Lalli

Lalli, by Evald Ferdinand
Jahnsson

The Project Gutenberg EBook of Lalli, by Evald Ferdinand Jahnsson
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Lalli Murhenäytelmä viidessä näytöksessä
Author: Evald Ferdinand Jahnsson
Release Date: February 12, 2007 [EBook #20573]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LALLI ***

Produced by Tapio Riikonen

LALLI
Murhenäytelmä viidessä näytöksessä
Kirj.

EVALD FERDINAND JAHNSSON
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1873.

Jäsenet:
HENRIK, Upsalan pispa. ANDRAEAS, Benediktinein priori.
JOHANNES, munkki, kaniikki Upsalassa. MAUNU, ritari, Ruotsin
valloitus-armeijan päällikkö. KITKA, kihlakunnan vanhin. NYYRI,
hänen vaimonsa. LALLI, rikkain Suomen ylimyksistä. KERTTU,
hänen vaimonsa. ILMARI, heidän 6:vuotias poikansa. SORRI |
talonpoikia. TARVO | KAARLO, Pispa Henrikin palvelia. TAIMO,
Lallin palveluksessa.
Vanha tietäjä, Kaksi lähettilästä, Töllin isäntä ja emäntä ja heidän
lapsensa, Miehiä Lallin palveluksessa, Munkkeja, Ritareita, Ruotsin
sotureita, Suomalaisia talonpoikia ja Naisia.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
Ensimäinen Kohtaus.
(Näyttämö kuvaa: Kitkan talon pihaa. Vasemmalla näkyvät talon
asuinhuoneet, oikealla ja perällä synkkä metsä. Keskellä pihaa seisoo
vieretysten kaksi pitkää kuusta, joiden juurelle on rakettu matala
kivi-alttari. Alttarilla seisoo nauhoilla sidottuna oinas.)
KITKA, suuri teurastus-veitsi kädessä, on polvillansa alttarin edessä ja
katsoo hartaasti taivasta kohti. Hänen sivullansa VANHA TIETÄJÄ,
polvillaan suuren rummun edessä. SUURI JOUKKO MIEHIÄ ja
NAISIA kulkee avarassa ringissä kuusten ympäri, laulaen:
Ukko Jumala, Hurskas Jumala, Väkevä Luoja! Ilman kantaja, Lahjain
antaja Kansojen suoja! Oi, kuule meitä Ukko! Oi, auta meitä Ukko!
Yli-jumala, Ukko Jumala Vihasi heitä! Ilman kantaja, Lahjain antaja

Varjele meitä! Oi, kuule meitä Ukko! Oi, auta meitä Ukko!
KITKA (Juhlallisesti). Nyt ompi hartauden hetki läsnä Ja Ukon mieltä
sopii tutkistella, Jos on hän vihastansa luopunut Ja meihin uudestansa
suostunut. Siis polvillanne häntä rukoilkaa, (Kaikki lankeevat
polvillensa.) Hän mielen mieluisan ett' ilmoittaa Ja että väkevänä
turvanamme Hän tahtois olla meille tuskissamme!
(Hetken äänetönnä oltuaan iskee hän teurastusveitsensä oinaan rintaan.
Oinas kaatuu vasemmalle kyljellensä.)
KITKA (Tuskistuneena). Haa! -- -- vasemmalle!
(Hän vaipuu alttarille. Kansa osoittaa hämmästystä. Sill'aikaa lyö
Vanha tietäjä rumpua, niin että rummunnahalla oleva solki hyppii
ylös-alas.)
VANHA TIETÄJÄ (Kolkosti, herjettyään lyömästä). Kaarneen piirihin,
Jok' ompi onnettomin kaikista, Jäi arpa!
(Kansa osoittaa uudestaan hämmästystä. Hetken äänettömyys:)
KITKA (Hyökkää seisaallensa ja viskaa teurastusveitsensä alttarille).
Kurjuuttasi itkemään Taas lähde kansa, onnen heittämä! Sun
kärsimykses taakkaa helpoittaa Ei tahdo vielä taivahinen Ukko Eik'
ottaa murheen vaippaa hartioiltasi Hän yhä suuttunut on sinulle Ja
hartaat avunhuutos hylkää hän. Voi, on sun kohtalosi tukala, Kun heitti
sinun korkein jumala Nojalle oman kovan onnesi Ajalla, jolloin hänen
avustaan Ois sulla ollut tarvis suurempi Kuin ennen milloinkaan! --
Mut keinoa En keksiä voi toista parempaa, Kuin että yhä rukouksilla Ja
antimilla mitä runsaimmilla Me koetamme häntä lepyttää Ja suositella
siksi että luopuu Hän vihastansa turmiollisesta. Kun taivaalliset joskus
julmistuvat On nöyryys paras keino ihmisillä!
(Kansa, joka on noussut seisaallensa ja suruisella mielellä kuunnellut
Kitkan puhetta, lähtee murhettansa osoittaen pois. Vanha tietäjä seuraa
kansaa.)

