Kyläkertomuksia | Page 7

menn? t?st? alasp?in". -- "Kukahan se oli?" -- "Niin kuka lienee ollut", vastasi Alfhild. -- "Koeta houkutella koiraa mukanasi sis??n." -- "Kyll?." -- "Mit? sin? siell? seisottelet?" -- "Ovatko vuohet olleet ulkona t?n??n?" -- "Ovat, kuinka niin?" -- "Ovatko tulleet kotiin kaikki?" -- "Kyll? luulen. Mit? varten sit? kysyt?" -- "Tuo mies sanoi n?hneens? pari vuohta alhaalla mets?n rinteess?". -- "Ooho, sitten t?ytyy sinun juosta katsomaan. Eik? liene ollut Mikki, se on aina niin paha karkaamaan. Joudu nyt!" -- "Kyll?." -- Alfhild meni ja ihmetteli itsekin, ett? h?n sen teki.
* * * * *
Leiv seisoi vanhan hongan luona. Ei h?nt? viel? koskaan el?m?ss? ollut peloittanut niinkuin nyt. "Tyhm?sti tein, kun menin Haugstad'iin, mutta se, mit? t?n? iltana teen, on suorastaan j?rjet?nt?", ajatteli h?n. Liian paljon oli h?n uskaltanut. Nyt istui kait Alfhild kotona ja nauroi h?nelle. Nauroi ja kertoi kaikille, jotka vaan kuulla tahtoivat, Hegglid pojan patahulluista tuumista. H?n puri hammasta ja rintaa viilsi kuin kylmill? ter?smiekoilla. H?n karkoitti kaikki ajatukset pois. Joen kohina kulki raskaasti ja hitaasti l?pi mets?n. Puiden mustat latvat v?risiv?t tuulen alla. Suuria, rumia pilven m?hk?leit? ajelehti taivaalla, muuttivat muotoa, erkanivat, pieneniv?t, suurenivat j?lleen; juuri talon kohdalla oli turpea noita, jolla oli kolme p??t?; siit? tuli venhe, jossa istui kolme miest? ja siit? taas hevonen satula selj?ss?. Herra Jumala! ellei h?n t?n? iltana tulisi niin tuolla hevosella h?n ensi y?n? ratsastaisi... Ajatukset ajelehtivat h?nen aivoissaan, kuin pilvet taivaalla; h?n vavahti ja hypp?si yl?s. "Parasta kun menen", ajatteli h?n. Mutta samassa j?i h?n seisomaan. Eik? kuulunut askeleita? -- askeleita? -- keveit?, keveit? kuin siiven r?pytykset ilmassa? -- Kaikki hiljeni, ei liikkunut mik??n, joka rikkakin vaikeni ja kuunteli; -- oli, se oli h?n! h?n tuli! -- Jospa syd?n nyt olisi ter?ksest?, ajatteli Leiv ja suoristi selk?ns?; ei h?n viel? ikip?ivin? ollut itse?ns? niin pieneksi tuntenut.
Alfhild tuli, astui keve?sti ja hiljaa, katsoi ymp?rilleen, seisahtui ja kuunteli. Leiv olisi mieluimmin juossut tiehens?, mutta astui esiin kuitenkin. "Hyv' iltaa", sanoi h?n kummallisen kovalla ja ep?selv?ll? ??nell?. "Hyv' iltaa", vastasi tytt?. "Jumalan kiitos, ett? tulit", sanoi h?n, "min? ... halusin puhua kanssasi ... kerran viel?". Siihen ei tyt?ll? ollut mit??n sanottavaa. "Mutta lupaa minulle ensin jotakin". -- "Kyll?". -- "Ett'et h?mm?sty ... etk? pid? ... etk? kerro kenellek??n". Alfhild suostui. H?n oli niin oudolla mielell?. V?ristys k?vi l?pi ruumiin, h?n pelk?si. Mit? Leiv tahtoi? Kyll? h?n sen arvasi, mutta se tuli niin ?kki?. Herra Jumala, joka uskaltaisi vaan my?nt??! Mutta pit?j?s? -- H?n katsahti salavihkaa yl?s poikaan. Kuinka reipas ja v?kev? ja miehek?s h?n oli! H?n n?ytti niin suurelta h?m?r?ss?, h?nen mustat silm?ns? kiilsiv?t kuun valossa; Alfhild aivan hurmaantui h?nt? katsellessaan; tuollaista poikaa ei varmaan toista koko maailmassa ollut. "Oo, jos h?n tiet?isi, kuinka paljon h?nest? pid?n, niin ei h?n noin ujostelisi!" -- Mutta pit?j?s?
