Kyläkertomuksia | Page 8

??neen, mutta k?vi samassa niin h?milleen, ett'ei uskaltanut katsoa yl?s, vaan siirtyi Leivist? pois ja hypisteli p?hkin?puun oksaa.
Leiv my?skin ujostui kuullessaan noin suurta ylistyst?; h?mmentyi, eik? tiennyt kuinka p??sisi alkuun taas. Viimein t?ytyi Alfhildin ottaa kiinni. "Kuinka kauan sin? tulet olemaan Amerikassa?" sanoi h?n. "Ooh, nelj?n vuoden p??st? on minussa kyll? jo siksi miest?, ett? voin ottaa talon huostaani; silloin min? tulen, jos vaan ... muuahta asia k?visi toivoni mukaan. Mutta siit? juuri kaikki riippuu; ellen siin? onnistu, ei minua kukaan en?? t??ll? n?e". Nyt se tulee, ajatteli Alfhild ja v?ristys alkoi uudelleen. Leiv hengitti raskaasti: "Ja sinusta se riippuu, Alfhild".
Alfhildin rinta kohoili niin, ett'ei h?n saanut sanaakaan suustansa. Leiv jatkoi kiiruusti, ik??nkuin v?ltt??kseen v??rink?sityst?: "Sit? se oli, kun minun t?n? iltana piti sinulle sanoa. Tuon Haugstadi-illan j?lkeen en ole saanut hetkenk??n rauhaa; sin? tulit vastaani joka paikassa, ja min? kuljeksin, kuin py?rtynyt. Sinun t?htesi min? Amerikaan menen, sill? sitten... Mutta el? nyt h?mm?sty, jos sinulta jotakin kysyn". "En..." "Jos min? noin nelj?n vuoden per?st? tulen takaisin Amerikasta, niin silloin ehk? sin? olet ... naimisessa?" "En", vastasi Alfhild. "Taikka kihloissa?" kysyi Leiv vapisevalla ??nell?. -- "En", kuiskasi Alfhild. "Ooh, Jumala siunatkoon sinua, tytt?, voitko luvata minulle sen?" rukoili Leiv; h?n oli niin iloissaan, ett? Alfhildille tuli vedet silmiin. "Voin kyll?", vastasi h?n. Leiv tuli l?hemm?ksi, j?nnitettyn?, aivan kuin henki ja el?m? olisi siit? riippunut: "Ja jos silloin kysyisin sinulta semmoista, jota en t?n? iltana uskalla kysy? ... luuletko, ett? silloin ... luuletko, ett? ajaisit minut pois?" h?n otti h?nt? k?dest?. Alfhild painoi p??ns? rintaa vasten ja kuiskasi: "En". "Saanko luottaa siihen?" rukoili h?n ja Alfhild tunsi, kuinka h?nen k?tens? vapisi. H?n vastasi: "Saat", niin pehme?sti ja l?mpim?sti, kuin ikin? saattoi. "Niinp? Jumala ij?isesti siunatkoon sinua, joka teet minun kurjan raukan niin onnelliseksi, kuin nyt olen!" sanoi h?n. "T?st? p?iv?st? saakka olen min? pit?j??n paras mies, ja sen sanovat nelj?n vuoden per?st? kaikki muutkin. Mutta koko el?m?ni on t?st? puolin kiitokseksi sinulle. Hyv?sti, Alfhild!" -- "Hyv?sti!" He erkanivat; Alfhild meni kotiin ep?selviss?, iloisissa unelmissa; mutta Leiv juoksi m?ki? yl?s niin ylpe?n? ja v?kev?n?, ett? luuli voittavansa koko maailman.
* * * * *
Seuraavana p?iv?n? pyysi Leiv is?lt?ns? matkarahoja Amerikaan. Vanha ?sbj?rn s?ps?hti. H?n oli luullut ett? poika h?nest? piti; mutta ett? h?n oli noin kyll?stynyt kotiin, sit? h?n ei koskaan olisi ajatellut, ja se koski h?neen kipe?sti. H?n ei voinut vastata juuri mit??n, mutta kaiken p?iv?? h?n siit? itsekseen k?rsi. Illalla istuivat he kahden tuvassa; silloin h?n alkoi.