KITKA (Jäätyään yksinään). Jos on hän kuollut, jota odotan, Niin
viimeisen ma toivon kadotan. Ell'ei hän pian saavu kotia, Niin ompi
täällä kaikki hukassa!
(Hän menee verkkaan taloansa kohti.)
Toinen Kohtaus.
(Asuinpirtti Kitkan talossa. Pirtissä sivu- ja peräovi. Sama paikka
Näytöksen loppuun asti.)
KITKA ja LALLI.
KITKA (Istuu huolellisna pöydän ääressä). LALLI (Astuu sisään).
KITKA. Sa aave hirmuttava oletko Ja manalainen, tänne lähtenyt Mun
kurjuuttani kovaa nauramaan? Niin tule! Onnessani ainetta On
hahmojenkin häijyyn irvistelyyn! -- Mut ihminen jos olet, olet Lalli.
LALLI. Siin' ette pety. -- Onnen rikkautta Ma teille toivotan ja iloa!
KITKA. Äl' onnesta nyt virka sanaakaan! Sen Tuonen tyttö Manalahan
sousi Ja halki hirmukosken kuljetti. Voi surman aikaa! jota lumipään
Mun täytynyt on nähdä. -- Poikani Te rakkahat! Sun uljas muotos, Lalli,
Muistuttaa mua heistä. -- Terve! -- terve! Mun luokseni ei kenkään
milloinkaan Niin toivottuna ole saapunut Kuin sinä nyt.
LALLI. Miss' ovat poikanne, Mun nuoruuteni parhaat ystävät?
KITKA. Ah siellä, siellä kaikki seitsemän, Mist' eivät enää voine palata;
He Manattaren ovat saaliina! Sun poissa ollessas on Syöjätär Tääll' elon
iki runsaan leikannut.
LALLI. Niin kuulin matkallani kerrottavan, Mut uskoa en sitä
uskaltanut. -- Siis ovat murhatut kaikk' ystävämme, Kotimme ryöstetyt
ja uskonto, Jonk' isiltämme saimme periä, On sorrettu! -- Näin mulle
kerrottiin -- Mut ei tuo voine ole totta, Kitka? --
KITKA. On toki. Henkeni ma antaisin, Jos siten vaan sen saisin

valeheksi! Haa Lalli! Onnemme on tukala!
LALLI. Vaan merkillistä! Kävivätpä täällä Ennenkin samat rosvot
ryöstämässä, Monesti nähtiin heidän haaksensa Muiskaavan suuta
Suomen rannoille, Kun kalpain melske kaikui kauaksi Ja vesi
puroissakin punerteli; Mut häpiällä viholliset silloin -- Sen nähneeni mä
muistan -- pakenivat Suut silmät veressä! Miks' ette nytkin Surmanneet
heitä?
KITKA. Sitä sanoa On sinun paljon helpompi, kuin meidän Sit' oli
tehdä! -- Säästä moitettas! Me emme ole sitä ansainneet, Sill'
urhoollisesti