"Sill? kummallisia asioita sinulle aion puhua", sanoi Leiv, "ja varmaan tulet uskomaan, ett? olen p??st? vialla. Mutta yhden tekev?, minun t?ytyy puhua, ajattele sitten mit? hyv?ns?". -- Nyt se tulee! ajatteli Alfhild ja vapisi siin? seisoessaan; h?n ravisteli p?hkin?puun oksia, jonka oli saanut k?teens?. Parasta olla vastaamatta. Leiv alkoi taas, v?risten ja raskaasti se tuli. Se, jota h?n aikoi kertoa, oli nyt sit?, ett? ... h?n oli ajatellut ... h?n oli p??tt?nyt ... l?hte? ... niin ... p??tt?nyt l?hte? Amerikaan. Alfhildin syd?n s?v?hti, h?n k?vi merkillisen kylm?ksi. "Amerikaan?" -- Niin, Amerikaan. T??ll? kotona ei h?nen ollut hyv? olla; ihmiset olivat semmoisia, kuin he olivat, ja nauruna h?n oli t??ll?, suljettu pois kaikista hyvist? seuroista pit?j??ss?, vaikk'ei h?n mit??n pahaa ollut tehnyt. H?n oli nyt kyll?stynyt siihen, h?n tahtoi el??, kuin muutkin ihmiset ja sent?hden h?n tahtoi pois. Alfhild oli kalpea. "Amerikaan on pitk?lt?", h?n sanoi. Niin, olihan sinne, eik? Alfhild saisi uskoa, ett? h?nell? oli halua l?hte?, varsinkin nyt ... mutta juuri nyt t?ytyi h?nen p??st? pois, eik? tie mahtanut olla niin pitk?, ett'ei sielt? takaisin p??ssyt ... ja jos k?vi toivon mukaan, niin muutamien vuosien per?st? h?n palajaisi ja asettuisi t?nne kotiin. T?ss? h?n pys?htyi hetkeksi ja j?i ik??nkuin etsim??n sanoja; mutta sitte alkoi h?n taas matkastaan. H?n l?htisi pois ansaitsemaan rahoja ja oppimaan ihmisten tapoja; h?n toivoi tulevansa takaisin parempana kuin l?ksi, ett? ihmiset pit?isiv?t h?nt? samassa arvossa kuin muita. Nyt ymm?rsi Alfhild kaikki; h?n katsoi yl?s niin iloisesti ett? Leivi? huimasi. "Kun tulen takaisin", sanoi h?n, "olen parempi, kuin yksik??n koko pit?j??ss?, ja kun he n?kev?t ett? minulla on taskut t?ynn? rahoja, niin he kyll? unhottavat, ett? ... ett? ..; silloin he kaikki tulevat luokseni ja tahtovat tutustua; minua sanotaan kunnon mieheksi ja hienoksi mieheksi ... ja jos muuten toivon mukaan k?y, niin olen min? silloin pit?j??n parhaita miehi?". Alfhild k?vi niin iloiseksi, ett'ei tiennyt, mit? teki. Tuo oli h?nen mielest??n niin verrattoman viisaasti ajateltua. Nyt ei h?nen tarvinnut pelj?t? pit?j??n juoruja, eik? vanhempiaan. Kun h?n tuommoisena tuli kotiin, saisivat he kunnialla ja kaikkien hyvien ihmisten suostumuksella menn? yhteen. "Tuo oli viisas tuuma", sanoi h?n