). Antautuisimme? Haa? Me ... noille murhaajille
julmille! (Nauraa kamalasti.) Ha! ha! ha! noille verikoirille'
LALLI. Niin keino sanokaa, mik' auttais meitä!
KITKA (Tuo muutamasta lippaasta hopeisen maljan). Olin minäkin
kerran nuori. Silloin läksin samaten kuin sinä Vienaan. Kalliin tuomani
sieltä on tämä malja. Katsoppas! Eikö se ole koneikkaasti tehty? Mutta
se onkin Hiidessä hiottu ja Manalassa valmistettu. Sata suurta noitaa on
piirtänyt kummallisia kuvia sen kylkeen mahtavia sanoja lukiessaan.
Minä sain sen Lapin suurimmalta tietäjältä, jonka hengen minä Vienan
maalla ollessani satuin pelastamaan. Näin sanoi hän: "Niin kauan kuin

tämä malja on vihollisten valtaan joutumatta, on menestys ja onni sinua
seuraava, lapset sinulle ylenevät nuorten honkain kaltaisina,
synnyinmaasi kukoistaa rehoittelee vapaana ja onnellisna." Viimeisiin
sanoihinsa laski hän erinomaisen painon. -- "Mutta jos jostakusta Ukon
erinäisestä vihasta -- lisäsi hän -- tämä malja kadottaa voimansa, niin
laske siihen vuoden vanhaa olutta ja anna sitä juotavaksi sille, mi
kansassas on parhain, maassa kalliin, ylevin. Siten saatat maljan
loihtuvoiman ikuisiksi ajoiksi takaisin." (Hetken äänetönnä oltuansa.)
Nyt on tuo Ukon kova vihan aika, Ja tämä malja kauan odottanut On
juojaansa. -- Juo sinä siitä Lalli!
LALLI. Ei minuss' ole miestä siitä juomaan, Niin suureen ansiohon
kykenevää!
KITKA. Sä ällös tarjottua halveksi.
LALLI. En suinkaan ... mutta...
KITKA (Keskeyttäen). Ukon nimessä Ja nimess' onnettoman
synnyinmaasi Ja sorrettujen kansalaistes -- juo!
LALLI. Siis teille mieliksi, mut ei sen tähden Ett' olisin ma kansass'
ylevin Ja synnyinmaamme kalliin kantama!
(Hän juo ja laskee sitte maljan pöydälle.)
KITKA. Niin kiitos jumalain ja taivahisten! Nyt lähestyvät hetket
hellemmät Ja päivät paremmat taas koittavat!
(Nyyri tulee hengästyneenä.)
Kolmas Kohtaus.
KITKA, LALLI ja NYYRI.
NYYRI. Kah Lalli täällä! Tervetultuas Ma mielelläni sulle sanoisin.
Mut tervementyäs nyt täytyypi Mun sanoa!... Niin... Pitkiin puheisin Ei
täss' ol' aikaa enkä tyhjiä Ma ai'o jaaritella... Rientäkää Siis viipymättä
täältä! Paetkaa! Pois! Pian joutukaa! O! kiireessäni Ma henken' olin

heittämäisilläni Nyt kylästä kun juoksin kotia. Hoh!
KITKA. Mistä syystä pakoon menisimme?
NYYRI. Sen sanoin jo! Vai jäikö sanomatta? No merkillistä, jos se
sanomatta Jäi! Kummallista ihan! Jätinkö Sen seikan sanomatta?
KITKA. Jätit, akka! Mut hillitse jo sanas kevättulva Ja puhu viisaasti!
NYYRI. Jaa viisaasti -- Niin ain' on ollut minun tapani, Sen tiedät
Kitka. -- Mutta kristityt Jo tuloss' ovat tänne!
KITKA. Tottako Sa puhut akka?
NYYRI. Koska valhettelin Sun edessäs?
LALLI. Ma olen aseissa.
KITKA (pukeutuu aseisinsa). Mi lempo heidät tänne opasti! Mut
lähtekämme nyt.
LALLI. En pakene! Me teemme vastarintaa, Kitka.
NYYRI. Tulkaa!
(Kolme aseellista talonpoikaa tulee.)
Neljäs Kohtaus.
EDELLISET ja TULLEET.
ENSIMÄINEN TALONPOIKA. En tänne ilosanomia kanna, Vaan
Kitka, niit' et viime aikoina Sa tottunutkaan ole kuulemaan. Siis tiedä...
KITKA. Sanomattasikin tiedän Mit' ai'ot sanoa.
ENSIMÄINEN TALONPOIKA. Niin joudu pian Kourista kuolon!
TOINEN TALONPOIKA. Henkes pelasta!

KITKA. Me uljan Sorrin tykö menemme Ja liittolaiset sinne kutsumme.
ENSIMÄINEN TALONPOIKA Ei Sorrin luoksi!
KITKA Minkätähden ei
ENSIMÄINEN TALONPOIKA. Siell' ilves-sudet äsken kävivät Ja
Sorrin kovan