"Sin? olet nyt kyll?stynyt Hegglidiin?"
"Noo, sit? en juuri tied? --." "Hegglid ei ole mik??n huono talo." "Ei olekaan". "Parempi se on nyt, kuin ennen minua". "Sen kyll? uskon". "Ja ... totta puhuen, on niit? hiukan rahojakin". "Rahoja?" "Niin, ei juuri paljon; mutta aina sen verran, ett? ensi vuoden toimeen tulee -- ja toisen my?skin". "Hyv? on, mutta Amerikaan minun kuitenkin t?ytyy p??st? muutamaksi vuodeksi". -- Pitk? ??nett?myys. -- "Min? alan jo k?yd? vanhaksi, Leiv". "Ooh, kyll? sin? viel? pystyss? pysyt jonkun ajan". -- "Hm. On se niin ja n?in ... ainoastaan vieraita talossa, vanha mies..." "Min? tulen takaisin, is?". "Ei ole el?m?lle valtakirjaa siell?". -- "Minun t?ytyy p??st? pois, is?; ei maksa vaivaa minua estell?". Nyt katsoi ?sbj?rn poikaansa pitk??n ja vakavasti. T?m?n alla jotain piilee, ajatteli h?n. "Milloin sin? l?hdet?" "Mit? ennemmin l?hden, sit? pikemmin takaisin joudun". -- "Niin, niin", sanoi ?sbj?rn. --
Kahdeksan p?iv?? sen j?lkeen ratisi Hegglidin pihasta pienet kaupunkirattaat alas laaksoon p?in. K?rryiss? oli siniseksi maalattu kirstu, jonka kansi oli ruusunpunainen, ynn? rasia ja suuri tynn?ri; pyssy ja pari suksia oli toisella syrj?ll?. Hevonen kuormineen kulki edell?, ?sbj?rn ja Leiv astuivat ??nett?min? j?ljess?.
Leiv n?ytti niin masentuneelta, ett? ?sbj?rn h?nt? melkein pelk?si. H?n olisi tahtonut kysell?; mutta aina kun h?n katsoi yl?s, joutui h?n h?mille. Leiv ajatteli Alfhildia ja kovaa kohtaloansa.
Tuolla se n?kyi Dalen talo, yst?v?llisen? ja l?mpim?n? rotkossa kahden tunturin v?liss?; aurinko kirkkaasti valaisi kartanon ja talon. Siell? sis?ll? h?n istuu, ajatteli Leiv, ja kaipaus viilteli ja poltti h?nen rintaansa. "Nyt saattaisin menn? taloon kosimaan", ajatteli h?n, "kun vaan olisin parempaa sukua".
Ja h?n loi silm?ns? altakulmin is??n, joka verkalleen astui h?nen rinnallaan, surullisena ja kumarassa: Ties Jumala, miksi minun pit?? olla juuri sinun poikasi, ajatteli h?n.
Vanhus ei t?t? huomannut. H?n oli vaipunut syviin ajatuksiin. Kun h?n n?ki, ett? poika tuijotti Dalea kohden, silm?t niin surua t?ynn?, ett? kivikin olisi voinut itke?, selvisi h?nelle kaikki, ja syv?sti se sattui h?nen syd?meens?. T?m? ei ikin? hyvin p??ty, ajatteli vanha ?sbj?rn. Tytt?ns? luota kun noin kauas l?htee, on yht? kuin laskisi linnun k?dest??n lentoon; tyt?n mieli on vaihtelevainen, kuin tuulen puuska ahtaassa vuonossa. -- Mit? enemm?n h?n ajatteli, sit? raskaammaksi k?vi h?nen mielens?. H?n n?ki selv??n, ett'ei poika voinut toisin tehd?; ja yht? selv??n, ett? h?n itse syyn kantoi. Ja min? olen kuitenkin tehnyt ty?t? kuin orja kaksikymment? vuotta sovittaakseni sen, mink? kerran rikoin, ajatteli h?n. Mutta se on sitke?ss?, se on sitke?mm?ss?, kuin el?m?,